Ampullit, joista kaikki puhuvat

Alkukeväästä, muistaakseni maaliskuussa sain NHS:n luonnonkosmetiikkapäivässä paketin, joka sisälsi pieniä lasipulloja. Jännitin niiden käyttämistä (joo, oikeasti!), sillä tuo pieni lasipullo piti avata katkaisemalla kaula mukana olevalla muoviputkella ja ajattelin, etten osaa. En siis edes yrittänyt. Sittemmin olen todennut, että kaula katkeaa esim. pyyhkeen nurkan avulla helposti, jos se avausmekanismi pääsee hukkaan. Oli miten oli, aloin käyttää näitä ampulleja huhtikuisella Rukan lomallamme, sillä siellä mies oli mukana näyttämässä miten homma toimii (miksi tunnustan näin noloja juttuja julkisesti…). Ihan hyvä toisaalta että oli, sillä tuo ampullin sisältö on niin iso, että tuuppasin sitten jokaisesta puolet miehen kasvoille.

Siis mikä tuo mystinen lasinen ampulli on? Karkkipäivän Sannin mukaan firming-ampulli, josta kaikki puhuvat. Kaksi-faasinen kiinteyttävä tehohoito tehostaa ihon omaa kollageenintuotantoa ja tekee ihosta sileän ja pehmeän. Ampullia ravistetaan ennen käyttöä ja levitetään puhtaalle iholle. Ampulleja suositellaan käytettäväksi kerran viikossa tai viikon tehohoitona (1/päivä). Käytin ekan satsin Rukalla viikon tehohoitona ja yhdestä ampullista sai mielestäni hyvin kaksille kasvoille viikon satsin.

Olin itse ihan myyty. Ihoni ei kiristänyt, hehkui ja voi selkeästi paremmin. Miehenkin kasvojen iho on hyvin kuiva ja yritin saada häneltä hehkutusta asiasta, mutta tiedätte. Sain jotain joo on ihan ok-vastauksia. Suostui kuitenkin käyttämään!

Seitsemän ampullin hinta on 21,90 euroa, joten kohtalaisen hintaisesta kuurista on kyse ja sanon, että jos olet yhtä kuivaihoinen kuin minä, ihosi kiittää! Huomasin, että kun kuukautta myöhemmin yritin Kreetalla käyttää kuuria, ihoni oli niin kosteutettu ja ilmasto niin erilaisen kostea kuin Suomessa, että se kerta viikkoon piisasi siellä hyvin. Talvi-iholle tämä oli täydellinen juttu. Ja mikä parasta, kyseessä on luonnonkosmetiikka, eli näin upea luksukselta tuntuva tuote on saatu aikaiseksi luonnollisista ainesosista. En ihmettele, että näistä puhutaan.

Lämmin suositus! Kuka on kokeillut?

P.S. Pakko kertoa, että kun tungin ampulleja kukkaan Kreetan hotellilla, tuli viereeni pieni ruotsalainen tyttö ja kysyi ”vad gör du?”. Mietin kuumeisesti miten selitän ruotsiksi mitä teen. Hän kyllästyi odottamaan ennen kuin oma ruotsi lähti luistamaan. Hih! Oli muuten yleinen ”ongelma” lomalla, tajuat mitä kysytään (siellä oli todella paljon ruotsalaisia), mutta vastausta ei saa ulos kuin englanniksi.

*ampullit saatu ilman kirjoituspakkoa

Ihana kamala paluu arkeen

Minä olen ehkä maailman onnettomin palaamaan reissusta kotiin. Koska koti on ollut niin pitkään eräänlainen työmaa, teen kotona koneella hommia ja kotiäitinäkin olo on eräänlaista työtä, vedän itseni heti jonkinlaiseen täpitäpi-moodiin kun astun kotiin. Reissusta palatessa se vielä korostuu, kun laukuista tupsahtaa kahden viikon pyykit, koti oli siivoamatta pitkän aikaa jo ennen reissua kiireen takia ja piha… Siis voisi luulla, että olimme kuukauden poissa! Miten paljon rikkaruohot ja nurmikko voivat kasvaa kahdessa viikossa. Toljotin suu auki viidakkoa pihassamme. Juuri ennen lomaa ostettu ja kiinnitetty uusi terassikatos oli hajonnut kovassa tuulessa ja pisti ärsyttämään heti. Paleli hirveästi ja harmaus veti otteeseensa. Postissa oli karhukirjeiitä (nykyään unohtuu ihan liian usein joku lasku!), jääkaappi oli tietenkin tyhjä ja…Teki mieli kääntyä kannoillaan ja juosta takaisin laukkuinensa. Apua! Tiedättekö fiiliksen?

No, äkkiähän se homma lähti purkaantumaan kuitenkin. Pyykit hupenivat silmissä, yksikätinen mies kykeni ajamaan nurmikon. Haettiin ruokaa kotiin ja levättiin. Juoksin postiin, kirjastoon ja makselin laskuja heti palattuamme.

Lauantaiaamuna meillä oli varattuna Viikarin vuosi-kuvaus. Käymme siis kerran kuussa kuvaamassa tyttöjä koko vuoden. Koska meillä herätään aina seiskan jälkeen, ajattelin, että ehdin pestä kuvausmekot (reissusta ostetut ja täysin jossain suklaajädessä jo) aamulla ennen kuvausta. Ja muuta pientä. Haukoin henkeä, kun heräsimme – kello oli 9.45. Ohhoh, pikkasen painoi reissu kaikkia! Rytmit ovat ihan sekaisin. Ehdimme juuri ja juuri kuviin, jonne itse ryntäsin lähes meikittä ties missä asussa. Kyllä harmitti, kun Saara sanoi, että voisi ottaa siinä ihanassa maisemassa minustakin pari asukuvaa. Suostuin räjähtäneestä lookista huolimatta, sillä tiedän Saaran ammattitaidoin, enkä voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Ihan kivojahan näistä tuli kuitenkin ja tuo tausta ja alppiruusut, voi! Ja hassun väriset kädet, kun on suoraan auringosta tullut. Ja kuka muistaa, nämä arskat ja neuletakki on nähty minulla muun muassa kuopusta odottaessa. Kunnon luottokombo niin monen vuoden ajan!

Oli ihaniakin hetkiä. Ensimmäinen 10 kilometriä oli ihanaa juosta niin raikkaassa kelissä. Ensimmäisen vuorokauden aikana meillä oli käynyt neljä lasta kylässä leikkimässä ja lapsi yhdessä naapurissa kylässä. Lapset olivat onnessaan kunnon kaurapuurosta ja kavereista. Salakuuntelin tyttöjä, kun kaverinsa kyselivät mitä te teitte siellä reissussa. Arvaatte varmasti, mitkä asiat olivat top kolmessa? Niinpä, kaikkien lasten suosikit, uinti, jätski ja limppari.

Sunnuntai toi rauhan tullessaan. Aurinko saapui ja olimme pihalla koko päivän. Sain rikkaruohoja kitkettyä. Teimme yhdessä uusiksi kasvimaan, jonne laitettiin muun muassa porkkanaa ja punajuurta kasvamaan. Voi kun ehtisivät vielä! Aloin niin sanotusti saada kiinni tästä Suomi-kesästä taas. Mietin samalla, että miehen onnettomuus toi tietyn rauhan päiväämme. Sen sijaan, että treenaisimme vuorotellen ja touhuaisimme omiamme paljon (mies ei ole ikinä paikoillaan) olimmekin paljon yhdessä ja teimme yhdessä toinen toistamme auttaen. Kun ei voi montaa asiaa tehdä, niin kiirekin vähenee. Ilmeisesti meidän perhettä pitää kolauttaa vähän, että pysytään aloillamme.


housut BY PIA’S/ tennarit ADIDAS/ neuletakki VILA/ korvikset MAANANTAIMALLI/ aurinkolasit LE SPECS

On hassua aloittaa arki juhannusviikolla, kun muut tuntuvat painuvan kesälomille. Menimme vähän liian myöhässä päikkyyn ja puuro piti järjestää erikseen, juomapulloja en tajunnut, olin epävarma kesän ryhmistä ja… Kyllä nolotti ja yritin selitellä lomamoodia. Huomenna paremmalla onnella. Mutta toisaalta on ihanaa hoitaa arkiaskareita ja päiväkotiin menoa näin kesällä, poissa ovat aamuruuhkat.

Ja tiedättekö mitä. Sen kahden viikon aikana kun olimme poissa, oli esikoisen eskari rakentunut. Siis nousta pätkähtänyt kahdessa viikossa koko rakennus. Meidän piti seurailla kesän mittaan kun se rakentuu, ihan säikähdin kun näin sen siinä. Tulipa jotenkin konkreettista siitäkin, ensimmäisen ja samalla viimeisen päikkyvuoden vikoja päiviä viedään ja kohta mennään ”kouluun” joka aamu. HUI!

Nyt on saatu muuten kaikki arvonnatkin mielestäni ajan tasalle, kun toukokuun asuäänestyksen voittajat on arvottu. Te äänestitte voittajaasuksi tämän asun ja palkintopaketti numero 1 lähti Uuville ja numero 2 Kirsikalle. Voittajat olen tavoittanut sähköpostilla, kiitos kaikille osallistuneille!

Wiuh, näin on arki lähtenyt käyntiin. Entä siellä, lomalla vai arjessa kiinni? Iloista ja aurinkoista juhannusviikkoa!

*kuvat Studio Mimi&Nöde/Saara Partanen

You have a friend in me – tarina elämän varrelta

Joskus elämään tupsahtaa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa vain synkkaa. Joiden kanssa haluaisi viettää paljon enemmänkin aikaa ja jutella, jos se olisi mahdollista. Kerronpa teille pienen tarinan ihanasta ihmisestä, joka tupsahti elämääni 10 vuotta sitten. Otsikko on Toy Storyn biisistä, Disneyn biisejä soi nimittäin lomalla paljon! Mutta tarinaan.

Olimme olleet Thaimaassa kaksi vuotta samassa firmassa töissä miehen kanssa, kun minä hyppäsin matkaoppaaksi ja mies jäi vielä Suomeen viimeistelemään opintojaan. Olin aika tasan kaksi kuukautta yksin Thaimaassa, ennen kuin mies tuli sinne taas töihin. Maa ja kaupunki olivat tuttuja, itse työ ei. Meitä suomalaisia oli kohtuullisen pieni tiimi, mutta välittömästi oli yksi, jonka kanssa pystyi juttelemaan kaikesta ja jonka kanssa pystyi niin täysillä tekemään työt kuin paahtamaan Patongille iltahumuun. Ihminen, jonka kanssa kaikki tuntuivat tulevan toimeen. Muistan, kun hän hoiti konfliktitilanteetkin töissä asiallisen napakasti, mutta silti nauraen. Mietin, että minäkin haluan. Tuolla tavalla nauraa, vaikka tilanne olisi kuinka haasteellinen. Ja se nauru on ihana ja sitä kuulee usein. Kun hänelle tuli vatsatauti, tunsin heti asiakseni tuoda ovelle limpparia ja olkapäätä. Tunsin, että olin niin paljon saanut häneltä kärsivällistä opastusta minulle uudessa työssä (ja se talvi oli todella haasteellinen kaikille meille).

Talvi Phuketissa meni, minä lopulta irtisanouduin, kun totesin, etten pysty millään yhdistämään perhe-elämää tähän työhön. Onneksi se on kuulemani mukaan aika erilaista nykyään. No, oli miten oli, minä lomailin hetken ja palasin Suomeen, tuo tyyppi jatkoi muistaakseni Kreikkaan. Olimme FB-kavereita ja siinä se. En tiennyt milloin nähdään, pidetäänkö yhteyttä vai mitä. Hän oli tutustunut myös jonkin verran mieheeni talven aikana ja minusta tuntuu, että sellaisten kavereiden kanssa pitää monesti enemmän yhteyttä, joiden kanssa mieskin tulee toimeen. Jos saatte tästä kiinni?

Elämä Suomessa vei ja minusta tuli äiti. Seurasimme toisiamme somessa, mutta siinä se. Kun mietimme ensimmäistä ulkomaanmatkaa vauvan kanssa, mietin, että Parga Kreikassa, jossa ystävä majaili voisi olla kiva ja rauhallinen paikka. Ostimme lennot ja hän hoiti meille hotellin paikan päältä. Treffasimme ekaa kertaa opasaikojen jälkeen, minulla oli vauva kainalossa, hän asui Kreikassa. Emme olleet nähneet kolmeen vuoteen, mutta hetkessä löytyi jutun juurta ja hyvä fiiis.


Kreetalla 3. lomapäivä, päivä ennen käden murtumista

Elämä meni eteenpäin ja seuraavan kerran sain yllärinä lahjaksi Köpiksen viikonlopun maaliskuussa 2015. Kaupunkia ei oltu kuulemma valittu vain ystävän vuoksi, mutta kun hän siellä oli, treffit sovittiin. Näin ensi kertaa hänen tanskalaisen miehensä. Hymyilytti. Tuo nainen, joka vaikutti siltä, ettei malta pysähtyä, oli löytänyt rinnalleen toisenlaisen matkaajan. He vaikuttivat onnellisilta yhdessä. Olin iloinen tuosta tapaamisesta. Pian äkkäsin hänen bloginsakin, jota oli vähän ”piilotellut” alussa ja olin iloinen, että saisin seurata hänen kirjoituksiaan maailmalta. Hyvä kirjoittajakin kaiken muun lisäksi!

Seuraava kerta kun näimme, oli niin ylläri, etten ollut uskoa silmiäni. Tuo Tanskan asukki tulla pöllähti elokuussa 2016 ravintolaan Jyväskylässä, jossa olimme miehen kanssa hääpäiväillallisella. Olimme molemmat suu auki hetken, kunnes naurettiin ja halattiin. Kohtalo.

Vuotta myöhemmin, kesällä 2017 luin blogista, että Tanska jää taakse ja he lähtevät maailmaa kiertämään autolla. Olimme lähdössä Prahaan miehen kanssa, kun kurkkasin Instasta (?), että maailmanmatkaajat olivat aika lähellä. Sattumalta (taas!) olimme Prahassa yhtä aikaa ja sovimme sinne treffit. Taas oli niin ihanaa nähdä ja jutella, kuunnella heidän suunnitelmaan ja kertoilla samalla meidän arjesta kahden pienen kanssa, josta olimme lähteneet viikonloppureissulle. Elämäntilaamme olivat taas ihan erilaiset, mutta juttua riitti.

Kun varasimme Kreetan matkaa, tiesin, että hän asuu siellä. Oli silti puoli vuotta sitten varatessa epävarmaa, asuuko enää kesällä. Mietimme pitkään Kyproksen ja Kreetan välillä ja valitsimme vaihtelun vuoksi jälkimmäisen. Sovimme treffit heti alkupäiville, hän tuli käymään hotellillamme ja päädyimme leikkipuistoon (hih) juttelemaan. Sain annettua tuliaiset ja taas tuntui siltä, että heti juttu luisti. Oikeastiko tapasimme viimeksi 2 vuotta sitten? Some tekee kyllä omansa tähän, ilman sitä yhteys ehkä katkeaisi. Ei tuntunut kahdelta vuodelta tämä väli.

Sovimme, että menemme taas porukalla illalliselle, kunnes jouduin laittamaan viestiä, etten tiedä yhtään mitä lomasta tulee, lähdemmekö kotiin kaikki, vain mies vai mitä, käsi katkesi. Hän tarjosi apuaan lasten kanssa välittömästi. Kiitin ja sanoin, että katselemme tilannetta, olin itsekin niin hämmentynyt. Silti lämmin tunne tuli sisälle. Että joku on siinä ihan lähellä ja välittää.

Miehen leikkausta edeltävänä iltana sain viestin: haluaisimmeko muuta ajateltavaa, kun mies on leikkauksessa? Tulla heille syömään tai muuta? Sekin olisi ollut ihana ajatus, mutta olin luvannut Bamse-bileet lapsille, jonka aikana minulla ja miehellä oli pöytävaraus hotellilla. Ehdotin, että hän tulisi sinne illalliselle miehen sijaan, saisin juttuseuraa ja meillä olisi hetki lapsetta, eli ehtisi paremmin jutella. Hän tuli ja olin tosi onnellinen seurasta. Vaikka miehellä oli leikkaus ohi, hän ei jaksanut vielä viestittää tai soitella. Tyttöjen takia piti olla reipas vaikka koko päivän oli jännittänyt hirveästi ja illan höpötys ystävän kanssa tuli todella hyvään kohtaan. Olin niin onnellinen, että tarjosi seuraa.


Praha 2017

Kävimme sitten vielä lopulta viidestään illallisella, josta teille kirjoitinkin. Meidän piti nähdä vielä vikana iltana, mutta työhommien takia, tuo tyyppi, Terhi, ei päässyt. Hän laittoi viestiä minulle pahoitellen ja kirjoittaen muun muassa: ”Oli mahtavaa nähdä sinua pitkästä aikaa. Sä oot niin mielettömän ihana, lämmin, isosydäminen ja positiivista energiaa huokuva ihminen. Toivoisin, että olisi mahdollista nähdä useammin, mutta pitää olla kiitollinen, että edes näistä parin vuoden välein tapahtuvista kohtaamisista.

Minähän olin yhtä itkua. Minulla oli ihan samat fiilikset hänestä ja samalla hävetti, en ollut ehkä lomalla ollut ihan maailman positiviisin, oli niin hätäfiilis pitkän aikaa ja kauhu siitä, miten kaikki menee.

Miksi kerroin tämän tarinan teille? Siksi, että minä olen itse asiassa aika hankala ystävä. En osaa päästää helpolla lähelleni, mutta jotenkin Terhille olen höpöttänyt aina hyvin helposti kaiken. Hän on jotenkin ollut heti lähellä kun tapaamme. Tai ehkä olen vähän vaativa ystävä, mutta ihmisen suhteen, joka asuu kaukana on selvä, ettei pidetä viikoittain yhteyttä. Silti 10 vuoden ajan jonkinlainen yhteys on säilynyt. Arvostin ihan hirveästi sitä, että ystävä tarjosi seuraa, kun mies oli sairaalassa. Se oli juuri se, mitä toivoin. Mietin kenelle soittaisin, mutta pääsinkin puhumaan ystävän kanssa kasvotusten. Ystävä voi olla joku, jota näet parin vuoden välein, mutta joka välittää ja kysyy kuulumisia ja halaa silloin. Heitä ei pidä unohtaa, vaan arvostaa ja isosti. Voi miten toivoisin, että pääsisin loppukesästä takaisin (tästäkin puhuttiin, pääsisi mieskin uimaan, mutta jäänee ehkä haaveeksi) ja kylään heille. Voihan siitä ainakin haaveilla. Jos se ei toteudu, niin until next time ihana. Arvostan hirveästi apuasi. Ja ystävyyttäsi.


Karmean huono kuva fbsta, mutta tässä on itse asiassa JOULUAATTO 2009. Mies oli saapunut takaisin Thaimaahan 23.12. ja joutui saman tien vieraaseen opaspoppooseen viettämään jouluaattoa (ja ottamaan tätä kuvaa, yllättyittekö.. :D). Erilaisia jouluja!

Käykäähän kurkkimassa Terhin blogia, matkavinkkejä piisaa!

Edelleen toitotan sitä, ettei mitään pidä pitää itsestäänselvyytenä ja heitä, jotka ovat siinä etäisyydellä, täytyy halata just nyt! Iloista sunnuntaita!