Huikean hieno Milavida

 

milavida+näsilinna+tampere

Miten nämä kotikaupungin kohteet jäävät aina tutkimatta? Katselimme Näsilinnan remonttia muutama vuosi sitten, mutta niin vain on jäänyt käymättä. Onneksi lomalla oleva äitini vaati päästä museo Milavidaan ja niin me lähdimme kolmistaan, esikoinen halusi myös. Pääkohteemme oli nimittäin Valentinon puvut, joita voi nähdä museo Milavidassa aina 15.10.2017 asti ja nelivuotiaskin halusi nähdä upeita pukuja. Mutta lopulta taisimme kaikki enemmän innostua von Nottbeckeista kertovasta näyttelystä.

näsipuisto1

Museo Milavida sijaitsee Hämeenpuiston päässä, Näsikalliolla. Palatsin alkuperäinen nimi on Milavida, mutta kaupunki osti sen vuonna 1905 ja nimesi Näsilinnaksi. Siinä toiminut museo suljettiin vuonna 1998 peruskorjauksen takia, joka lopulta totetui vuosina 2013-2015. Näyttelyssä on alkuperäisiä esineitä von Nottbeckien suvulta (mm. Louis Vuitton vuodelta 1888!). Lisäksi museossa selviää, miten valtava merkitys von Nottbeckien suvulla on ollut Tampereen kaupungin kehitykseen. Vaikka museo on pienehkö, on materiaalia tutkittavaksi vaikka kuinka. Me emme lapsen kanssa kaikkia lukeneet läpi, mutta hän tutki yksityiskohdat sitäkin tarkemmin. Ovella sai nimittäin museosuunnistuspaperin ja siinä näkyvät pienet yksityiskohdat piti löytää museosta. Kaikki kuvat löytänyttä odotti pieni palkinto, oli muuten kiva juttu lapselle ja hän tärkeänä sen kanssa!

milavida+tampere milavida+museo+lapsi milavida++nottbeck+museo

Minä en todellakaan tiennyt museossa esiintyneitä taustoja Tampereen kehityksestä ja von Nottbeckeistä. Oli traagisia menetyksiä ja samalla loisteliasta elämää. Innostuin historiasta niin paljon, että haluaisin mennä uudelleen joku lauantai, kun pihalla vedetään opastettu puistokierros museolipun lunastaneille! Mitähän kaikkea sieltä selviäisi kotikaupungin historiasta.

Rakennus on muutenkin todella vaikuttava ja kaunis ja jo itsessään mielestäni näkemisen arvoinen. Suosittelen kyllä lämpimästi tutustumaan. Kierroksen voi päättää herttaiseen kahvilaan, jossa oli muuten mielettömän ystävällinen palvelu! Istuessamme kahvilassa viereisessä pöydässä suunniteltiin häitä, on kyllä mielettömät puitteet järjestää perhejuhla!

milavida+karhutalja milavida+kahvila+museo milavida+kahvila milavida+museo+valentino milavida+museo

Museo Milavida on kesäisin auki tiistaista sunnuntaihin klo 11-18. Käy ihmeessä kurkkaamassa kiehtova paikka Tampereen visiitilläsi!

Kuka on tutustunut museoon? Onko Tampere-reissua suunnitteilla? Oikein aurinkoista viikonloppua!

*museon sisäänpääsyt saatu blogin kautta