Loppuvuoden kauneussuosikit!

Kirjoitin joulun alla V10Plus-seerumipostauksessa siitä, että kerron teille pari muutakin kosmetiikkasuosikkia piakkoin, jotka oikeasti pelastivat kasvoni. Vaikka kuinka hoetaan, että samoista aineista ne markettituotteetkin tehdään, niin tämän kokeilun jälkeen en voi kuin sanoa, etten varmaan enää ikinä vaihda enää näitä tuotteita!

Menin Siljalla ollessamme laivan kosmetiikkamyymälään epätoivoisena ja paikalla ollut myyjä ymmärsi (ja näki!) heti ongelmani. Naamani on rutikuiva ja tarvitsee kovasti kosteutta, mutta samaan aikaan leuan alue oli täynnä, siis oikeasti täynnä näppyjä. Kukkivaa naamaa ei tee mieli kosteuttaa tukkoon, mutta jos ei kosteuta, iho irtoilee. Myyjä sanoi tietävänsä hyvät tuotteet kasvoilleni ja ne ovat tässä. Biothermin meikinpoisto sekä yövoide.

Aloitin käytön toiveikkaana saman tien ja ihastuin ensimmäisestä käyttökerrasta tähän puhdistusbalsamiin. Se on koostumukseltaan paksua, kuin vartalovoita, jota ei tarvitse isoa määrää. Tuote levitetään kuivalle iholle, jolloin balsami muuttuu öljymäiseksi ja pestään sitten pois. Myös vedenkestävä meikki lähtee tällä.  Tuoksu on todella mieto, mistä iso plussa ja meikki suorastaan räjähtää pois, ei mitään jäämiä kasvoissa tällä pesun jälkeen. Öljy tekee ihosta pehmeän eikä todellakaan kuivata. Äitini lainasi tätä meillä yökyläillessään (heh, äiti mainittu!) ja sanoi, ettei ole vastaavaa kokeillut. En minäkään, enkä haluaisi vaihtaa koskaan.

Sen lisäksi laivalta mukaani tarttui Biothermin Aquasource yöbalsami, joka sopii kaikille ihotyypeille. Kun olen laittanut tätä iltaisin, ovat kasvot aamulla pehmeät ja kosteutetut, mutta eivät ”tukossa”, sillä tämä on ihanan kevyt voide. Ainoa mikä näissä kahdessa kirpaisi on hinta, mutta en tiedä miten voin näitä enää vaihtaa, toivon siis aina synttäri- ja äitienpäivälahjaksi uudet putelit! :D Reilun kuukauden käytön jälkeen ei kasvoissa ole näpyn näppyä ja iho ei kiristä. Tiedä sitten kuinka paljon hormonit ovat tasoittuneet ja näppyjen katoaminen sen ansiota, mutta liputan kyllä erityisesti tuon meikinpoiston puolesta! Lisäksi otin mukaan säännöllisen kuorinnan V10Plus-kuorinnalla, jotta iho ottaisi vastaan sille tarjotun kosteutuksen. 

Kolmas loppuvuodesta löytynyt suosikki on silmänympärysvoide, nimittäin Laveran Illuminating Eye Cream. Laitettuani tätä eräänä aamuna mieheni totesi spontaanisti, että silmänaluseni eivät ole yhtään mustat. Tuote häivyttää tummat silmänaluset ja vaikutuksen näkee hyvin, jos tätä laittaa vain toisen silmän alle. Tuote sisältää mm. hyaluronihappoa sekä luomukofeiinia, jotka tasoittavat ihoa. Tuote valittiin Cosmopolitan Beauty Awardseissa vuoden 2016 parhaaksi luonnonkosmetiikkatuotteeksi eikä suotta. Tässä on myöskin hinta-laatusuhde täysin kohdallaan, eikä hinnan näkeminen tuo lisää ryppyjä. ;)

Parikymppisenä se ei ollut niin justiinsa mitä sinne naamaan laittoi. Nyt on myönnettävä, että kun kolmenkympin raja on rikottu useampi vuosi sitten, sillä todellakin on väliä ja huonot tuotteet ja elintavat näkyvät naamasta heti. Olen niin kiitollisuudenvelassa Siljan kosmetiikkamyyjälle, voi kun saisin sinne terveiset perille!

Tässä siis innostuneen kolmekymppisen palopuhe kolmelle tuotteelle, onko joukossa tuttuja juttuja itsellesi?

*Lavera saatu blogin kautta

P.S. Vielä huomisiltaan asti ehtii osallistua vikaan joulukalenteriarvontaan!