Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja!

Tiedättekö, miksi mulla ei ole sisustusblogia? Koska meidän koti näyttää samalta kuin vaatteeni, paljon värejä, jokaisessa huoneessa eri värit jne. Sisustusblogeissa on aina harmonisia koteja, joissa huoneet mätsäävät toisiinsa ja kaikki on beigeä, harmaata ja valkoista. Tällainen koti ei sopisi ikinä minulle, vaan minun kodissa täytyy olla värejä! Tykkään, että kodissamme näkyy elämä ja värit tekevät siitä jotenkin eläväisen. Toisaalta olen hävyttömän vähän kotona, joten en ehdi niin panostaakaan siihen.

Sunnuntaina ajattelimme kuitenkin käydä parissa huonekalukaupassa. Lähinnä metsästämässä jalkalamppua olohuoneeseen ja olen myös haaveillut uudesta päiväpeitosta. Nykyinen on aika tumma ja vanha, jotain vaaleampaa olisi hakusessa. Jalkalamppua emme löytäneet, kaikki olivat kerta kaikkiaan omituisia! Löysin ihanat isot pinkin ja violetin koristetyynyn, jotka pääsevät sängyn päälle. Myös päiväpeitto löytyi, se oli vaaleanharmaa, aika hopeinen peitto ja ajattelin, että kun makuuhuoneen tapetissakin on harmaata, se sopii sinne.

Mieheni levitti uuden päiväpeiton sängylle, kun itse olin keittiöpuuhissa ja tuli alakertaan kertoen miltä se näyttää. Osasin jo aavistaa jotain huonoa, kun hän nauraa hekotti kertoessaan uudesta peitostamme. Hän käytti kuvailuun seuraavia sanoja: ”jos ikinä pelkään, että ufot hyökkää, ei tarvitse tehdä mitään foliohattuja, kun voimme sukeltaa foliopäiväpeiton alle niitä piiloon”. Uskotteko, että tässä vaiheessa kylmäsi, miltä se peitto oikein näyttää?

En meinannut uskaltaa kurkata makuuhuoneeseen ja kun kurkkasin, nauruhan siitä tuli. Peitto näytti tosiaan aivan foliolta, kun hopeiseen pintaan osui päivävalo. Siellä se kiilteli ja muistutti folion lisäksi sellaista harmaata pressua, jota laitetaan esim. auton suojaksi. Mieheni sanoi, ettei se toisella kerralla näytä niin pahalta. Kun illan mittaan olin noin neljä kertaa tullut makuuhuoneeseen ja ahdistunut avaruuspeitostamme joka kerta, se päätyi takaisin pakettiin ja maanantaiaamuna takaisin kauppaan. Minä pieni sisustaja. :D

En valitettavasti järkytykseltäni älynnyt edes kuvata peittoa, mutta se oli Luhdan kiiltävä, vaaleanharmaa päiväpeitto. Tämä taitaa olla samaa kastia, mutta tummana.

Avaruuspeitto. Mistä löydän ikinä päiväpeiton, joka olisi vaalea ja sopisi meidän violettiin tapettiin ja verhoihin? En ehkä mistään, mutta en ota asiasta stressiä. Saimme taas hyvän tarinan, jolle voimme nauraa. Ihan parasta pitkässä parisuhteessa on nämä inside-jutut, joita on kertynyt aimo annos ja joille voi jälkeenpäin hihitellä kaksin.

Mies muuten tuli viime viikolla työreissusta flunssasena ja tänään aloin sitten minä pärskimään. En ole ollut nuhassa viime kesän jälkeen ja jotenkin jo toivoin, että kun syksy ja talvi ovat takana, ei enää flunssaa tule. Siitä huolimatta on lenkkeiltävä, taaperrettiin koiran kanssa 1,5 tuntia ja sitten käytiin pesemässä tassut ja masu, katsokaa kun se osaa olla reppanan näköinen.

Sen lisäksi, että meillä melkein oli avaruuspeitto, mulla oli tänään maahis-asu. Näytin mielestäni ihan maahiselta nilkkureissa ja turkooseissa sukkiksissa, mutta mitäs se haittaa?

Siinä mä nyt rutistan niitä uusia tyynyjä vanhan peiton päällä! Mekko on Nanson, tykkään siitä retro-hengestä mitä siinä on. Ja koska se on mustavalkoinen, mun on pakko pukea sen kanssa värikkäät sukkikset (Vilasta) ja koruja.

Nyt teen keittoon, jotta sais nuhaa taltutettua mahdollisimman äkkiä. Iloista uutta viikkoa!

-Amanda