Tämän vuoden Disney-kurpitsa + nainen joka vihasi Halloweenia

Minä olen eilen ollut kirppiksellä ostamassa jotain paitaa lapselleni, jonka voi sotkea tekoverellä. Ostanut Tigerista tekoverta ja kasvomaaleja ja luvannut, että huomenna lapsesta taiotaan koulun Halloween-perjantaihin jonkinlainen hahmo. Minä! Minä olen aina vihannut Halloweenia, mutta vuosi vuodelta olen lämmennyt sille enemmän. Nyt lasten innon myötä alan näköjään olla aivan menetetty peli, lupasin että voin keksiä Halloween-herkkuja ja olemme aiemminkin osallistuneet pieniin Halloween-ohjelmiin, tänä vuonna ajattelimme Niihamassa olevaa Revenneen lakanan reissua. Mutta miksi olen inhonnut Halloweenia?

Halloween on liian amerikkalainen, minä suomalaisten perinteiden ystävä

No siinäpä se tiivistetysti. Koska Halloween ei ole kuulunut omaan lapsuuteen, ei se ole alkanut siirtyä lapsillenikaan. En ole ymmärtänyt, miksi haluaisin tehdä pienistä lapsista kummituksia ja mihin muka voi mennä karkki ja kepponen-kierrokselle? En minä edes tiedä mikä on oikea päivä siihen, enkä tiedä onko yksikään naapuri siihen varautunut! Sellaista ei siis ole koskaan tehty ja sanoin, että ei vielä tänäkään vuonna. Eikä meidän ovella ole kyllä ketään käynyt. Minä olen alkanut lokakuun lopulla laittaa joulua esiin ja kaikki luuranko-koristelu yms. synkkyys on jotenkin inhottanut.

Nyt kun meillä on koululainen, asian näkee aika eri valossa. Into on kova huomiselle, kun saa pukeutua ja koulussa on erilainen päivä. Ymmärrän, että alakoululaisista on jo kivaa leikkiä kummitusta tai vampyyria siinä missä pienemmän Halloweenin viettäjät ovat ehkä mieluummin kissoja tai muita naamiaishahmoja. Koulussa joku oli puhunut myös karkki ja kepponen kierroksesta, eli sekin alkoi mietityttää koululaista. Mikä se on?

Niin ja tiedättekö! En ole ikinä osallistunut millään tapaa itse Halloweeniin, en ole koskaan saanut kutsua Halloween-kemuihin tai pukeutunut millään tapaa. Mutta kyllä moni ainakin somen perusteella näyttää pitävän Halloween-juhlia! Miksiköhän ne puuttuvat täysin omasta tuttavapiiristä?

Halloween  – iloa synkän ajan keskelle

Tämä on se peruste, minkä usein kuulin aiemmin Halloweenista innostujilta. Ja totta, ovathan kurpitsalyhdyt nyt aivan ihanan värikkäitä pilkkuja ja meilläkin tehtiin Disney-kurpitsa jo viidettä kertaa (tai mies teki). Tällä kertaa syntyi Irvikissa! Harmi kun ne alkavat nahistua niin äkkiä, saisi säilyä vaikka kuukauden!

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikki pelotteluhommat sopivat vähän isommille. Nelivuotiaan päikyssä oli leikitty, että mansikkahillo on verta jne. ja hän irvisteli vähän illalla ruoan kanssa, kun alkoi kuvitella kaikenlaista. Mutta selkeästi koululaisten hommaa tämä on ja asia, mitä on odotettu koko viikko ja äitiä jännittää ihan hirveästi, en ole koskaan taikonut mitään Halloween asuja tai tehnyt kasvomaalauksia, voi toivottavasti onnistun edes vähän sinnepäin huomenaamulla!


paita SILVERJUNGLE/ housut ESMARA by HEIDI KLUM LIDL (saatu)/ kengät PALMROTH (saatu)/ korvikset UHANA DESIGN/ takki

Nämä kuvat ovat päivältä, kun menimme Särkkään Karmivaan karnevaaliin. Onhan siitäkin tullut jo monen vuoden iloinen ja värikäs perinne, mitä olen aina rakastanut. Kelkka on kyllä alkanut kääntyä vauhdilla!

Millä mielellä itse suhtaudut Halloweeniin? Onko teillä tiedossa Halloween-kemuja?

Kauhua, politiikkaa ja laatua – syksyn 2020 sarjatärpit

Meillä on aina tapana miehen kanssa katsoa jotain sarjaa yhdessä iltaisin, kesällä se jää ehkä vähän vähemmälle ja välillä menee kausia, ettei keksitä uutta sarjaa ja sitten taas ahmitaan joku vauhdilla. Edelleen kovasti odotamme Blacklistin seuraava kautta, sillä lokakuun pimeys on mitä otollisinta aikaa kääriytyä illalla peiton alle sohvan nurkkaan ja fiilistellä hyviä sarjoja. Kriteereinä meillä on lähinnä, että ei mielellään mitään päälle naurettua komediaa, vaan jotain vähän synkemmän tyylistä. Usein on yksi sarja minkä haluaisi katsoa CMorelta, toinen on Viaplaylla ja kolmas HBO:lla, eikä niitä kaikkia millään viitsi maksaa päällekkäin, joten joku valinta on tehtävä. Mikä on teidän mielestä ykkönen suoratoistopalveluista?

HBO – The Undoing

Pitkään katselin bussipysäkeillä mainoksia Hugh Grantin sekä Nicole Kidmanin tähdittämästä minisarjasta The Undoing, joka sai HBO:lla ensi-iltansa synttäripäivänäni. Nuo näyttelijät (jotka tuntuvat näyttelevän ikuisesti, heitähän katselin jo lapsuudessa!) kiinnostivat kovasti, samoi kuin sarjan ympärillä oleva juoni. Laadukkaat näyttelijät, hyvin tehty sarja, New Yorkin maisemat – pakko testata! Niinpä otimme kaksi viikkoa ilmaista HBO:ta, mutta koska sarjan kuusi jaksoa tulevat kerran viikossa, niin saa nähdä, pyöritämmekö jäsenyyttä kaikilla eri sähköposteilla kuusi viikkoa vai onko pakko maksaa kuukausi. Tästä sarjasta luvattiin, että jos Big Little Lies koukutti, niin tekee tämäkin. Rakastin Big Little Liesia! Aamulehti antoi sarjalle kaikki viisi tähteä.


kuva NIKO TAVERNISE/HBO

Ensimmäisen jakson katsoimme maanantaina ja olihan se aivan superkoukuttava alusta asti. Hyvätuloinen, upea perhe, joka asuu keskellä New Yorkia ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, kunnes yhden yön aikana alkaa paljastua synkkiä salaisuuksia. Kuka on katsonut ekan jakson? Vitsi kun ei malttaisi odottaa seuraavaa, harvoin nykyään enää tarvitsee viikkoa odotella!

Yle Areena – Rauhantekijä

Varmaan moni on tämän jo katsonut tai siitä lukenut – Irina Björklundin tähdittämä Rauhatekijä on ollut paljon otsikoissa. Kyseessä on Suomen mittakaavalla aikamoinen suurtuotanto, joka on kuvattu pääosin Gran Canarialla. Rooliaan varten Björklund harjoitteli 1,5 vuotta mm. juoksua ja turkin kieltä.

Sarja on fiktiivinen, mutta paljon totuuteen perustuvia lähtökohtia sarjassa on. Rauhantekijä, Björklund eli Ann-Mari Sundell yrittää neuvotella rauhaa kurdien ja Turkin välille ja tehtävä ei arvatenkaan ole helppo ja poliittiset suhteet ovat aikamoisia kiemuroita. Sundellin turvamiestä esittää aina yhtä ihana Mikko Nousiainen ja muuten näyttelijäkaarti on upean kansainvälistä. Kieltä vaihdetaan useaan otteeseen ja sarja on mielestäni hyvin uskottava ja todentuntuinen.


kuvat YLE

Irina Björklund kuvastaa yksinäisen, mutta oikeudentuntoisen Ann-Marin tunteita todella raastavasti ja sarja pistää nieleskelemään useampaan kertaan sekä herättää monenlaisia ajatuksia. Toivottavasti tekevät vielä toisenkin kauden, upea kansainvälinen tuotanto, suosittelen lämpimästi!

HBO – The Third Day

Tämä sarjavalinta vähän naurattaa. Kun se HBO nyt sitten otettiin, niin katsotaan sieltä toinenkin minisarja! Luin The Third Day-sarjasta yhden lauseen, jossa sitä oli kehuttu, bongasin että pääosassa Jude Law (pitkästä aikaa!) ja että sarja sijoittuu Britteihin. Siinä se. Sitten aloimme katsoa, sanoin miehelle että tätäkin kuusiosaista sarjaa kehuttu ja katsoimme kaksi ekaa jaksoa.

Ensimmäisen vartin kohdalla loksahti leuka – olipahan aloitus! Tutkailin Googlesta vähän tarkemmin asiaa ja totesin, että hups, kyseessä on kauhusarja! Sarja kertoo brittimiehestä, joka päätyy sattuman kautta Osea-saarelle. Saarelle johtaa tie, joka peittyy nousuveden myötä, eli sieltä pääsee ajamaan pois vain tiettyinä kellonaikoina (tämä on muuten ihan tosi juttu, pitipä heti tutkia Osea-saarta, en ollut kuullutkaan).


kuva HBO

Kauhusarja on vähän mielenkiintoinen genre, minulla jää monesti kesken kaikki yliluonnolliset jutut ja vähän sellaista tässäkin oli ilmassa, tosin kahdessa jaksossa homma aukesi vasta vähän. Ja kyllä, näin sarjasta unta kun myöhään sitä katsoimme, minulla tulee kyllä tällaiset sarjat uniin. Vaikutti niin hyvin tehdyltä (ja pakkohan ne salaisuudet ja arvoitukset on saada auki), että varmasti katsomme loputkin neljä jaksoa, mutten olisi ehkä aloittanut katsomaan jos olisin lukenut sanan kauhu.

Vähän tähän homma on mennyt, ettei telkkarista tule mitään katsottavaa ja täytyy kaivaa suoratoistoista sarjasuosikit, oletteko samaa mieltä? Tosin poikkeuksena tietenkin Yle Areena, joka ei onneksi enää erikseen maksa (maksammehan me veroissa siitä toki). Mitä katsoisin ns. normikanavilta enää? Uutisia tulee katsottua ja Maria Veitolan Yökylässä-sarjasta tykkään myös!

Miten teillä muilla? Sarjavinkkejä saa heittää kehiin (moni on kehunut CMoren Schitt’s Creekiä, mutta vielä ei viitsi ottaa uusia palveluja kehiin, meillä toimii nyt HBO sekä Viaplay). Katsotteko enää telkkarista mitään?

Syntymäpäivän mietteitä – meneekö elämä 7 vuoden sykleissä?

Ihanaa uutta viikkoa ihmiset! Valoisampi aamu talviaikaan siirtymisen myötä, mutta hitsi miten pimeät illat, nyt alkaa olla se aika, kun on jo pimeää töiden jälkeen. Vitamiinit kehiin ja ”tulta päin” eli pimeyttä päin. Tänään on synttäripäiväni ja bileiden sijaan ollaan oltu synttäriviikonloppu perheen kesken, herkuteltu brunssilla, käyty kuopuksen kanssa kaksin leffassa ja avattu talviuintikausi. Hieman oli ihanaa!

Lauantaina lenkillä aloin miettiä tulevaa syntymäpäivää ja sitä mietettä, kun puhutaan, että elämä kulkee noin seitsemän vuoden sykleissä. Pitääkö se paikkansa? Miten oma elämäni on kulkenut noita syklejä ajatellen ja miltä näyttää nyt menossa oleva kuudes seitsemän vuoden syklini?

Muutto Helsingistä Jyväskylään ja kamala yläasteikä

0-7 vuotta: Ensimmäinen seitsemän vuoden jakso lapsuudessa oli hyvin onnellinen ja muistan ajan todella ihanana. Asuimme rivarissa Helsingissä ja lähes joka asunnossa oli lapsia. Oli pihajuhlia ja kavereita ja oli hyvin huoletonta lapsuutta. Isovanhemmat asuivat kaikki samassa kaupungissa, mikä oli sekin aivan ihanaa, heitä näki usein. Oli kivoja harrastuksia ja… No, kaikki oli enemmän kuin hyvin lapsuudessani.

7-14 vuotta: Olin juuri täyttänyt kuusi vuotta, kun muutimme Jyväskylään lokakuun lopulla vuonna 1988. Se oli yksinkertaisesti hirveää. Taakse jäi kaikki tuttu, Helsinkiin jäi mummo ja ukki, minun ja veljen kummit, ystävät, ihan kaikki. Muistan edelleen kun itku tuli lähdön hetkellä ja en osannut lapsena pukea sanoiksi sitä kamalaa möhkälettä mahassani. Jyväskylään muutti toinen mummo mukanamme, muuten emme tunteneet kaupungista ketään, kaikki tutut ympyrät jäivät ja elämä piti ns. aloittaa alusta ja alkaa etsiä ystäviä.

Yläasteikä oli pahinta aikaa ikinä, minua huoriteltiin päivittäin, vihasin käydä koulua Säynätsalossa, se tuntui jotenkin sisäänpäinkääntyneeltä paikalta, kun me tulimme kouluun muualta. Lintsailin, arvosanat laskivat, en halunnut millään mennä kouluun. Nukuin muka vahingossa pommiin useamman kerran ja toivoin olevani kipeä, jotta saisin jäädä kotiin. Minulla oli aamukampa ja päätin, etten enää ikinä mene kyseiseen paikkaan kun sieltä kerran pois pääsen.

Muutto Tampereelle, häät ja asuminen Thaimaassa

14-21 vuotta: Seuraavan syklin päätteeksi olin asunut pari vuotta Tampereella, jonne lähdin miehen perässä. Opiskelin yliopistossa, paistelin ahkerasti hamppareita ja asuimme lähes Tampereen keskustassa, voi että rakastin sitä asuntoa. Elämä siis oli todellakin muuttunut edellisestä seitsemästä vuodesta! Ihan näihin raameihin ei osu häät, olin 22-vuotias kun menimme naimisiin ja sukunimi vaihtui, mutta melkein mennään 7 vuoden syklissä!

21-28 vuotta: Seuraavan 7 vuoden jälkeen oli taas muutoksen paikka. Oli vuosi 2010 ja palasimme kolmen Thaimaa-vuoden jälkeen Suomeen. Muutimme pois Tampereen keskustasta ja otimme koiran. Siis todellakin elämä muuttui tuona syklinä paljon, paluu Suomeen, uusi koti ja koira!

Suomesta oli todella vaikeaa löytää paikkaansa. Ystäväpiirit olivat muuttuneet jonkin verran, kun oli elänyt useamman vuoden ihan eri ympyröissä. Oli hirveän yksinäinen olo, töitä ei tahtonut löytyä ja lämpöön oli järjetön ikävä, kun talvi alkoi. Lokakuussa (kaikki kiva tapahtuu aina lokakuussa!) aloitin työmarkkinatuella harjoittelun ja tuosta työpaikasta sain ystäviä, joiden kanssa ollaan edelleenkin yhteyksissä. Oli illanviettoja ja huikean kivoja työpäiviä, lähdettiin sillä porukalla mm. Skotlantiin minilomalle! Ihan mahtava poppoo, joka ”pelasti” sen ankeuden, mikä oli Suomeen palatesa.

Lapset ja perhe, talokriisi

28-35 vuotta: Ei osunut suoraan 7 vuoden kohdalle, mutta viides seitsemän vuoden sykli muutti elämäni lopullisesti, kun minusta tuli kahden tyttölapsen äiti. Olin elänyt pitkään luulossa, ettemme voi saada lapsia eikä minusta tule äitiä, joten piti aika paljon muuttaa ajattelutapaansa ja kasvaa henkisesti. Olin torjunut lapsiperhe-elämän ajattelemalla, että se on ihan kamalaa ja hirveää, sillä tavalla kai suojelin itseäni pettymykseltä, ettei minusta tulisi äitiä.

No, minusta tulikin äiti ja vielä kahdesti ja kun ensishokista oli selvitty, eihän sitä tarvinnut itselleen uskotella, että perhe-elämä olisi kivaa. Se oli parasta! Esikoisen vauvavuosi meni vähän ohi, kun jouduimme muuttelemaan edes takaisin, palkkaamaan asianajajan ja repimään kotimme auki, olin niin järjettömän väsynyt henkisesti ja fyysisesti ettei mitään tolkkua. Mutta niin siitä noustiin ja päästiin takaisin kotiin kesällä 2014. Joskus katkeruus nostaa päätään, muttei niin usein kuin ennen.


paita UHANA DESIGN/ hame TFNC/ takki PBO/ kengät DR.MARTENS/ korvikset MAANANTAIMALLI

Kuudes seitsenvuotinen

Nyt mennään siis elämän kuudetta seitsenvuotista jaksoa. Mietin juuri eräänä päivänä, että hirveän ihanaa kun se perhe jo on. Ettei tarvitse miettiä haluammeko lapsia, saammeko niitä tai mitään sellaista. Perhe on kasassa. Kamalimmat valvomisjaksot ovat takana, meillä kyllä valvottiin niin monta vuotta etten pysy enää laskuissa. Lapset ovat superihanassa iässä, tykkäävät vielä touhuta vanhempiensa kanssa, mutta enää ei tarvitse kipittää konttaavan lapsen perässä ja kytätä mitä hän panee seuraavaksi suuhunsa. Hirvittävän ihana vaihe lasten elämässä ja seuraan heidän kasvuaan suurella ilolla!

Tämä kuudes seitsenvuotinen jakso on tuonut tullessaan yrittäjyyden ja kaikkia meitä riivaavan pandemian, joka on taas aikamoinen mullistus ihan koko maapallolle. Silti olen kauhean utelias näkemään, mitä elämällä on tarjota, toivottavasti tällainen vaihe jatkuisi pitkään! Epävarmuutta lukuun ottamatta kaikki on nyt todella hyvin.

Sellaisia mietteitä synttäripäivään täti pinkiltä! Oletko itse miettinyt, tuleeko aina 7 vuoden välein joku elämänmullistus?