Kuvissa meni keskittyminen pikkuneitiin, joka poimi kukkia ja laittoi niitä taskuihini, asettui eteeni poseeraamaan kameralle ja temmelsi edes takaisin. Mies räpsi kuvia aina siinä hetkessä kun lapsi väisti, jolloin en todellakaan ehtinyt miettiä ilmettä tai asentoa. Mutta olipahan molemmilla taskut täynnä kukkasia kuvaushetken jälkeen ja touhumme nauratti kyllä varmasti niin meitä itseämme kuin ohikulkijoita. Kotiäitinä ja pienen lapsen äitinä sitä tottuu siihen, että tekee aina montaa asiaa yhtä aikaa – syöminen, suihkureissut, vessareissut, asukuvat, meikkaaminen, pukeutuminen, kaikessa on apulainen mukana ja viihdytyskeinoja saa välillä keksiä. Huomaan keskittymiseni olevan jotenkin huonoa nykyään, aivoni ovat niin tottuneet tekemään ja ajattelemaan sataa asiaa yhtä aikaa, etten sitten ykskaks osaakaan keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Mutta kyllä esimerkiksi kahdenkeskisillä ulkomaanreissuilla on ottanut kaiken irti rauhassa syömisestä, hitaasta aamiaisesta sekä asukuvien ottamisesta. Okei, viimeinen kohta ei ehkä koskenut miestä. :D
Mutta en valita, tämä on hauska (ja tehokas!) elämänvaihe, jossa täytyisi vaan muistaa levätä kun siihen on mahdollisuus. Hymyn huulille tuo kuvien taustalla touhuava pirpana saa aina, meidän pieni aurinko.
Tuleeko sinulle kokonaisuudesta 1970-luku mieleen vai olenko yksin aatteineni? Oikein touhukasta sunnuntaita kaikille, muistakaa levätäkin!