Postaus joka jäi tekemättä

Näin välillä käy. Muistivihkossani on hirveä lista aiheita mistä haluan/olen ajatellut postata. SItten tulee joku uusi idea, kivemmat kuvat, joku on nopeampi toteuttaa ja moni suunniteltu juttu jää. Minulla on mm. edelleen yksi Kreetan postaus työn alla ja reissusta on kohta 4 kuukautta. Mutta hei, reissujutut ovat aina ajankohtaisia ja niihin voi palata ensi kesää suunnitellessa, eikö?

Yksi näistä jääneistä postauksista on Mansen blogikirppis-jutut, kirppishän pidettiin Finlaysonilla jo kolme viikkoa sitten. Lokakuun alkuun sattui blogimuutto, tuo kirppis ja monta muuta juttua. Kun on päivät kahden pienen kanssa yksin ja yrittää siinä sivussa hoitaa blogia ja kirppis vaati aikamoisen pese-viikkaa-hinnoittele työn, niin tämä postaus jäi jalkoihin. Itse asiassa osallistuin kirpparihommiin niin illalla kuin aamulla aika viime tipassa, aika ei vain piisannut.

mansen3
Goodieämpärit odottivat ensimmäisiä 200 saapujaa.
mansen9
Dioriinan ja minun tavarameri.
mansen4 mansen7

Mutta ei se sitä tarkoita, ettei kirppiksellä olisi ollut hyvä fiilis! Retromodernin Suvi oli taas nähnyt ison vaivan järjestelyissä. Lauantai-iltana kasasimme pöytiä, söimme ihanaa Makisushin sushia ja juttelimme. Olin erityisen vaikuttunut näistä Opuntia-kukkakaupan tekemistä kukista, jotka roikkuivat katosta. Huomasiko joku niitä kirpparilla? Olivat ”kahvilan” pöydän päällä jätskien vieressä.

mansen6 mansen5mansen1 mansen2

Sunnuntaina minulla oli pikkuapureita matkassa, joista isompi halusi ehdottomasti munkkia! Pyynikin munkkeja oli myynnissä pihalla, jono kiemurteli oven edessä ja mahassa nousi jännitys. Niin kivaa! Minusta on aivan huippua myydä tällä lailla kasvotusten, toivoin tapaavani blogini lukijoitakin, mutta kukaan ei ilmiantanut itseään. Moni vaatteeni löysi uuden kodin ja kaappini saivat tilaa. Lastenvaatekarnevaali vie varmasti vauvanvaatteilta ostajia, mutta kannoin ne sitten lastenvaatekirpparille, kun oli siivottu pois kaapeista ja hinnoiteltu. Helppoa!

mansen11 mansen10 mansen8

Kirppistely on kyllä niin hauskaa, vaikka aikamoisen taustatyön se vaatii. Mukana oli jälleen ihania yrityksiä ja bloggaajia, nythän tapahtuma järjestettiin jo kolmatta kertaa. Keväällä sitten taas, oletko mukana? Kävitkö tapahtumassa?

Iloista viikonloppua!

Mukana olivat bloggaajat:

Call It Home
Curiouser & Curiouser
Dioriina
Keltainen kahvipannu
Keski[piste]
Koti Aurorassa
Optimismia ja energiaa
Pilviraitti
Reelinki
Retromoderni
Sally’s
Sateenkaaria ja serpentiiniä
Sådant är livet
Torson takana
Vaaleanpunaisessa hirsitalossa
Vaiheissa
Visuaalisesti vaativa
Voikukkapelto
Zubi’s corner

Mukana myös:
Koti 7
Pieni Talo Helsingissä
Sula mahdollisuus

Myymässä olivat myös yritykset:
Ainoa Graphic Design
Blawhi Graphics
Lina
OMAshop
Oot niin ihana
Pyynikin Munkkikahvila
Tampereen Jäätelötehdas Oy
Think Today
Tuutilulla
Via Minnet