Puhalletaans uuden viikon kunniaksi pölyt blogistakin! Tänne löysi viikko sitten tiensä hermosärky, joka vie täysin puhdin kaikesta tekemisestäni. Yhtäkkiä loppui lenkkeily, kävely, istuminen sattuu, nukkuminen on hankalaa jne. Lonkasta painui joku hermo jumiin ja kipu on valtava, ainoastaan makaaminen kovalla alustalla kauratyyny lonkan päällä auttaa. Hmm. En tiedä minkä kuvan olette saaneet minusta blogin perusteella, mutta en todellakaan pysty makaamaan päivätolkulla telkkaria katsellen, kun kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi mistään vauvalle vaarallisesta kivusta. Joten eilen taapersin noin 40 minuutin lenkin metsässä koiran ja miehen kanssa. Jalkaan sattui niin, etten voinut kuin irvistää ja kyyneleet kihosivat silmiin, mutta menin silti. Yritän elää mahdollisimman ”normaalia” elämää, mutta kyllä tuo kipu ja väsymys meinaavat saada minusta nyt yliotteen. Huomaan että unohtelen paljon asioita, eikä tämä väsymys varmaan hetkeen helpota! Huih.

Tarkoitukseni ei ole valittaa, koska olen säästynyt monelta monelta vaivalta, jota raskauteen saattaisi liittyä; raskausarvilta, diabetekseltä, turvotukselta jne. Painoa on tullut 5kg ja sormukset menevät helposti sormiin. En silti olisi ikinä uskonut, kuinka rankka taival tämä on! Olin (olen?) kuitenkin hyväkuntoinen normaalipainoinen ihminen, jonka kroppa on tottunut kovaan treeniin ja ajattelin, josko se jotenkin valmistaa minua tulevaan. Ehkä, mutta ei mikään voi estää esimerkiksi tällaisia hermokipuja eikä mikään valmista siihen, kuinka uutta ja rankkaa tämä on henkisesti. Tulenko vielä joskus sanomaan, että minulla on ikävä vauvamahaani? Nyt sitä on vaikeaa uskoa, olisin aivan valmis siihen, että vauva saapuisi maailmaan ja alkaisimme tutustua toisiimme ja pystyisin taas kävelemään. Kyllä voi taas arvostaa terveyttä ja oman kropan toimintaa tämän jälkeen!

Pari asukuvaa on tarttunut matkaan viime viikolta, kuva kertoi mm. sen että paitani taitaa olla liian lyhyt jo. :D