Astuessamme ulos laivasta vettä tuli taivahan täydeltä. Oikeasti, aivan kaatamalla. Meillä oli suunnitelmissa mennä lautalla satamasta Skansenille, mutta ilman sateenvarjoja emme voineet liikkua metriäkään kastumatta läpimäriksi. Hetken tuumittuamme päätimme ottaa taksin – sepä ei ollutkaan niin yksinkertaista. Taksit eivät suostuneet ottamaan kyytiin ilman lastenistuinta. Hienoa tietysti että turvasäädöksistä pidetään kiinni, hieman hymyilytti kun mietin viime vuotista Kroatian reissuamme, missä meille pyöriteltiin silmiä kun vaadimme lastenistuinta taksiin tai aikaa kun asuimme Thaimaassa ja katsoimme kun pieniä lapsia vietiin kypärittä mopon kyydissä… Onneksi saimme soittamalla paikalle taksin, jossa oli istuin ja pääsimme Junibackeniin kohtuu lievillä vesivaurioilla.
Kymmeneltä auenneen Junibackenin edessä oli puoli yhdeltätoista valtava jono! Hämmästyimme ja kuulimme edessä olevan naisen sanovan, ettei ole ikinä nähnyt tällaista jonoa. Sääkö sen teki, Junibackenhan on sisätiloissa? Noin vartin jonotuksen jälkeen pääsimme sisään ja muuten, rattaita ei saa tänne viedä. Luulin, että paikalta saa pantillisen lukon, mutta ei, se tuli ostaa omaksi. Eli jos haluat välttää tuon maksun, varaa joku pyöränlukko tms. matkaan mukaan rattaita varten! Sisäänpääsymaksu oli aikuisilta 159 kruunua ja lapsilta 139, eli ihan kohtalaisissa hinnoissa mentiin.
Sisällä oli oikea satumaailma. Katto Kassinen, Mikko Mallikas, Viiru ja Pesonen ja lukemattomat leikkitavarat odottivat. Pieni oli tietysti innoissaan erityisesti kaikesta mikä liittyi keittiöön ja ruokiin, ykköseksi nousi Villa Villekulla eli Peppi Pitkätossun koti. Siellä olisi jaksettu leikkiä loputtomiin! Ovelta saadussa kuitissa oli myös sisäänpääsyaika satujunaan, jonne ei tuon ajan ansiosta tarvinnut jonottaa kuin pari minuuttia. Se oli myös paikan parasta antia vanhempien mielestä ja on lapsikin siitä paljon puhunut jälkikäteen. Noin 10 minuutin junamatkalla pääsimme vaunulla ylös ja alas, Katto Kassisen kotiin, Veljeni Leijonamielen maisemiin ja keskelle Ronja Ryövärintyttären jylhiä kallioita. Mahtava kokemus aikuisillekin! Valitettavasti kuvaaminen tuolla oli kielletty, joten sanallisia fiiliksiä enempää minulla ei ole jakaa.
Myös ruokapuoli oli huippu; sirkusteemalla sisustettu luomuruokaa tarjoileva ravintola! Väkeä oli vain kerta kaikkiaan liikaa. Viimeisenä pisteenä oli muumimaailma, jossa pieni olisi viihtynyt valtavan hyvin. Siellä oli ihmisiä niin paljon ettei suunnilleen mahtunut liikkumaan ja siinä missä aikuinen yrittää luovia eteenpäin, pienihän vipeltää ihmisten välistä ja katoaa erilaisiin taloihin ja koloihin. Sain sellaisen stressin siitä, että pieni häviää paikkaan ja kuumakin oli, että luovutimme muumipuolen aika pian. Hienosti se oli tehty, liekö sade vai lomakausi syynä tuohon hirveään ruuhkaan!
Uuvuttavan Junibacken reissun jälkeen tyttäremme koisi rattaissa loput maissaoloajasta. :D Me suuntasimme pakolliseen Tukholman kohteeseen eli Desigualin aleen kävellen, rantaa pitkin oli kivaa kävellä keskustaan ja sade oli tiessään! Jatkoimme kävellen Södermalmille maisemia ihastellen ja lopulta istahdimme limppareille Herman’sille, joka on aivan Vikingin terminaalin vieressä. Ylhäällä mäessä sijaitseva kasvisravintola tarjoilee buffaa iltaan asti, mutta laivan ruuat tekivät sen, ettemme jaksaneet syödä maissa mitään. Kun kävin ostamassa limpparit katsoin noutopöytää ja voi! Kasvissyöjä olisi niin viihtynyt tuolla, ihana tuoksu! Mutta kyllä maisemien vuoksi kannatti limppareillakin pistäytyä.
Nopeasti nuo tunnit Tukholmassa vierähtivät ja palasimme laivaan monta kokemusta ja pari Desigualin mekkoa rikkaampana. Vai köyhempänä? ;)
Tulipas pitkä postaus, jaksoitteko lukea? Kuinka monelle Junibacken on tuttu, itse en ole siellä ennen käynyt? Mikä on oma pakko käydä-paikkasi Tukholmassa?
* laivamatka yhteistyössä Viking Linen kanssa