Tänä kesänä on tapahtunut jotain erikoista. Olen ensimmäistä kertaa tuntenut itseni tamperelaiseksi. Otetaan kuitenkin huomioon, että muutin tänne vuonna 2001 ja lapseni ovat syntyneet täällä. Olenkohan vähän hitaasti lämpenevää sorttia? Tänä kesänä on ensimmäistä kertaa tuntunut siltä, etten tosiaan ole palaamassa Jyväskylään tai Helsinkiin, vaan ehkä jäämmekin Tampereelle.

Olemme käyneet heinäkuussa neljässä yleisessä saunassa Tampereella. Niitähän on lähes 40, saunapääkaupungissa kun ollaan, mutta miksi mennä yleiseen saunaan, kun kotonakin on sauna? Tänä kesänä niitä on kokeiltu neljä. Se saunominen, vanhojen saunojen henki, niiden saunajyyrien kanssa juttelu ja järveen juokseminen – siinä kyllä kiteytyy tamperelaisuuden ydin.

Muistan, kun paikallinen ystävä ehdotti vuonna 2005, että kävisimme toriaamiaisella. Siis millä? Tori on Jyväskylässä aika hiljainen paikka, eikä mieleenikään tulisi suunnata sinne aamuteelle. Kuinka ollakaan, ei ole kesää ilman toriaamiaista Tammelantorilla tai lounasta Laukontorilla. Ei ole kesää ilman Särkänniemeä ja nyt ei varmaan voi enää olla kesää ilman näkymää Ratinan katolta ja Näsinneulaa horisontissa. Ei ole talvea ilman lämmintä teetä ja Pyynikin munkkia. Tytöt vaativat välillä mustamakkaransa. Littaa meillä ei edelleenkään leiki kukaan, mutta rotwallin reunalla istuskellaan ja morotetaan jo monettako vuotta.

Eilen löysin yhden meille uuden, mutta hyvinkin perinteikkään konditorian, konditoria Marin. Olen siitä kuullut, mutten ole paikalle vaivautunut, kun en kaipaa munkkeja tai pullia. Eilen kokeilimme paikan ja hämmästyin, miten hurja määrä paikassa on täytettyjä patonkeja ja ne patongit ovat hurjan hyviä. Lohisoppaakin oli tarjolla, joka tarjoillaan ”leivästä”. Huikean ihana paikka. Ja olin siellä EKAA KERTAA.

Istahdin oikein tuumimaan, miksi sitä urautuu niin omille urilleen. Pispalassa asuessa en käynyt kertaakaan Rajaportin saunassa, kävin siellä vasta kun olimme muuttaneet pois. Pulterissa hei sentään söin! Olin muualla töissä ja illat kuluivat tiiviisti koira- ja jumppakombossa. Viikonloput oltiin usein poissa. Olin täällä kääntymässä, opiskelemassa, hetkellisesti käymässä, ennen kuin lähtisin ulkomaille tai palaisin Jyväskylään. Häätkin palasimme pitämään Keski-Suomeen. En nähnyt, että perustaisimme ikinä perhettä tähän kaupunkiin. Tampere tuli puskista ja yllätti.

Nyt kun olen ollut kotona, on keskustassa ollut kerho määrittänyt reittejämme hyvinkin pitkälti. Kesällä kerhoa ei ole ollut, mutta silloin on sitten nokka suunnattu muihin kaupunkeihin tai ulkomaille. Tämä kesä oli varmasti eka aikoihin, kun mies oli pääsääntöisesti töissä, me kolmistaan kotona vailla aikatauluja tai harrastuksia. Mitä sitten löysin? Kaukajärven lenkin, jota olen juossutkin sitten ympäri koko kesän, siellä metsässä on niin ihanaa juosta. Konditorian, jonne on pakko mennä uusiksi.

Niin. Ja se aikatauluton kotona olo on tutustuttanut ihan uudella tavalla naapureiden lapsiin. Moni on ollut kotona ja kiersin eilen korttelia tunnin jutellen eri naapureiden kanssa. Lapsilla on ollut leikkikavereita. Juuri lasten takia sitä on alkanut itsekin tamperelaistua viime aikoina. Perhekerhosta tuttuja kasvoja näkee niin lenkkipolulla, leikkipuistossa kuin ruokakaupassa. Lasten harrastusten myötä on löytynyt elämään uusia kasvoja. Pikku Kakkosen puistossa en ole tainnut olla ikinä niin, etten olisi tuttuihin törmännyt.

t-paita VILA/ hattu ESPRIT/ kimono LIDL by HEIDI KLUM/ läpsyt TOMMY HILFIGER/ arskat H&M/ korvikset POOLA KATARYNA/ hame (en muista, ostin 12 vuotta sitten vaihto-opiskellessa Englannissa. 12 vuotta!)

Vaikka vihaan Tampereen keskustaa, Keskustori on aina ollut synkeä ja tunnelien ja ratikan repimä keskusta on kaamea, olen alkanut nähdä metsää puilta. Löytänyt sitä tamperelaisuutta jostain ihan muualta kuin Stockan kulmalta. Siellä se tamperelaisuus asuu Kaukajärven soutustadionilla, perinteikkäässä Viikinsaaressa, Rauhaniemen saunajyyrien saunahattujen alla. Se elää tarinoissa, tavoissa ja paikoissa ennen tunneleita ja ratikoita, piileskelee Pyynikin tornin alla ja Pispalan rinteissä, huhuilee ja piilottelee hiljaa Nekalassa ja odottaa, että löydät sen.

17 vuotta kirjani ovat olleet Tampereella, vaikka olen useamman vuoden ulkomailla välissä ollut. Silti ”koti” on ollut täällä 17 vuoden ajan ja tamperelaisuus odottanut löytäjäänsä. Moro, mä alan löytää sut Tampere.

Tuletko kylään, näytän sinullekin mistä Tampereen löytää?

P.S. Kuvat ovat tietenkin Turusta, olen kerran osallistunut ei-turkulaisen osakunnan bileisiin. Kiilaavat Turkua kerran vuodessa syvemmälle mereen. Mutta minusta Turkukin on kiva kaupunki (saako tässä postauksessa sanoa niin?).