Mieleeni on jäänyt erinäisiä tapahtumia, jotka kuvaavat luonnettani. Myös mieheni ja minun luonne-eroja. Minä haluan aina tehdä kaikkea ja teenkin, mutta hirveästi pelkään ja jännitän. Hän vain menee ja tekee, enkä ole ikinä nähnyt mieheni jännittävän tai kauhistelevan jotain.

Pari esimerkkiä. Muistan jo lapsuudesta, kuinka meillä taloyhtiön kemuissa oli yhtenä kilpailutehtävänä istua mahdollisimman nopeasti ilmapallon päälle. Nopein voittaa. Tiedättekö miten minun kävi? En ikinä, siis en ikinä, uskaltanut istua pallon päälle, kun pelkäsin niin sitä pamausta.

Kun olimme Balilla vesipuistossa, mies väitti yhden mäen olevan ”kiva pikku mäki”. Laskin sitten hyväuskoisena perässä ja tärisin vartin verran kauhusta jälkikäteen. Hiihtäessä aurailen yhtään suuremmat mäet ja katselen, kun mies menee edellä koikkelehtien, vailla pelkoa kaatumisesta. Hän on se, joka on vienyt minut pari sataa kertaa sukeltamaan, on tsempannut ajamaan moottoripyöräkortin ja jaksanut ihmetellä, mikä minua pelottaa tai jännittää asioissa. Hän myös lähti reippaasti alle vuoden ikäisenä kävelemään, kun minä otin ihan rauhakseltaan ja nousin jaloilleni vasta paljon myöhemmin.

Niinpä kun 1, 5-vuotiaamme pyysi Vuokatissa laskettelusukset ja kypärän ja tuli hymyillen rinnettä alas, en voinut kuin hämmästellä. Kun hän viikonloppuna nousi mummilassa löytämänsä vaa’an päälle, heilui siinä ja ilmoitti lautailevansa, nauroin kippurassa. Mutta siitähän se ajatus sitten lähti.

Olimme suunnitelleet menevämme pitkästä, todella pitkästä aikaa Laajavuoressa käymään Jyväskylän viikonloppunamme. Siellä minäkin aikanani lautailin, kävin joskus 1990-luvulla laskettelukoulussa ja hytisin kahvilassa pakkaspäivänä. Edellisestä visiitistä oli jo aikaa yli 10 vuotta ja olihan paikka muuttunut. Oli tullut lasten leikkipaikka kahvioon, vuokraamo laajentunut ja rinteitäkin auennut lisää. Lastenrinne on hyvin hyvin pieni Laajavuoressa ja tuntui, että siellä oli lauantaina aika ”villi” meno, meni niin laskettelijoita kuin pulkkaväkeäkin lastenrinteessä. Myös naru- ja mattohissit olivat tulleet kehiin.

Tänä vuonna kun rinneharrastus on viritelty uudelleen, on saanut tutustua keskusten erilaisiin sääntöihin. Himoksessa saivat pienet tunniksi ilmaiseksi vuokravälineet, myös lastenrinteet olivat ilmaisia. Laajavuoressa ei ollut ilmaisia kokeiluvälineitä ja lastenrinne maksoi 9 euroa/lapsi. Jos aikuisella oli lippu, niin pienet pääsivät ilmaiseksi hissiin.

Toiveikkaana kyselimme lautailukenkää, joista pienin oli kokoa 30. Luulimme, että pakko ottaa sukset, mutta kun harmittelin asiaa tiskillä, ystävällinen työntekijä kertoi, että kyllä täältä lasten testilauta löytyy. Sen saa kiinni omiin kenkiin ja se ei maksa tunniksi mitään, koska on Burtonin testilauta. Lisäksi laudassa on vetonaru, joten sitä saa kiskottua perässä.

Seurasi vanhempien ”ahaaa”-ihastus ja taaperon raivari. Suksimonot oli jo laitettu jalkaan ja nyt ne piti riisua. Hän ei huudoltaan kuullut tai ymmärtänyt, että laudan saa omiin kenkiin. Pihalla huuto loppui ja naama alkoi loistaa, kun lauta saatiin jalkoihin. Hän seistä tönötti onnessaan, pääsi mäen päälle ja laski alas. Vailla mitään pelkoa tai jännitystä, naama virneessä hän laski alas. Ja pysyi vielä pystyssäkin, mutta jarrut uupuivat. Kolmen laskun jälkeen vaati päästä hyppyreihin ja joutui siitä keskustelemaan isänsä kanssa. Aikansa laskettuaan totesi, että en halua enää ja alkoi leikkiä omiaan. Kyllä näissä lapsissa on hämmästyttävä määrätietoisuus, minä vaan seuraan vierestä niin sanotusti haavi auki. Ja mietin tauotta, että kenen lie geenit perineet, ilmapallotkin poksuvat meillä vailla pelkotiloja…

Oli hauskaa nähdä pitkästä aikaa millainen paikka Laajavuori nykyään on. Esikoinenkin sai kaverin rinteeseen ja kahden pienen pulputus kuului rinteestä kauas. Me siirryimme puolestamme taaperon kanssa välillä tutkimaan sisätilojen leikkipaikkaa.

Aivan ehdottomasti haluan kokeilla jotain noista seikkailuradoista kesällä, onko kukaan käynyt testaamassa? Näyttää niin hauskalta (ja korkealta, taas minä sitten jännitän!).

Meidän taaperosta laudalla taisi tulla Instagrammini tykätyin kuva, mutta olihan hän nyt aika suloinen näky, 80 sentin cool snoukkamimmi. Toivon todella, että innostus säilyy, sitähän sanotaan, että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa! Sitten kun vielä keksitään, kuinka opetamme hänet jarruttamaan!

Kuinka olet itse aloittanut jonkun harrastuksen, oletko taaperoiässä jo kokeillut jotain lajia?