Miela – parhaita suomalaisia Tampereella

Suomalaisten brändit ovat viime vuosina olleet ihailtavassa nousussa. Kuinka moni tuntee jo merkit kuten Kaiko Clothing, Cobblerina, Maanantaimalli, VALKAMA, RIEMUpuoti ja Aarrekid? Uskon, että moni on kuullut näistä sekä monista muista kotimaisista merkeistä. Parasta on, kun tuotteita pääsee tutkimaan ja testaamaan livenä, eikö olekin? Nyt Tampereella, Kuninkaankadun sekä Hämeenkadun kulmassa, Sokosta vastapäätä sijainnut Showroom Finnish Brandstore on muuttunut pysyväksi kivijalkapuodiksi nimeltään Miela Designroom. Sloginaan ”Loveable Finnish brands” se tuo ydinkeskustaan suuren määrän suomalaisia tuotteita ja vielä vaihtuvia sellaisia, sillä esillä olevista merkeistä moni vaihtuu parin kuukauden välein.

Sain kutsun Mielan kutsuvierasavajaisiin, mutta olin tuolloin Helsingissä. Päätin kuitenkin että heti kun voin, nappaan kameran kainaloon ja pyörin liikkeessä. Halusin näyttää teille vaaleanpunaisen, maailman kauneimman sovituskopin, pyöriä liikkeessä tutkimassa ja ihailemassa yksityiskohtia ja innostaa muitakin paikan päälle. En löytänyt heti tilaisuutta käydä paikan päällä yksin, joten eilen teimme epämääräisen kuvausreissun Mielaan. Sanon epämääräisen, sillä assarini olivat lähinnä kiinnostuneita vetämään keinutuolilla ympäri ja kiskomaan isot peilit alas seinältä. Kuvasin siis katsomalla toisella silmällä linssin läpi ja toisella peilin kimpussa pyörivään 2-vuotiaaseen. Selvittiin, eikä tullut kallis reissu, ei rikottu mitään!

Suosittelen lämpimästi tutkimaan paikan tarjonnan ja käymään uudelleenkin vaihtuvien merkkien vuoksi. Viime kesänä avattu Showroom on Proakatemian opiskelijoiden perustama, jonka oli tarkoitus olla pop up-liike, mutta joka jatkaa nyt vakituisena kivijalkaliikkeenä. Huikeaa tahtotyötä nuorilta ihmisiltä! Valikoimista löytyy vaatteita sekä asusteita niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Liike on superkaunis ja kaikki laitettu esille niin, että niitä on helppo bongailla. Niin ja sovitella siellä superkauniissa kopissa, josta ei ole nyt kuvaa. Käykää kurkkaamassa!

Onko tuttu paikka? Mikä on oma suosikkisi kotimaisista vaate- tai asustemerkeistä?

MIELA DESIGNROOM
Hämeenkatu 20
ma-pe 11-18
la-su 11-16

8 eri vuoden helmikuu – mikä on muuttunut tyylissä ja blogissa?

Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee vain miten sitä sanotaan? Omat silmäni olisivat jo menneet monesti puhki, sillä olen ihan uskomaton vanhoissa muistossa pyörijä. Ja miten niistä muistoista kuluu särmät pois ajan kanssa ja sitä muistaa vain hyvät asiat! Nyt kun olen tehnyt kuvakirjaa viime vuoden kuvista, olen aivan hämilläni katsonut, että tuotakin ihanaa teimme. Ei kuvissa näy ne valvotut yöt, lukuisat lukuisat oksennustaudit ja muut, vaan niissä näkyy ihania hetkiä ja onnellisia ihmisiä.

Olen joskus tehnyt tällaisen muisteluretken blogivuosista, sillä niistä näkee miten älyttömästi blogi on kehittynyt, itse on muuttunut, tyyli on muuttunut ja… Silmäpussit tulleet, hah! Tuntuu ihan hullulta, että perustin blogin 29-vuotiaana. Tuntuu, että siitä kun olen ollut alle 30 on pieni iäisyys.

Päätinkin siis napata teille yhden asukuvan jokaisen blogivuoden helmikuulta. Lähetän kasan suklaata sille, joka muistaa nämä kaikki! Miten tyylini on muuttunut ja pukisinko näitä asukokonaisuuksia enää ylle? Pahoitteluni alkupään kuvista, ne ovat pieniä ja huonoja, mutta saanette selvän.

Helmikuu 2012

Päätön minä ja peilikuvat. Nappasin aina töiden jälkeen kuvan peilin kautta ja läksin sitten koiran kanssa lenkille. Ainoa kuva, missä voin sanoa myös lapseton minä, huih! Mekko on Espritin ja mennyt jo kirppiksellä eteenpäin, voisin kyllä periaatteessa sen pukeakin. Boleroa en laittaisi enää ikinä, tuohon aikaan pidin vielä paljonkin. Never say never sitä paitsi.

Helmikuu 2013

Olin ottanut pääni mukaan kuviin. Pokkarin itselaukaisemilla eivät näköjään ihan jalat mahtuneet mukaan. Olin viimeisilläni raskaana ja syljeskelin kattoon hermokivun kanssa kun en pystynyt kävelemään, oli tosi yksinäistä aikaa. Jännitin kovasti tulevaa ja puin näköjään joskus vaatteetkin päälle. En panisi enää yläosaa, violetit farkut voisinkin laittaa, nuo mammamalliset ovat tosin päässeet kirppiksellä eteenpäin. Tukka oli näköjään ärsyttävässä kasvatusvaiheessa niin kuin nytkin!

Helmikuu 2014

Blogi oli tauolla, me evakkokodissa, valvoimme hirveästi ja… Tämä kuva on siis huhtikuulta 2014, kun sain päähänpiston jatkaa bloggausta. Jos saa ääneen sanoa, näytän käsittämättömän hyvältä verrattuna siihen, että ravasin lääkärissä, sain unilääkkeitä, itkin paljon yksin kotona, en meinannut jaksaa aamuisin lähteä ulos ja… Olimme tuossa vaiheessa talon korjauksen loppuvaiheessa, muistan kun aurinko alkoi paistamaan ja näin, että ehkä sittenkin selvisimme vauvavuodesta talokeisseineen. 1,5kk tämän kuvan jälkeen palasimme kotiin. Pukisin kyllä tämäkin setin _ehkä_ edelleen päälle, farkut ovat liian isot ja myyty, Desigualin paita löytyy edelleen. Jostain syystä värit ovat vähentyneet iän myötä!

Helmikuu 2015

Ensimmäinen blogitalvi, kun joku muu otti minusta kuvia kuin itselaukaiseva! Kävin Helsinki Design Schoolissa muotitoimittajaopinnot ja muistan hyvin tämän lauantaipäivän, kun opiskelijakollegani, bloggaaja hänkin, otti kuvat Espalla lounastauolla. Silloin pidin vielä laukkua kuvassa, mutta myöhemmin olen antanut olla, mitä niitä kahta merkitöntä laukkua raahaamaan kuviin. Voisin pukea Nanson mekon edelleen, en ehkä laittaisi asuun enää tuota Desigulian huivia. Vähemmän on enemmän, se ajatus on tullut iän mukana.

Helmikuu 2016

Valitsin tämän kuvan, sillä se nostettiin Indiedaysin banneriin pyörimään. Te ehkä tiedätte, miten vaikeaa sinne ainakin silloin oli päästä pienempien pyörimään. ”Katso viimeisillään raskaana olevan Katjan upea mammatyyli” sanottiin bannerissa. Minä itse jouduin kuvien julkaisun jälkeen sairaalaan makaamaan, kun kuopus meinasi tulla ennenaikaisesti. Itkin huolesta ja hämmenyksestä silmiä päästä ja sydän muljusi kortisonipiikkien takia ja nauratti, että pääsin nyt sitten tuohon etusivulle keekoilemaan. Kävijäluvut olivat kyllä huimat! Niin ja mustan mekon farkkuliivin kanssa voisin edelleen laittaa, kengät myin, kun huomasin yks kaks, että hirveän paljon tennareita eteisessä. Mekkokin on mennyt eteenpäin, mammamekko, mutta farkkuliivi on ja pysyy ja on lemppareitani, oli muodissa tai ei! Kuvat otettiin matkalla Disney on Iceen, joka jäi viimeiseksi raskauden reissukseni, sen jälkeen käskettiin pysyä lähellä sairaalaa.

Helmikuu 2017

Valitsin tämän kuvan, koska aloin sen myötä epäillä hiustenkasvatusprojektiani. Nuohan näyttävät hyviltä! Muutenkin hiukseni voivat aiemmin jotenkin todella hyvin, anemiako ne vei? Bomber löytyy kaapista, farkut ovat edelleen yhdet lemppareista ja näkyneet edelleen monissa kuvissa! Kuva on otettu Särkän edessä, olimme matkalla hiihtoloman ritarijuhlaan.

Helmikuu 2018

Ihmeellisen hyvinvoivan näköinen tyyppi Vuokatissa. Kaikki vaatteet löytyvät kaapista, kaikki voisin pukea. Mietin, että helmikuussa olo alkoi jo olla huono rajun anemian takia, ei se kyllä tässä kuvassa näy mitenkään? Olin lomamoodissa ja onnellinen!

Helmikuu 2019

Viime aikoina olen ollut jotenkin tosi epäonnistunut asukuvissa. Syytän ylikasvanutta tukkaani, huonoa valoa ja ties mitä. Näissä kuvissa oli hyvä olla, kun piilouduin pipoon ja arskoihin. Tästä nyt sitten huomaa, miten rajusti ne värit ovatkin vähentyneet vuosien myötä, apua! Blogin nimi tulee värikkäiden vaatteiden perustajan lausahduksesta, nyt täytyisi väritsempata!

Sellaisia! On sitä monet tyylit tallentuneet tänne, voi kauhistus kun nyt jälkikäteen ajattelee. En koe, että olisin ikinä ollut tyylikäs ja välillä kaipaan sellaista klassista pukeutumista. Oma tyylini on aina ollut sellainen, että haluan ilmaista sillä persoonaani ja tunnetiloja – tyylikästä tai ei. Hauska näitä on silti muistella! Ja kyllähän näissä näkyy sekin, että on tullut oltua pienten kanssa kotona – se rajoittaa aika paljon omaan pukeutumiseen käytettävää aikaa, korkoen paksuutta, vaaleita kankaita ja ties mitä!

Mikä vuosi on lempparisi? Iloista pakkasperjantaita!

Täysin uudenlainen treenikonsepti – innostaisiko heimolaisuus?

Voi että kuulkaa. Olen viime vuosina ollut aika monessa mediatilaisuudessa ja yksi mieleenpainuvimpia on ollut elokuinen Lidlin reissu, jossa trikoot jalassa pyöräiltiin ja melottiin. Että nautin, kun sai juttelun ja kuvailun lisäksi urheilla! Kun sain kutsun Trib3-treenipaikan ennakkotilaisuuteen, olin ihan into piukeana. Pääsisin treenaamaan ja vetämään kovaa! Muutama päivä ennen tuota tilaisuutta ääni lähti. Se oli pitkälti poissa vielä, kun saavuin viime maanantaina avattuun, Töölöntorin vieressä sijaitsevaan rouheaan treenimestaan. Toiveikkaasti vielä vaihdoin treenikamat ja ajattelin, että josko teen rauhaksiin, mutta briefiä kuunnellessani totesin, ettei tule mitään. Tämä on treeni, joka kannattaa tehdä täysillä ja tiedän, etten pysty himmaamaan. Luovuin ajatuksesta treenata niin puolikuntoisena ja tyydyin kuvailemaan ja katselemaan. Oli muuten järkyttävän vaikeaa, pakenin välillä pois salista kun teki niin mieli hikoilla. Kun näin, miten Coaching Kira-blogia pitävä Kira alkoi hikimäärän noustessa laulamaan ääneen ja teki selvästi täysillä, tiesin, että juuri noin minäkin tekisin. Salissa soivat biisit olivat ihan huikeita ja kannustivat tekemään parhaansa.

Mutta peruutetaan hieman. Mikä ihme sitten on Trib3-sali, ihan uusi konsepti Suomessa? Ensimmäinen paikka avattiin nyt Töölöntorin kulmille, entisen elokuvasalin Adlonin tiloihin. Paikkaan oli jätetty industriaalinen sisustus ja hieno henki, lisäksi valot olivat aika hämärällä. Ainoa mikä allekirjoittanutta tökki, oli aulassa soiva musiikki. Se oli liian kovalla ja kun halusin kysellä uudesta konseptista ja ääni oli puoliksi poissa… Tiedätte.

Hipsin tutkimaan pukuhuoneen, joka sekin on hyvin pelkistetty ja jätetty betoniseinälle. Sitten olikin aika kurkkia saliin, olimme ensimmäisiä, jotka sinne astuivat. Komeassa valaistuksessa oli rivissä kahvakuulia, step-lautoja, juoksumattoja ja käsipainoja. Trib3-treenissä tehdään 45 minuutin HIIT-treeni, jossa nostetaan sykettä juoksumatolla ja siirrytään sitten vauhdilla tekemään esimerkiksi punnerruksia, kahvakuulaheilautuksia tai burpeeta. Tämä jo kertoo, että maksimisykkeen treeni on. Treenejä on erilaisia: on alavartalosetti, koko kropan treeni ja niin edelleen. Jokaisella valmentajalla on omat liikkeensä, joten kokovartalotreenikään ei ole aina sama, jonkin konseptin treeni, vaan valmentajat saavat muokata niitä mieleisekseen.

Katselin 20 minuutin näytetuntia, jonka jälkeen näkyi aika punaisia naamoja. Kovaa siis mennään, toki saa itse säätää juoksumaton vauhtia pienemmälle, ottaa pienempiä painoja tai vaihtaa esimerkiksi helpompaan punnerusasentoon, joten mukana pärjää monentasoinen treenaaja. Katsellessani mietin, että ehkä ihan alusta treeninsä aloittava olisi vähän ulkona kuvioista, kun nopealla tahdilla huudetaan seuraava liike. Entä jos ei tiedä mikä on burpee? Minulle jäi epäselväksi, onko mitään opastuksia tiedossa vai täytyykö ihmisillä olla vähän treenitaustaa tietääkseen kaikki liikkeet. Äkkiähän sen kyllä näkee, mitä vierustoveri tekee. Lisäksi kuulin naisihmisiltä kommenttia, että paljon tehdessä vitosen painot olivat vähän liikaa, ne olivat siis pienimmät tarjolla olevat.

Lisäksi treeniin saa sykevyön rintaansa, josta näkee edessä näytöllä kaikkien salissa treenaavien sykkeet. Tämäkin on vähän niin ja näin juttu mielestäni, sillä jokaisen sykealueet ovat niin valtavan erilaiset ja päivät erilaisia. Olen itse vetänyt tismalleen saman juoksutreenin viikosta riippuen sykkeellä 160 tai 142. Kannustaako se siis, että joku vetää hurjilla sykkeillä, jos oma sykealueesi on alhainen? En tiedä, mutta voisin suoraan sanottuna pitää sykkeet itseni tiedossa.

Treenin jälkeen voi aulaan siirtyä vaikka palauttavalle smoothielle, jotka olivat hurjan hyviä ja lisäksi salille on tulossa A-oikeudet, eli halutessaan voi jäädä treenin jälkeen skumpalle. Jännä ajatus, olisi kivaa kuulla tekeekö moni näin. Maistelin treenejä katsellessani ihania Reloven herkkuja, joita muuten suosittelen todella lämmöllä, vastapäätähän löytyy myös Reloven kahvila ja kirppis.

Vaikka julkisista sykkeistä en innostunut, niin itse treenistä innostuin hurjasti. Hyvin perusliikkeillä vedettävä HIIT-treeni, joka on varmasti omiaan vaikka kerran viikossa muiden treenien joukkoon, kun haluaa niistä itsestään kaiken irti! Ihanaa, ettei jokainen tunti ole jonkun konseptin mukainen vaan ohjaajat saavat päättää itse sisällöistä! Ja tiedättekö mitä? Jos ette pääse Helsinkiin treenaamaan niin ei hätää, samanlainen keskus avataan Tampereelle Tampellaan näillä näkymin huhtikuun alussa. Koska saimme treenikortit matkaamme, voit olla varma, että minuun törmää Tampereen treeneissä. Haluan niin kokea tuon fiiliksen, kun mennään kovaa ja ohjaaja sekä musat kannustavat eteenpäin.

Eka kerta on ilmainen, eli kannattaa käydä testaamassa, muuten treeni maksaa 20e/kerta. Treenaajista otetaan polaroid-kuva seinälle, jonka myötä sitä sitten kuuluu heimoon, kenen kanssa hikoilla yhdessä.

Miltä kuulostaa, innostaako heimolaisuus? Oletko törmännyt maailmalla tähän konseptiin?