 |
| Vauvajumpan jälkeen syksyllä |
Itselleni lapsuuden rakkaimpia muistoja ovat partio- sekä hevosleirit, joista jälkimmäisestä lähdin aina itkua tuhertaen kotiin, siellä oli niin kivaa. Myös hyvin rakas muisto on työväenopiston jouluaskartelukurssi, jolla olimme äitini kanssa useampana syksynä. Itselläni on aina ollut harrastuksia ja olen ollut aina kova menemään, sohva ei ole minua varten. Miehessäni on sama piirre, hänet pitäisi välillä sitoa paikalleen. Joten arvata saattaa, että meille syntyi todella vauhdikas tytär, joka rakastaa puuhata ja nauttii ihmisten seurasta.
 |
| Isä-vauvasirkuksessa piisasi vauhtia! |
Harrastuksia lapselle ja jo vauvaikäiselle on tarjolla valtavasti, varsinkin jos asuu isossa kaupungissa. Me olemme käyneet kokeilemassa montaa juttua ja osasta on tykätty kovasti, osasta ei. Meillä on käyty niin vauvakinossa kuin kohta 10 kk:n ajan vauvauinnissa, säännöllisesti olemme käyneet myös muskarissa, lorupiirissä, isänsä kanssa tyttö on käynyt sirkuksessa ja kokeilimme myös äiti-vauvajumppaa. Tällä hetkellä käymme myös kerran viikossa värikylvyssä. Miksi? Tässä tulee mielestäni se olennainen kysymys. En missään nimessä käy harrastuksissa sen vuoksi, että lapsestani kehittyisi superihminen ja hän voittaisi pianonsoittokilpailun taaperomestaruuden tai jotain vastaavaa, mitä harrastuksista tulee mieleen Super-Marjo-ohjelmaa katsellessa. Kotona on kivaa olla, mutta kun lapsi on sellaista sorttia, ettei pysy hetkeäkään paikallaan, seinät tulevat aika äkkiä vastaan. Omat lelut on nähty, alle vuoden ikäisen kanssa et vielä pysty leipomaan, askartelemaan tai maalaamaan ja itse vastustan lapsen istuttamista piirrettyjen edessä. Kotona myös helposti näprää kännykkää tai tietokonetta, kun harrastuksissa ne laitetaan pois päältä ja ollaan oikeasti yhdessä.
 |
| Uiminen on muuttunut tästä syksyisestä kuvasta aika paljon vauhdikkaammaksi. |
Tuossa Ylen artikkelissa särähti juurikin tämä kohta, että kiikuttaisin lasta väen vängällä ties mihin harrastukseen, jotta hänestä tulisi yli-ihminen. Me käymme harrastuksissa, jotta saamme tehdä yhdessä. Saamme nähdä ihmisiä. Olemme tutustuneet moneen lapseen ja äitiin harrastuksissa (tätä kirjoittaessa odotamme muskarikaveria äiteineen kylään). Emme tykkää notkua kahviloissa. Kotiin ei tarvitse ostaa kauheaa kasaa leluja, kun niitä on harrastuspaikoissa. Minulle on tarttunut monta laulua ja lorua matkaan, joita voimme sitten kotona yhdessä lauleskella. En ennen lasta osannut niistä yhtäkään. Uimassa olemme käyneet kolmestaan ja se on tärkeää perheen yhteistä aikaa.
 |
| Muskarin kevätjuhlassa. |
Toki kaikki täytyy tehdä lapsen ehdoilla. Jos meillä on ollut onneton yö, olemme jääneet notkumaan yöpaidassa kotiin muskariin menemisen sijasta. Kipeänä tietenkin harrastukset jäävät väliin. Jos lapsi ei tykkää jostain, emme siellä käy. Meillä tällainen harrastus oli vauvajumppa, lasta olisi pitänyt käyttää painona liikkeissä, mutta minun punttini lähti 5kk:n iässä liikkeelle ja huusi, jos yritin pitää häntä punttina. Se siitä vauvajumpasta sitten, ei ollut meidän juttu.
Iän myötä tekemiset muuttuvat. Kun lapsi on alle vuoden ikäinen eikä osaa juuri puistossa puuhata, keli on marraskuinen ja synkkä, ovat harrastukset erittäin tervetullutta puuhaa päiviimme. Nyt hän arvostaa jo hiekkakakkuja ja keinumista, pystymme lukemaan jo pari minuuttia kerrallaan kirjaa ja vaikka pyöräilemään yhdessä, joten nähtäväksi jää, mitä harrastuksia meillä on jatkossa. Isompana hän saa totta kai valita ne itse.
 |
| Muskarin joulujuhlassa. |
Artikkelissa sanottiin, että kaikkein kivointa on olla äiti, kun me ollaan yhdessä. Harrastuksissa me olemme yhdessä. Uskon, että mieheni kokee näin käydessään tyttärensä kanssa sirkusharrastuksessa. Silti koen, että suurta määrää harrastuksia saa puolustella, mutta kuinka moni joutuu puolustelemaan kotona olemista?