Lue nämä lomallasi!

summerbook

Monen kesälomaan kuuluu varmasti lukeminen. Se ajatuskin siitä, että saa lorvia riippukeinussa, aurinkotuolissa, rannalla tai nurtsilla lukemassa on aivan ihana. Se on rentoutumista parhaimmillaan. Lukeminen vie ainakin minut jonkinlaiseen haavemaailmaan, saa unohtamaan ympärillä olevan hälinän, saa hymyilemään ja itkemään. Elämään ihan täysillä kirjan hahmojen elämää niin, että heitä tulee ikävä loppusanojen jälkeen. Lukeminen on yksi niitä juttuja, jotka tempaisevat minut mennessään; hyvää kirjaa lukee aina kun tulee tilaisuus ja sitä on vaikeaa laskea käsistä, kun kello raksuttaa illalla nukkumaanmenoaikaa tai lapsi huhuilee päiväunilta herättyään.

Toivoin, että käsiini osuu hyviä kirjoja parin viikon rantalomalle ja että tilaisuuksia lukea niitä tulee. Ostinkin ex tempore lentokentältä tämän kirjan, Kymmenen unelmaani. Se on Lori Nelson Spielmanin esikoisteos, jota Suomalaisen kirjakaupan henkilökunta suositteli.

kymmenenunelmaani

Voi kuulkaa, se oli sitten täydellinen lomakirja. Hyvin eri tyylinen kuin mikään lukemani. Vähän hömppä, mutta samalla aika syvältä kouraiseva ja ajatuksia herättävä kirja. Kirja, jota luki pala kurkussa ja mietti, että unelmiaan pitää elää. Se oli samalla tarpeeksi kepeä hiekkarannalla ahmittavaksi ja samalla laittoi kuitenkin ajattelemaan. Ihana hyväntuulen kirja leppoisiin kesäpäiviin. Suosittelen todella lukemaan tämän teoksen, voi että siitä jäi ihana olo!

nainenjunassa

Toinen lomalukemiseni oli kirja, josta moni on kuullut ja leffakin siitä on tehty. Se on ollut lukulistallani pitkään ja vihdoin sain aikaiseksi varata sen kirjastosta ja varaus saapui lomaa edeltävällä viikolla. Tämä kovin kehuttu trilleri tempaisi minutkin mukaansa ja halusin palavasti tietää loppuratkaisun, vaikka yllättäen arvasin sen jossain vaiheessa enkä yllättynyt niin paljon, kuin etukäteen odotin. Hyvin mukaansatempaava ja suositeltava teos tämäkin ja samana päivänä kun lentomme saapui Suomeen, kävin kirjastosta hakemassa seuraavan varaukseni, Paula Hawkinsin Tummiin vesiin-kirjan. Toivottavasti hän onnistuu siinä yhtä hyvin kuin kirjassaan Nainen junassa! Niin ja leffa on kyllä myös nähtävä, halusin ehdottomasti ensiksi kahlata kirjan läpi.

lorinielsonspielman

Nämä kaksi kirjaa ovat hyvin eri tyylisiä, mutta vievät mukanaan ja saavat eläytymään tarinaan. Se on ihana tunne, joten jos et ole näihin tutustunut, lue ihmeessä kesälomallasi!

Ovatko sinulle tuttuja teoksia? Aurinkoista viikonloppua!