Verkkatakki ja veturimuseo

Mistä tätä kasaa alkaa purkamaan? Torstain, perjantain ja lauantain kuvasaldo on 1200 räpsyä. Siis 1200 kuvaa kolmelta päivältä. Huh! Viime päivät ovat olleet hurjaa viipotusta ja tänään oli jo kiire palata kotiin. Lisäksi pe-la yö jäi niin lyhyeksi, että pelkäsin miltä näytän kuvissa ja kuinka jaksan päivän, mutta ihan kohtuullisesti se meni ja nukuin viime yönä hotellissa 10 tuntia! Kun mietin asua eiliseen Indiedays Inspiration-päivään, lähdin siitä, että se on värikäs, erottuva sekä inspiroiva. Ainakin hiusten kanssa taisin erottua, kun Lack of Colourin Milla huikkasi, että hän näki jo kaukaa että tuolla menee Katjan tukka. Buah! Lisäksi asun piti olla mukava ja jalkaan halusin ehdottomasti tennarit, koska päivä tulisi olemaan pitkä. Siksi siis päädyin mukaviin boyfriend-farkkuihin, värikkääseen verkkatakkiin sekä tennareihin. Ihanan yksityiskohdan, Hipaneman rannekorun, ostin torstai-iltana Cilla’s-liikkeestä.

 

 

Kun perjantai-iltana palasin junalla Helsingistä Tampereelle, näin matkalla ikkunasta vanhan veturin ja kivan maiseman Toijalan kohdalla. Mietin, että tuonne rynnätään lauantaina ottamaan asukuvat. Mutta mikä tuo paikka olikaan? Googletus tuotti tulosta ja minulle selvisi, että kyseessä on Toijalan veturimuseo, joka on kesäisin auki. Se osui hyvin matkalle eilen ja  suuntasimme räpsimään asukuvia museon pihalle.

 

 

Yllätyimme, kun paikalla olikin henkilökuntaa ja meitä palveltiin todella ystävällisesti. Sain lainata sisältä liikennemerkkiä rekvisiitaksi ja pääsimme kurkkimaan sisätiloihin, vaikka paikka ei ollut edes auki! Luulen, että kesällä vierailemme tuolla lapsen kanssa, sen verran hyvä mieli tuli porukan ystävällisyydestä ja veturit varmasti kiinnostavat lastakin!

 

 

Mieletöntä luksusta on myös se, että joku ammattilainen laittaa hiukset. Aleksanterinkadun Glohairin Siru sai täysillä kiinni ajatuksestani miten haluan hiusteni olevan ja kampaus kesti täydellisesti aamusta iltaan. Itse asiassa en raaskinut sitä purkaa edes yöksi ja tukka on edelleen hienosti tötteröllä, josko kohta sen vihdoinkin puran. En itse osaa laittaa hiuksia juuri mitenkään ja on helpotus, kun hiukset pysyvät ojennuksessa koko päivän ilman, että niiden eteen tarvitsee hikoilla. Mahtavaa, kiitos Siru!

 

takki Adidas/farkut Lindex/tennarit Anna Field/

koru Hipanema/korvikset Snö of Sweden

 

Eilinen päivä oli mukava ja huomasin, että höpötin paljon jo tuttujen bloggareiden kanssa, mutta oli kivaa tutustua livenä uusiinkiin kasvoihin, tapasin mm. Lady of the Messin sekä kaimani ensimmäistä kertaa. Ihastuttavia naisia, joilla on lämmin sydän. Puhumattakaan vanhoista tutuista. Misorellakin tuntuu opiskelujen myötä jo niin tutulta ystävältä, etten voi kuvitellakaan että olemme tunteneet vasta puolisen vuotta! Päivä oli sitä mitä lupasikin, inspiroiva!

 

Oliko asu jo liian rento? Ainakin viihdyin siinä loistavasti! Miten oma viikonloppusi on sujunut, kenet missasin eilisissä kinkereissä?

P.S. Käy osallistumassa koruarvontaan, jos et ole vielä sitä tehnyt!