Edullisesti tehty Halloween-asu toi pukukilpailun voiton

Voi jestas mikä into täällä olikaan eilen aamulla, kun esikoinen pääsi ensi kertaa kouluun viettämään Halloweenia. Perjantaista oli sanottu, että saa pukeutua muttei ole pakko. Koululainen alkoi tiistaina hössöttämään, että haluaa pukeutua ja olla hurja ja haluaa voittaa pukukilpailun. Itselläni nousivat vähän hikikarpalot otsalle – mitä keksin asuksi ja edullisesti? En ole mikään askartelija tai ompelija ja ostopuvut ovat yleensä suht hintavia ja seuraavana vuonna pieniä. Yritin toppuutella tyttöä pukukilpailun suhteen ja sanoa, että tehdään joku asu, mutta kilpailu ei ole pääasia vaan se, että on kivaa. Jos palkintoja on viisi, suurin osa jää kuitenkin ilman.

Vampyyri-asu kirppikseltä ja Tigerista

Keskiviikkona pyörähdimmekin Tigerissa. Sieltä ostimme kasvomaalit, peruukin sekä tekoverta. Vieressä olevalta Uffilta löytyi aikuisten puolelta valkoinen neule (tekoveri ei välttämättä irtoa) ja sattumalta lapsen kokoiset luurankohousut Halloween-rekistä. Lupasin yrittää jotain vampyyri-naamaa, sillä ajattelin, että se on ainoa minkä ehkä osaisin, en ole ikinä maalannut kenenkään kasvoja kasvomaaleilla. Hintaa asulle tuli seuraavasti:

Kasvomaalit 5 euroa
Peruukki 2 euroa
Tekoveri (unohdin hinnan, olisiko ollut euron vai 1,5?) 1,5 euroa
Neule 3 euroa
Housut 2 euroa

Suht edullisesti selvisimme ja kasvomaaleista piisaa iloa monta kertaa samoin kuin peruukista.

Aamulla meni puolisen tuntia maalata kasvot, sillä kasvomaalien mukana tullut pensseli on suhteellisen pieni ja kesti saada koko kasvot maalattua. Vähän tekoverta päälle ja avot! Suorastaan säikähdin luomustani, kun hän tuli nurkan takaa!

Pukukilpailun voitto

Lapsi halusi, että saatan hänet kouluun, ettei kukaan pelästy matkalla. Sinne hän jäi ja kaverit kuuluivat kyselevän onko veri aitoa. Kolmen tunnin kuluttua kotiin tuli hiljainen tyttö, joka virnuillen kaiveli reppuaan – siellä oli ykköspalkinto! Hän oli jännittänyt aivan hirveästi, kun palkintoja jaettiin viisi ja vikana ensimmäinen. Sanoi olleensa aivan kippurassa jännityksestä miettiessään, onko viimeinen jäljellä oleva palkinto hänelle vai jäikö ilman. Vielä illalla sattui vähän mahaan kun oli niin jännää. Voi pientä!

Mutta vitsi olin iloinen, kun sain kasaan näillä taidoilla asun ja lapselle jäi ekasta Halloweenin vietosta tällainen muisto! Ja entäs noi ilmeet, en pyytänyt poseeraamaan, hän eläytyi täysillä!

Millaisia hahmoja siellä on tehty? Onko bileitä tänään tiedossa? Kivaa viikonloppua kaikille!

Joskus täytyy pysähtyä miettimään perheen turvaa – miten syöpävakuutus auttaa?

*kaupallinen yhteistyö If

Seitsemän vuotta sitten elämäni koki mullistuksen. Meidän elämämme 12 vuoden yhdessäolon jälkeen heitti totaalista häränpyllyä: kauniina maaliskuisena aamuna, palmusunnuntaina kuulin lapseni ensimmäisen itkun. Tuijotimme toisiamme hämmentyneenä, tuijotin miestäni hämmentyneenä. Katselin nyyttiä hänen sylissään ja tunsin suurta tunteiden sekamelskaa. Tuo mies, jonka kanssa olen 12 vuotta elänyt on isä. Siis olenko minä äiti? Ajatus tuntui ihan hullulta.

Kun astuimme kotiin nyytin kanssa kaksi päivää myöhemmin ihmetys oli valtava. Mitä hänelle tehdään? Mihin asetetaan? Voiko häntä riisua kun hän nukkuu? APUA! Siinä me sitten istua nökötimme lapsen nukkuessa ja tuijotimme häntä olohuoneessa. Kyselimme mitä pitäisi tehdä. Hän nukkui 3,5 tuntia. Ja me tuijotimme. Maaliskuussa seitsemän vuotta sitten minä en ollut enää se, kenen tarpeet tulisin ensimmäisenä huomioimaan. Eikä se ollut mieheni. Se oli se pieni nukkuva kaunokainen.

Neljä vuotta tuplaäitinä – halu suojata lapsensa on valtava

Tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun minusta tuli tuplaäiti. Pieni pippurinutturamme lensi maailmaan. Hänen ollessaan pari minuuttia vanha, koin, että tässä tytössä on tahtoa, tulta ja tappuraa. Miten sen voi tietää? Minä vain tunsin. Hänen otteestaan ja äänestään. Samalla tunsin, kuinka perheemme on nyt kokonainen. Ei ollut outoa kutsua miestä isäksi tai ajatella itseään äitinä enää, sen sijaan oli outoa kutsua ensimmäistä vauvaa isosiskoksi. Olimme tiimi ja tiesin, että tulen tekemään kaikki heidän eteensä. Isästään puhumattakaan, tytöthän ovat kietoneet hänet aivan pikkusormensa ympärille. Halu suojata molemmat lapsensa kaikelta pahalta on suorastaan alkukantainen vaisto ja jo odotusaikana huolehdimme heille muun muassa vakuutukset. Ne auttaisivat osaltaan, jos jotain sattuu, vaikka tietenkin sen ajatuksen tunkee mielessään mahdollisimman kauas, ei halua ajatella, että jotain voisi sattua. Vakuutukset ovat näyttäneet paikkansa, kun kuopuksen vauvavuonna lääkäriin mentiin pelkästään korvien takia 10 kertaa.

Kukaan ei halua ajatella vakavaa sairastumistaan, ei varsinkaan tällainen hetkessä eläjä. Mutta miksi se tässä tapauksessa kannattaa?

Tällä viikolla minä juhlin puolestani omia syntymäpäiviäni, alan olla lähellä neljääkymppiä. Moni ystävä elää samanmoisia ruuhkavuosia kuin me. On lapset ja heidän harrastuksensa, on työt, omat harrastukset ja monella alkaa olla ikääntyvät vanhemmat. Tänä vuonna omat vanhempani ovat eläköityneet. Aika juoksee. Tiedän useamman, joka huolehtii yhtä aikaa vanhempiensa pärjäämisestä ja käy auttamassa heitä, kun kotona on samaan aikaan vaippaikäisiä. Siinä härdellissä jää usein miettimättä se oma hyvinvointi. Mitä jos on itse se, joka sairastuu? Kuka sitten hoitaa lapset tai kuka käy auttamassa vanhempia? Ei sellaisia usein ehdi miettiä tai edes halua ajatella sitä elämän ns. nurjempaa puolta. Miksi lapset tulee vakuutettua ”totta kai”-periaatteella ja unohdettua herkästi itsensä?

Valitettavasti elämässä on niitä harmaankin sävyjä ja välillä täytyy kahlata syvemmissä vesissä. Huonompiin aikoihin tai vastoinkäymisiin varautuminen ei tarkoita, että istuisi kotona tuskailemassa josko jotain sattuu, vaan se on varautumista tulevaisuuteen. Arjen helpottamista, jos sitä sattuukin itse sairastumaan. Muistatteko, kun alkuvuodesta kirjoitin isäni vakavasta sairaudesta ja syöpävakuutuksesta ensi kerran? Silloin kun tuo puhelu tuli, kohtasin itse aikamoista surua ja pelkoa, isä oli vielä niin nuorikin!

Suosittelen hetkeksi pysähtymään ja miettimään vakuutusasioita, sillä jos vakava sairaus sattuisi omalle kohdalle, arjessa tarvitsisi varmasti monenlaista apua. Hoitoapua, taloudellista apua, erilaisia asioita turvatakseen arjen sujuvuutta sekä lasten elämää. Siihen Ifin vakavan sairauden turva tarjoaa ratkaisua. Vakuutus maksaa tilille kertakorvauksena summan diagnoosin jälkeen. Korvaussumman voi valita aina 50 000 euroon asti, joka on jo summa, jolla turvaa arjen sujuvuutta. Sillä pystyy maksamaan esimerkiksi asuntovelkaa, jos ei pysty tekemään töitä. Näin yksityisyrittäjänä omat hommat pysähtyvät, jos en ole niitä itse tekemässä. 20 000 korvausummaa vastaan minä juodun maksamaan kuukaudessa 8,37 euroa – se on vähemmän, kuin mitä maksan kuukaudessa suoratoistopalveluun siitä, että saan katsoa Blacklistiä. Eikö ole aika herättelevä ajatus?

Syöpävakuutus – mitä se kattaa ja kuinka paljon se maksaa?

Syöpävakuutus kuulostaa sanana pelottavalta. Mutta kun se vakuutus on otettu, siellä taustalla on jokin turva nimenomaan sitä perhettä varten, joka on ykkössijalla. Ifin vakavan sairauden turva on enemmän kuin syöpävakuutus ja se kattaa 10 erilaista sairautta. Oman vakuutussummansa voi käydä laskemassa täällä.

Me olemme vakuuttaneet syntymättömät lapsemme, emme sillä ajatuksella, että jotain varmasti sattuu, vaan sillä ajatuksella, että saavat mahdollisimman nopeasti ja helposti parasta hoitoa, jos jotain sattuu. Meillä on myös jatkuva matkavakuutus, joka on korvannut helposti esimerkiksi kotimaan matkalla sattuneen sairauden. Olisinko ottanut erikseen vakuutusta lähtiessäni reissulle Jyväskylään? En todellakaan, mutta siksipä kerralla jatkuvaksi mietitty vakuutus onkin niin hyvä. Se osoittaa paikkansa silloin, kun jotain sattuu, asiat saadaan rullaamaan ja apua helposti.

Uskon, että moni teistäkin elää tällä hetkellä ruuhkavuosia ja huolta saattaa olla niin omista lapsista kuin vanhemmistakin. Ja alkaa se oma ikäkin tuntua, kaikenlaista kolotusta sitä alkaa jo olla näin nelikymppisenäkin. Ei mielestäni kannata synkistellä tai pelätä elämää, vaan nimen omaan nauttia jokaisesta päivä. Kannattaa silti hetki käyttää miettimällä, miten perheen voisi turvata myös siltä kantilta, jos sattuisi itse sairastumaan, loppujen lopuksi kuukausisummat eivät ole valtavan isoja.

Onko omassa perheessäsi paljon vakuutuksia olemassa?

Tämän vuoden Disney-kurpitsa + nainen joka vihasi Halloweenia

Minä olen eilen ollut kirppiksellä ostamassa jotain paitaa lapselleni, jonka voi sotkea tekoverellä. Ostanut Tigerista tekoverta ja kasvomaaleja ja luvannut, että huomenna lapsesta taiotaan koulun Halloween-perjantaihin jonkinlainen hahmo. Minä! Minä olen aina vihannut Halloweenia, mutta vuosi vuodelta olen lämmennyt sille enemmän. Nyt lasten innon myötä alan näköjään olla aivan menetetty peli, lupasin että voin keksiä Halloween-herkkuja ja olemme aiemminkin osallistuneet pieniin Halloween-ohjelmiin, tänä vuonna ajattelimme Niihamassa olevaa Revenneen lakanan reissua. Mutta miksi olen inhonnut Halloweenia?

Halloween on liian amerikkalainen, minä suomalaisten perinteiden ystävä

No siinäpä se tiivistetysti. Koska Halloween ei ole kuulunut omaan lapsuuteen, ei se ole alkanut siirtyä lapsillenikaan. En ole ymmärtänyt, miksi haluaisin tehdä pienistä lapsista kummituksia ja mihin muka voi mennä karkki ja kepponen-kierrokselle? En minä edes tiedä mikä on oikea päivä siihen, enkä tiedä onko yksikään naapuri siihen varautunut! Sellaista ei siis ole koskaan tehty ja sanoin, että ei vielä tänäkään vuonna. Eikä meidän ovella ole kyllä ketään käynyt. Minä olen alkanut lokakuun lopulla laittaa joulua esiin ja kaikki luuranko-koristelu yms. synkkyys on jotenkin inhottanut.

Nyt kun meillä on koululainen, asian näkee aika eri valossa. Into on kova huomiselle, kun saa pukeutua ja koulussa on erilainen päivä. Ymmärrän, että alakoululaisista on jo kivaa leikkiä kummitusta tai vampyyria siinä missä pienemmän Halloweenin viettäjät ovat ehkä mieluummin kissoja tai muita naamiaishahmoja. Koulussa joku oli puhunut myös karkki ja kepponen kierroksesta, eli sekin alkoi mietityttää koululaista. Mikä se on?

Niin ja tiedättekö! En ole ikinä osallistunut millään tapaa itse Halloweeniin, en ole koskaan saanut kutsua Halloween-kemuihin tai pukeutunut millään tapaa. Mutta kyllä moni ainakin somen perusteella näyttää pitävän Halloween-juhlia! Miksiköhän ne puuttuvat täysin omasta tuttavapiiristä?

Halloween  – iloa synkän ajan keskelle

Tämä on se peruste, minkä usein kuulin aiemmin Halloweenista innostujilta. Ja totta, ovathan kurpitsalyhdyt nyt aivan ihanan värikkäitä pilkkuja ja meilläkin tehtiin Disney-kurpitsa jo viidettä kertaa (tai mies teki). Tällä kertaa syntyi Irvikissa! Harmi kun ne alkavat nahistua niin äkkiä, saisi säilyä vaikka kuukauden!

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikki pelotteluhommat sopivat vähän isommille. Nelivuotiaan päikyssä oli leikitty, että mansikkahillo on verta jne. ja hän irvisteli vähän illalla ruoan kanssa, kun alkoi kuvitella kaikenlaista. Mutta selkeästi koululaisten hommaa tämä on ja asia, mitä on odotettu koko viikko ja äitiä jännittää ihan hirveästi, en ole koskaan taikonut mitään Halloween asuja tai tehnyt kasvomaalauksia, voi toivottavasti onnistun edes vähän sinnepäin huomenaamulla!


paita SILVERJUNGLE/ housut ESMARA by HEIDI KLUM LIDL (saatu)/ kengät PALMROTH (saatu)/ korvikset UHANA DESIGN/ takki

Nämä kuvat ovat päivältä, kun menimme Särkkään Karmivaan karnevaaliin. Onhan siitäkin tullut jo monen vuoden iloinen ja värikäs perinne, mitä olen aina rakastanut. Kelkka on kyllä alkanut kääntyä vauhdilla!

Millä mielellä itse suhtaudut Halloweeniin? Onko teillä tiedossa Halloween-kemuja?