Kesäillan pizzabileet

Kun on lähdössä reissuun, täytyy kaappi saada tyhjäksi, eikä oikein uusia ruokia viitsi tehdä. Niinpä ajatus valmiina tilatusta ruoasta päivä ennen reissuun lähtöä tuntui enemmän kuin hyvältä idealta. Mitä muuta sitä tarvitsee ihanaan kesäiltaan, kuin sen, että voi istuskella omalla pihalla lasten leikkiessä, ruoka toimitetaan valmiina ja oikeastaan juuri astioitakaan ei tarvita? Juodaan kylmiä juomia, syödään leikkien ja jutustelujen lomassa ja nautitaan ulkoilmasta. Seuraavana päivänä voi startata reissuun jääkaapin ollessa tyhjä.

Tällä reseptillä menimme lauantai-illan pakkailujen lomassa. Sovin Pizza-Onlinen kanssa yhteistyön ja totesin, että nimensä mukaisesti siellä on tarjolla hyvinkin paljon pizzerioita, mutta löysin pizzerian, jonka listalta löytyi niin salaatteja, kebabia, pizzoja, pastaa, wingsejä ja hampurilaista. Ristorante Cappricciosa Pyynikiltä antoi monta vaihtoehtoa porukalle, sillä kutsuimme myös ystäväperheen mukaan syömään ja lapset saivat leikkikavereita. Kynnys pyytää ystäviä syömään madaltuu aika hyvin, kun ruoka tulee valmiina kotipihaan. Lapset olivat niin odottaneet pizzabileitä pihalla!

Tilasimme siis kaikenlaista, falafel-, tonnikala- ja kanasalaattia, rullakebabia, pizzaa sekä kanapastaa. Kaikki kehuivat ruokia ja erityisesti kanapasta sai kovasti kehuja. Falafelit olivat minusta vähän jauhoisia, mutta pizzat puolestaan erinomaisia. Kaikki tilaukset pitivät kutinsa ja ruoka saapui alle tunnissa. Tilauksen kanssa jouduin vähän taistelemaan, johtuen kahdesta eri saamastani koodista ja tilaukseen sai käyttää vain yhden, mutta normaalistihan tällaista ei tule vastaan. Kuljetuksesta perittiin vitosen lisämaksu, eikä noutomahdollisuutta ollut, eli se piti sitten mukisematta maksella. Kaksi kertaa, kun jouduin tekemään kaksi eri tilausta koodien takia, eli tämä oli vähän hölmö juttu.

Mutta mitä pienistä, ruoat olivat hyviä ja ilta onnistunut! Kiitos kavereille seurasta, pikkutytöillä oli upeat pukuleikit koko illan ja ruokaa riitti vielä seuraavallekin päivälle!

Onko sinulla kokemuksia Pizza-Onlinesta? Mikä on oma noutoruokasuosikkisi?

*yhteistyössä Pizza-Onlinen kanssa