Sisäistä kauneutta haastavaan arkeen (+arvonta!)

Bella-blogit, kaupallinen kampanja

*Kaupallinen yhteistyö Bioteekki

Sinulla näkyy täällä taloasioiden tuoma stressi, nyt se alkaa olla puolivälissä pitkää tukkaa” sanoi kampaajani Siru viime vuonna. Hän on myös aina nähnyt tukastani niin raskaudet, imetykset, valvomiset kuin muut stressitekijät. Hiuksista, ihosta ja kynsistä paistaa aika pitkälle hyvinvointi ja sanotaanko, että viime vuodet ovat laittaneet hyvinvointini välillä koetukselle.

Periaatteessa ihmisen pitäisi kai selvitä ilman lisäravinteita, jos syö todella monipuolisesti. Kuten olen kertonut, minä en ainakaan selviä, näen halkeilevista suupielistä ja kauhtanasta tukasta, että nyt jotain puuttuu. Usein oma syöminen on yhtä sohlausta, kun aikaa menee kahden pienen auttamiseen, välillä se unohtuu kokonaan. Väsyneenä sitä sortuu vielä syömään vähän mitä sattuu. Ja vaikka pyrinkin syömään monipuolisesti ja ravintorikkaasti, punaisen lihan uupuminen tekee oman lovensa tiettyihin vitamiineihin.

Koska viime vuodet ovat olleet yhtä aikaa elämäni rankimmat ja antoisimmat, on kroppani käynyt läpi aikamoisen myllyn. Olen viimeisen viiden vuoden sisään käynyt läpi kaksi raskautta ja imetystä, parit muutot ja oikeustaistelut sekä järkyttävän määrän pätkäunia ja valvomista. Painoni on seilannut 20 kiloa edes takaisin pari kertaa ja hormonimuutokset ovat rajuja. Tämän vuoden saldona on vielä perheessämme hirveän rajuna jyllännyt enterorokko, joka irrotti meiltä kolmelta naispuoliselta kynnet. Lapset toipuivat nopeammin, mutta äiti kasvattaa edelleen varpaisiin uusia kynsiä.

biotiini+bioteekki+salaatti+terveysbiotiini+taapero+bioteekki supportyourlocal+biotiinibioteekki+biotiini

Kun minulle tuli tilaisuus testata markkinoiden vahvinta biotiinivalmistetta, Bioteekin Super Biotiinia, lähdin innolla mukaan. Unenpuute, sairastelut ja ennen kaikkea hormoniperäiset muutokset ovat tehneet isoa hallaa tukalleni ja koin, että tarvitsen buustia sen kasvuun. Lisäksi tietenkin yksi iso rasite omassa tukassa on sen säännöllinen värjääminen. Viime vuonna jo pätkäisin puolet tukasta pois ja haaveilen ajoittain vielä pitkästä tukasta, mutta sen täytyisi lähteä vahvoista juurista. Tämän viikon kampaamokäynnillä pätkäisin siis tukkaa lisää ja kampaajani Siru totesi, että biotiinikuuri saattaa näkyä tukassa tosissaan vasta vuoden päästä, kun se pääsee kasvamaan pituuksiin. Hukkaan se ei siis mene, mutta vaikutuksia pitää hetki odotella. Näissä kuvissa näitte muuten lyhentyneen tukkani ekaa kertaa! Kuiva talvi-ilmakin vaatii iholta ja hiuksilta paljon, joten Suomen oloissa monen keho kaipaa lisäravinteita. Pimeys vie kropasta voimat niin isolta kuin pieneltä.

B-vitamiini on itselleni se ykkösvitamiini, mitä kroppani kaipaa lisää. Niin B12-vitamiinia kuin selkeästi biotiinia, joka on B7-vitamiini. Sitä sanotaan myös H-vitamiiniksi. Biotiinia saa muun muassa hiivasta, maksasta, munuaisista sekä munan keltuaisista – tässä tuli lueteltua monta juttua, mitä oma ruokavalio ei sisällä tai sisältää vähän. Bioteekin Super Biotiini sisältää 5500 mikrogrammaa biotiinia ja lisäksi 50mg metioniinia, joka edistää biotiinin hyväksikäytettävyyttä.

Lokakuussa aloin syömään biotiinivalmistetta, joten näin 1,5 kuukauden testin jälkeen on vaikeaa sanoa, mitä se on vaikuttanut hiuksiin, sillä sehän näkyy vain siitä uudesta tukasta, eli tuosta sentistä, joka tänä aikana on kasvanut. Pidemmällä aikavälillä näkisi sitten tulokset tukassa paremmin. MUTTA. Minä olen koko syksyn kipuillut ihoni kuntoa. Aina hyvästä, joskin kuivasta ihosta nauttineena olen valittanut miehelle hirveästi (kysykää vaikka häneltä) järjettömän näppyläistä naamaani ja todennut, että hormonit varmaan suurin muutos siellä taustalla on, kun imetyskin vielä kropassa painaa. Viimeiset viikot olen taas nauttinut kauniimmassa, näpyttömämmästä ja kuulaammasta ihosta, jonka uskoisin osaksi olevan biotiinin vaikutusta. Biotiinia pidetään pääasiassa hius- ja kynsivitamiinina, mutta se itse asiassa vaikuttaa oleellisesti myös ihon kuntoon, ollen näin kokonaisvaltainen kauneusvitamiini. Sen verran kun ehdin tässä arjen hulabaloossa itseäni tarkkailemaan, olen todennut ihoni kokevan jonkun kauneuskuurin marraskuun aikana.

taapero+väsymys+biotiini biotiini+bioteekki+salaatti

Toinen vaikutus näytti olevan kynsissä. Kyllä sen kynnenpuutteen varpaassa huomaa, kun pidempään juoksee. Totesin miehelle pari viikkoa sitten, että vihdoin varpaankynteni on alkanut kasvaa, halleluja, mikäköhän kävi! Sitten seuraavana päivänä biotiinia ottaessani muistin, ai niin tämä oli se mikä kävi!

Veikkaan, että ruudun toisella puolella on teitä, joita pikkulapsiarki, stressi, pimeys ja eri syistä valvominen on vienyt viime vuodet ja kroppa kaipaa hieman apuja rakentaakseen hyvinvointia. Biotiini on siinä yksi hyvä lisä, sitä suositellaan syötäväksi kolmen kuukauden kuurina tulosten huomaamiseksi. Kolmen kuukauden kuuri maksaa noin 11-13 euroa, eli suuresta rahallisesta satsauksesta ei ole kyse.

hairbiotiini+bioteekki

Heräsikö halu testata tätä vahvaa kauneusvitamiinia? Jos mielit testata kyseistä tuotetta, niin jätä kommenttikenttään viestiä ja olet mukana Super-tuotepaketin arvonnassa! Arvonta on auki aina 17.12.2017 klo 16 asti, eli aikaa osallistua on! Ja kerro samalla jos haluat, onko itselläsi jo kokemusta biotiinituotteista, oletko saanut niillä tuloksia?

Toivotan jokaiselle onnea arvontaan ja oikein ihanaa alkanutta joulukuuta, nyt saa alkaa avaamaan niitä kalentereitakin!