Takaisin kotona

Sinne meni Vuokatin lomaviikko, jonka päälle olimme vielä pari yötä mummilassa. Koko perhe sai olla yhdessä, ei ollut kerhoaikatauluja, ei stressiä kodin siivoamisesta, ei niitä karseita aamuhetkiä kun mies lähtee kiireessä töihin ja minä yritän pitää huudon minimissä ja saada kaksi pientä lähtövalmiiksi. Oli villasukissa hissuttelua, croissantin paistamista loma-asunnossa ja sitten startti nelistään päivän seikkailuihin. Valtavasti urheilua ja ulkoilua. Loma oli kyllä äärimmäisen onnistunut ja paluu arkeen jotenkin liian nopea.

neulemekko neule+benetton

Koska ylianalysoin aina kaikkea (mieheni inhoaa tätä), aloin sitten heti pohtia mikä arjessa tuntui niin vaikealta. Teimmehän lomallakin itse ruokaa, pyykkikone pyöri ja lapsia nukutettiin niin päikkäreille kuin iltaunille? Sanoisin, että ensimmäisenä maanantaina jysähti se, etten pysty enää olemaan läsnä. Lomalla luin esikoiselle yksin päiväunisadun ja pussailimme ja halimme rauhassa. Kotona satu keskeytyi koko ajan pienemmän repiessä verhoja tai syödessään liian pieniä leluja. Se tunne, etten millään riitä molemmille oli välittömästi läsnä.

Toinen suuri syy on se toinen aikuinen. Siinä missä hän auttaa lasten kanssa, valmistaa meille aamupalan ja hoitaa vaipanvaihtoja, hän on myös juttelutasolla se toinen aikuinen. Tajusin heti maanantaina, miten tyhjää on, kun ei ole sitä toista aikuista kenen kanssa jutella. Perhekerhossa juttelu on yleensä huutamista lasten yli, eikä kuulumisia ehdi kunnnolla vaihtaa. Lomalla ei ollut stressiä yöunistakaan ja juttelimme eräänä iltana miehen kanssa aamuyön tunneille asti takkatulen loimutessa. Sitten liian nopeasti tuli arki ja huomasin tyttöjenkin reagoivan isän puutteeseen. Minä kaipasin miestä heti maanantaina, tosin varmasti tottumiskysymys, kyllä se arki tästä taas alkaa rullaamaan.

benettonneule benetton+neule

No, tarkoitus ei ole valittaa, ehkä se on ihan hyväkin asia, että loman jälkeen tulee enemminkin ikävä, eikä tunne että huh, menipä hetkeksi pois silmistä. ;) Olen hyvin kiitollinen siitä, että loma meni näin nappiin ja kukaan ei sairastellut. Mikä todennäköisyys on, että kuopuksella loppui antibioottikuuri päivä ennen loman alkua ja uuden kuurin hän sai viimeisenä lomapäivänä? Ehti siis tasan sen loman olla terveenä, hyvä tietenkin niin, vaikka täytyyhän tämä korvatulehduskierrekin saada katkeamaan.

Sellaisissa fiiliksissä minä tätä postausta kirjoittelin maanantaina ja katselin haikeana kuvia talven ihmemaasta. Vaikka kaunis aurinkokeli onkin, minä kaipaan tuota lumen määrää ja sitä, etteivät kaikki tiet ole umpijäässä. Saa lipsutella koko ajan.

benetton+neulemekko

housut KATRI NISKANEN/ neulemekko BENETTON (saatu blogin kautta)/ korvikset AARIKKA/ kengät MARCO TOZZI

Vaikka olin jo tammikuussa ihan kevätfiiliksissä, tuo Vuokatissa olo vei minut takaisin talveen niin henkisesti kuin fyysisesti, pukeutumiseni muuttui takaisin talvisemmaksi. Tämä paksu neulemekko oli omiaan kirpsakkaan talvisäähän ja lumisateeseen. Ihastuin niin tuohon Heikkilän Pirtin maisemaan, että palasimme sinne ottamaan toisetkin kuvat. Toivon, että se fiilis mikä minulla oli kuvienottohetkellä välittyy. Napsaisimme ne nopeasti ja siirryimme pulkkamäkeen ja sen jälkeen koko perheen voimin savusaunaan ja paljuun, hyvä mieli ihan kupli sisälläni. Milloin on muuten nähty näin mustaa asua blogissani?

Mitä sinä pidät mustasta asusta? Palaatko itse mielelläsi lomalta kotiin vai onko vaikeuksia palata arkeen?

P.S. Tammikuun ykkösasuksi äänestitte asun nro 8, tuo asupostaus löytyy täältä. Perässä tulivat kyllä heti asut 6 ja 7, eli ehkä keväisimmät ja värikkäimmät yhdistelmät innostivat teitä. Muistathan muuten, että vielä ensi maanantaihin 13.2.2017 asti saat -20% alennusta koodilla KATJA20 niin noista asun nro 8 kengistä kuin muistakin Vamoksen kengistä (linkkien klikkailusta en hyödy mitään, linkitin helpotukseksi etsintään)! Kiitos myös kommenteista tuossa äänetyspostauksessa, luin mielenkiinnolla jokaisen, mutten ehtinyt lomaviikolla niihin vastailemaan! <3

Voittajaksi random.org arpoi tällä kertaa Minnean, sinulle olen laittanut sähköpostia!