Kesäkuun Kyprostuulet (sis.arvonnan!)

Hui, se on jo heinäkuu! Kesä mennä jolkottaa ja me sen mukana. Ensi viikon jälkeen alkaa miehen lomapätkä numero 2, emmekä ole vielä osanneet päättää, mitä teemme. Ollaanko ihan kotosalla, käydäänkö joku pieni kotimaan reissu vai mitä? Saa ehdottaa mikä olisi kiva kohde, mietimme niin Powerparkia kuin Muumimaailmaa (mutta se käyty monesti eikä niin innostanut enää esikoista), saaristoreissua kuin Ahvenanmaata. Olisi kivaa nähdä jotain uutta, joten suosituksia otetaan vastaan!

Kesäkuulle kertyi yllättäen vain 20 postausta. Sanon vain, sillä tuntuu, että harvoin oli päiviä kun en postannut – ja sitten olikin näköjään jopa 10. Reissu tietysti vaikutti eniten asiaan ja kesä ylipäätään. Olen puuhastanut lasten kanssa, enkä jaksanut avata konetta, vaikka mielessä monesti on. Silti kesäkuussa tehtiin blogini kävijäennätys ja olen tästä hyvin kiitollinen, ihanaa kun olette mukana! Kesäkuun asujen ajattelin olevan pelkästään Kyprokselta, mutta tosiasiassahan puolet ovat Suomesta!

Kesäkuun suosikkiasuaan voi taas äänestää kommenttiboksissa ja yhdelle äänestäneelle lähtee muhkea kosmetiikkapaketti, johon varasin pari kivaa juttua myös Kyproksen reissulta. Arvonnassa olet mukana, kun kommentoit tähän postaukseen suosikkiasusi (ja heitä joku reissuvinkki!). Arvontaa pidän auki torstaihin 5.7.2018 klo 18 asti, sitten saa kosmetiikka lähteä uuteen kotiin.

Onnea arvontaan ja ihanaa heinäkuuta kaikille!