Tampereen kaunein pyöräreitti?

Onkohan tästä nyt ihan noloa kirjoittaa? Onko reitti kaikille ihan itsestäänselvyys ja pyöräilty ja juostu moneen kertaan? Ehkäpä, mutta 19 Tampere-vuoden jälkeen en ollut itse kokenut upean kaunista Pyhäjärven pyöräreittiä. Miksi? No, en pyöräile koskaan ns. huvikseni tai treenatakseni, vaan pyöräilen aina vain hyötymatkoja. Miehellä ei jalka kestä vieläkään juoksua (on kärsinyt pitkään polven kipuilusta, mutta pyörälyä se kestää). Siitä se ajatus sitten lähti!

Rajasalmensilta+pyöräily+maisema

19 vuotta yhdessä, 19 vuotta Tampereella, ensimmäinen pyörälenkki

Emme siis ole koskaan käyneet yhdessä kunnon pyörälenkillä. Eilen meidän piti olla koko perheen Kyproksen koneessa, mutta olimmekin Tampereella. Lapset hoidossa ja miehellä lomautuspäivä. Meillä 19 vuotispäivä. Mietin, miten sitä juhlistaisimme ja ehdotin, että mennään pyöräilemään. Olen itse arka lähtemään Pyhäjärven ympäri, sillä olen varma, että eksyisin matkalla. Mutta ajattelin, että miehelle reitti on tuttu ja päästään helposti. No, itse asiassa poljimme sellaista reittiä, että se oli hänellekin uusi ja jouduimme turvaamaan naviin. Pistäydyimme Pirkkalassa viemässä lastenvaatteita ja näin teimme pienen koukeron reittiin, mutta muuten meni näppärästi parilla navigointipysäytyksellä.

Pyhäjärven reitti – kolme eri kuntaa matkalla

Niin, oikeastaanhan ei voida ehkä puhua Tampereen upeimmasta pyöräreitistä, vaan ehkä kehua koko Pirkanmaata. Reittihän kulkee myös Pirkkalan ja Nokian puolella, joten ehdimme olla kolmen eri kunnan alueella. Lähdimme ensin kohti Pirkkalaa, josta reitti jatkui Nokialla ja Rajasalmen sillalle, joka on huikean kaunis paikka. Niin monesti siitä vain päästänyt autolla läpi, mutten koskaan pyörällä tai jalan ihaillen maisemia! Pikkuhiljaa suuntasimme Villilään poluille, jotka olivat paikka paikoin aika kapeita ja maastopyörän vaativia. Mies on aiemmin pyöräillyt reittiä vain maantiepyörällä asfalttia suosien, nyt oli ensi kosketus polkureittiin. Oli valtavan kaunista! Miten upeita maisemia Tampereella onkaan!

Kohti Pispalaa ja Pyynikin mäkiä

Villilästä matka jatkui kohti Pispalaa ja tuttuja entisiä kotimaisemia, joita tuli valtavasti koiran kanssa talsittua. Siinäkin saa ajaa pitkän matkaa rannassa, kun päästelee rantaraittia Pispalasta ja Tahmelasta kohti Pyynikkiä. Siellä odottaakin ihanat ylämäet reitin päätteeksi! Pyynikillä oli pakko ottaa maisematauko, jonka jälkeen ajoimme Pyynikin kesäteatterin ohi ja suuntasimme Laukontorille, josta nappasimme Sanna’s Cafesta salaatit matkaamme. 33 kilometrin kohdalla totesimme molemmat, että homman kruunaisi hyvät salaatit. Ja se toteutettiin! Sanna’s Cafe oli aiemmin vakkaripaikkoja, jossa

Pyöräilykipinä syttyi

39 kilometriä myöhemmin olimme kotona ja nautimme auringossa salaatit. Sanoin miehelle, että mihin poljettaisiin huomenna. No, ei mihinkään kun on työpäivä ja illalla ei pääse kaksin, mutta miten kivaa olikaan! Uudet maisemat piristävät aina ja oli ihanaa urheilla kaksin. Pyöräily, joka minusta on ollut hurjan tylsää ei ollutkaan ollenkaan tylsää kaksin ja jutellen. Voi milloinkohan päästään taas! Juosta voi musiikin kanssa hyvin yksinkin, mutta pyöräillessä en uskalla kyllä kuunnella musaa. Siksi seura oli niin kiva! Ja nyt uskaltaisin ehkä lähteä yksinkin taittamaan tuota reittiä, kun tiedän miten se kulkee. On siellä matkalla ajoittain Pyhä-kylttejä, mutta aika ujosti, en kyllä ehkä niillä pääsisi reittiä ympäri.

Oli siis niin meidän näköinen juhlapäivä! Nyt sitten 20. vuotta yhdessä aloittelemme, niin Tampereen kuin miehen kanssa. Mitäköhän siistiä täältä seuraavaksi löydämme?

Ja hei mun pyörä! Se keräsi eilen Instagrammissa kommentteja, selkeästi uusia seuraajia kehissä. Sehän oli yksi miehen projekteista, joka on nyt ajossa toista kesää. Täällä lisää pyörästä ja sen tuunaamisesta!

Onko Pyhäjärven kierros sinulle tuttu? Mikä on omasta mielestäsi paras pyöräreitti Tampereella tai sen lähistöllä? Tai suosikkisi kotikaupungissa, voihan sitä pyöräillä muuallakin kesän aikana!

Tarina uuden bannerin takana

Olette ehkä huomanneet, että blogissani on ollut pari päivää uusi banneri. Olen halunnut jo melkein kahden vuoden ajan sen uudistaa, mutta en ole osannut. Joskus kun asiasta juttelin toisen bloggarin kanssa, hän sanoi ettei bannerilla ole niin merkitystä. Mutta itse koin sen vähän kuin käyntikortiksi, ärsytti kun bannerissa luki muun muassa kotiäitiys, enkä ole pitkään aikaan ollut enää kotiäiti. Mutta taidot uusia se olivat aika nollissa. Pelkkä teksti? Kuva? Valokuva? Piirretty kuva? Pitäisikö siitä jotenkin näky perhe? Kypsyttelin ajatusta ja kyselin Instagrammissa mielipidettänne. Siellä myös huutelin, tiedättekö ketään, kuka osaisi tehdä nettisivuja ja uudistaa bannerini.

Bloggaajakollega tuli avuksi

Sain muutamia ehdotuksia nimistä, mutta tarjousta pyysin vain Hannamarialta, joka huikkasi IGssa, että homma sujuisi. Oli jotenkin helpompi palkata hommaan tuttu ihminen ja luotin, että hän tosiaan osaa homman. Osasi paremmin kuin uskalsin arvatakaan! Lopulta päädyin kahteen kuvaan bannerissa, toinen, jossa näkyy sadetta ja Tampereen punatiiltä on otettu vuoden 2019 vappuna ja toinen muutama viikko sitten. Koin, että nämä kuvat yhdistettynä kertovat hetkessä blogistani ihan hirveästi: että täällä on perhe-elämää, on sitä aurinkoa mutta on niitä arjen varjojakin eli sadetta. Ja pörrätään Mansessa, sen punatiilet ovat niin tunnistettavia, että halusin nekin saada kuvaan. Ja Uhanan mekko oli tärkeä sekin, yksi lempimerkkejä ja paikallisia sellaisia. Sain mielestäni ison tarinan yhteen kuvaan.

Toimitin Hannamarialle pari kuvaa, toivetta fontista ja tekstistä ja hän yhdisteli kuvat hienommin kuin osasin olettakaan. Sain 8 erilaista ehdotusta häneltä, joista yksi oli ylitse muiden, myös perheeni mielestä, joka katseli vaihtoehdot läpi. Meni siis helpolla tämä homma ja hyvin sujuvasti yhteistyö!

Oli jotenkin todella piristävää uusia ilmettä, kun siitä on niin kauan haaveillut. Oli todella ihanaa palkata hommaan joku osaava, tuli niin hyvä mieli sekä lopputuloksesta että siitä, kun voi tarjota pienenkin työn toiselle. Nettisivut yritykselle ovat edelleen harkinnassa, olisivat tosi tärkeä käyntikortti, mutta aika paljon suurempi summa uppoaisi niihin. Mietitään!

Ja hei – miltä tuntuu tuo teksti jo vuodesta 2012. On tätä kauan väännetty ja lähes päivittäin, huih mikä määrä tekstejä!

Mitä tykkäätte? Huomasitteko jo uuden bannerin? Aukesiko siitä tarinat?

P.S. Huomiseen asti ehtii hypätä mukaan Teeleidin ihanaan arvontaan täällä!

Tunteikas veneretki Vesijärvellä

Eilen se vihdoin tuli, eka lämmin päivä! Voi että miltä tuntui auringon lämpö iholla. Oli vielä ihan mielettömän tyyni keli ja suuntasimme iltapäivällä järvelle naapurin veneellä. Hän on sitä ehdottanut useamman kerran lainaan, mutta ei olla jotenkaan muka koskaan ehditty. Edellisen kerran kävimme tuolla yhdessä heinäkuussa 2015. Siis lähes viisi vuotta sitten! Muistaako kukaan tätä tekstiä vähän epäonnisesta reissusta, kun moottori ei toiminut ja päädyimme soutelemaan? En tuolloin kertonut mitä itse asiassa puhuimme reissussa, sillä oli menossa raskausviikko 7 tai 8. Mutta siellä ulapalla päätimme kuopuksen nimen.

En ehkä ikinä unohda sitä, kun mies nyki moottoria ja minä googletin nimiä ja juttelimme, että tämä voisi olla kiva, jos lapsesta tulee tyttö. Ja kyllä, toukokuussa, lähes 10 kuukautta tuon tapahtuman jälkeen me annoimme hänelle sen nimen, josta päätimme aivan raskauden ensimetreillä keskellä järveä.

Ensimmäinen kesäpäivä Kangasalan Vesijärvellä

Eilen tuntui aivan kesältä. Pakkasimme hodarijämiä synttäreiltä reppuun ja suuntasimme veneeseen. Kuopus oli ihan superinnoissaan, hän ei ole juuri Suomessa veneillyt. Tuijotti hyvin kiinnostuneena vettä sanoen, että olen mä vettä nähnyt, mutta katson silti. Kangasalan Vesijärvi vaikutti aika linturikkaalta paikalta, eilen näimme muun muuassa kaksi joutsenta ja monta isoa lintua, jota emme osanneet tunnistaa. Miehen kädelle istahti sekunniksi kaksi perhosta kesken tanssinsa, hyvin ohikiitävä hetki, mutta jotenkin todella ihana. Huudahdimme ihastuksesta. Istuimme rantakivillä pitkään ja lapset möyrysivät saaressa. Ketään muita ei näkynyt, oli vain luonto ja me.

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan

Näin totesi mies siinä rantakivellä istuessamme. Totta. Olisimme mielellämme lähteneet ensi viikolla Kyprokselle, mutta monesti sitä on lähtenyt lomalle aika väsyneenä. Tekee täysillä asioita lomaan asti, pakkaa ja sitten on ekat päivät lomalla ihan uuvuksissa, usein lennot ovat vielä inhottavaan aikaan. Tänä keväänä tahti on hiljentynyt aivan valtavasti, on ollut aikaa tehdä vaikka mitä ja vihdoin päästiin sinne veneellekin! Siis ei olla muka ehditty kesän aikana, aina on joku reissu tai meno. Nyt ei ole. Pieni ajelu ja edessä on iso tyyni järvi, upea luonto ja todella nautinnollinen retki perheen kanssa. Ja mikä parasta, vielä ei tarvinnut huitoa yhtään itikoita! Siinä kivellä istuessa tuli kyllä aikamoinen Suomi-idylli olo. Hyvin kiitollinen kaikesta, mitä ympärillä on. Perhe ja luonto. Jotka molemmat kiittävät tänä keväänä hidastuneesta tahdista.

Lapsilla oli menossa jatkuva leikki, oltiin merirosvoja, paettiin isoa mustekalaa ja saari oli täynnä keijuja. Retkeilimme siis Keijupoukamassa ja näimme ainakin Helinän! Ihanaa, kun jaksavat innostua luonnosta niin mielettömästi. He halusivat myös kokeilla soutamista ja siinä heitä katsellessa en voinut olla miettimättä, että hetki sitten, viimeksi kun istuin tässä veneessä, tuo pienempi oli nuppineulan pään kokoinen ihmisen alku ja mietimme hänelle nimeä. Ja siinä hän nyt soutaa. Voi miten aika juoksee!

Kannattaa kyllä nauttia luonnosta, nyt se on niin parhaimmillaan, oletko samaa mieltä? Mutta hei – viedään ne roskat mennessämme, ihmettelin kovasti kivillä ollutta puolikasta makkarapakettia, eikö sen olisi voinut viedä mennessään.

Onko sinulla viikonlopuksi retkisuunnitelmia?