Merellä punaisen laivan kyydissä!

Sen nimen tyttäremme antoi Viking Linelle, siitä tuli punainen laiva. Ja Ville Viikingistä on myös juteltu monta kertaa päivä Tukholmassa-risteilymme jälkeen.

 

 

Punainen laiva, tarkemmin Vikingin Mariella vei meidät päiväksi Tukholmaan elokuun alussa. Edellisen kerran olimme kyseisellä laivalla vaihtamassa uutta vuotta 12 vuotta sitten, joten tämä risteily oli kaikkinensa hyvin erilainen. Mariellaa on uudistettu mm. hyttien ja ravintoloiden osalta, mutta koska uudistetut hytit olivat sellaisia, mihin ei mahdu lastensänky, me olimme perinteisessä kahden kerrossängyn hytissä. Niiden väliin mahtui hyvin lastensänky, jonka Vikingillä saa laivaan mennessä pyytää infosta, etukäteisvarausta ei pystynyt tekemään. Myös paljon kehuttu Plate maisteluravintola jäi meiltä testaamatta, sillä pitkän kaavan maisteluillallinen reissusta väsähtäneen 2-vuotiaan kanssa ei vaan tuntunut järkevältä idealta. Säästetään se siis kahdenkeskiseen reissuun! En muista milloin olisimme viimeksi ajaneet autolla satamaan ja nytkin kävi niin, ettei yhtään parkkipaikka löytynyt. Onneksi olimme ajoissa ja mies lähti viemään autoa tuttujen pihaan parkkiin ja palasi ratikalla satamaan. Kannattaa tulla siis julkisilla!

 

 

Kesäaikaan Vikingillä oli panostettu lastenohjelmaan normaalia enemmän ja leikkihuoneen lisäksi myös konferenssihuone oli muutettu lasten leikkihuoneeksi. Oli pallomeri, tanssia, leluja, kasvomaalausta ja Ville Viikinki, myös nukketeatteria kävimme vilkaisemassa. Ensimmäisenä iltana ei hirveästi tunteja ollutkaan, kävimme syömässä, leikkihuoneessa ja piipahdimme tax freessa, mutta seuraavana iltana niitä olikin enemmän. Laiva lähti Tukholmasta klo 16.30 ja buffet meillä oli varattuna kello 17, joten kellon ollessa vasta kuusi mietimme mitä tekisimme. Perheemme vesipedot eli mies ja tytär suuntasivatkin uimaan kannelle 2 ja sieltä löytyi kolme allasta poreineen sekä saunat ja pukuhuoneet. Posket punaisina taapero mennä polskutti altaassa ja taisi tykätä tästä osiosta aika paljon. Mitään ruuhkaakaan ei altaissa ollut, joten uimaan mahtui hyvin!

 

 

 

Sillä aikaa minä sain puolestani tutkailla tax freen puolta ihan rauhassa ja haistella mm. Victoria’s Secretin tuoksuja läpi. Tämä ei onnistunut pikkuneidin kanssa ihan yhtä tehokkaasti. ;)

Mariella on perinteinen ruotsinlaiva ja parasta antia ovat mielestäni ruoka, lasten aktiviteetit ja ihana aurinkoterassi. Tukholmasta lähtiessämme kannella sijaitseva terassi oli tupaten täynnä väkeä, aurinko paistoi ja Tukholman kauniit maisemat lipuivat ohitse. Siellä olisi viihtynyt istuskelemassa aikuisten reissulla vaikka kuinka pitkään! Kyllä tällainen parin päivän reissu irrottaa tehokkaasti arjesta ja toi lapselle aivan valtavan määrän kokemuksia, joista kasvomaalaus taisi olla yksi jännimmistä jutuista. Jotta tästä postauksesta ei tulisi aivan kilometrin mittainen, minä säästän ravintolajutut omaan postaukseensa!

Tykkäätkö itse käydä Tukholman piipahduksilla? Kuka on käynyt testaamassa tuon uuden ravintola Platen?

*risteily saatu blogin kautta

P.S. Kiinnittikö kukaan huomiota vaatteisiin? Kaksi yötä ja taaperolla neljä eri settiä näissä kuvissa ja itselläni kolme. Alkoi vähän naurattaa jo. :D