On ollut mielessä tehdä marraskuun kollaasi kuun alkuun, mutta sopivaa postauspäivää ei vain ole löytynyt. Sitä aina hämmästyy kerätessään kuukauden julkaistut asut kollaasiksi – ihanko totta minulla oli tuokin asu marraskuussa? Tämä kollaasi näyttää omaan silmään jotenkin erikoiselta, siihen mahtuu niin monenlaista lookia! Toisaalta kertoo paljon minusta – voin ihan yhtä lailla hiihtää juoksutrikoissa meikit poskilla kuin kihartaa tukkaa ja vetää saapasta jalkaan. Fiiliksen mukaan!
Samalla hämmästyttää usein se, mitä kaikkea sitä onkaan ehtinyt. Marraskuussa käytiin muun muassa niin Jyväskylässä, messuilla kun risteilemässäkin. Samalla vedettiin aikamoiset valvomiset, oli korvatulehdusta, silmätulehdusta ja epäily enterosta. Minä itse muutuin aika äänettömäksi loppuviikosta – se on muuten kiva yhdistelmä paikoissa, missä on paljon lapsia. Yrittää huutaa sitä omaansa, kun ei ääntä tule. Raakuin vielä Koiramäessä menemään, mutta viikonloppuna alkoi vähän helpottaa.
Marraskuulta jäi itselleni mieleen niin isänpäivä kuin Teeleidin ”tunnustus” ja muistaminen. Mitä teille jäi mieleen postauksista/mikä oli oman marraskuusi huippuhetki?
Tähän postaukseen saa toki kommentoida oman asusuosikkinsa tai kertoa mistä postauksesta piti, mutta arvontaa en nyt järjestä. Mielelläni kuulen myös teidän kuulumisia ruudun toisella puolen!
Perinteinen kuukausiarvonta jää välistä sen takia, että menossa on nyt niin monta arvontaa. Käy osallistumassa, jos et ole vielä mukana! Facebookin puolella arvotaan Changen yöasu, blogin puolella käynnissä on biotiiniarvonta, joulukalenteriarvonta sekä Koiramäen lippujen arvonta. Klikkaa mukaan!
Kerro omasta marraskuustasi! Mitä sinne kuuluu? Tai heitä kehiiin vaikka postaustoive!
Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa, onkohan tänään monella juhlat tiedossa?