Viimeinen kuukausi

Missä tai mitä? No kolmevitosena. Se ajatus iski aamulla ensimmäisenä päähän. Herään joka aamu miettien, kenen syntymäpäivä tai nimipäivä tänään on. Määrä vaan lisääntyy, kun ajatuksiin tulee ihmisten lapsia. Muistan jotenkin todella hämmentävästi päivämääriä ja välillä yllätyn, kun ihmiset eivät tiedä edes omaa nimipäiväänsä.

Kerron pari hassua esimerkkiä: muistan blogikollegani Nooran ÄIDIN syntymäpäivän. Muistan kaikkien läheisten kaverien lasten synttärit, oli heitä perheessä yksi tai kolme. Tänään kun heräsin, päätin onnitella erästä vähän puolituttua, jonka synttärit ovat tänään. Muistan, että hän on tasan kuukauden vanhempi kuin minä. Mutta olikin ilmeisesti lähtenyt facebookista ja onnittelut jäivät! Eilen haahutessani Helsingissä etsien järkevää reittiä veljeni asunnolle, törmäsin Thaimaan työkaveriin, jota en ollut nähnyt… Kahdeksaan vuoteen? Hän kärräsi vauvaansa vaunuissa ja tiesin, että sekä tuolla työkaverilla sekä vaunuissa olevalla vauvalla on synttärit maaliskuussa, lähellä omien tyttöjeni synttäreitä. En kehdannut sanoa sitä ääneen, kun hän asiasta kertoi, olisin vaikuttanut hullulta. Synttärit vaan jäävät mieleen! Tarpeeksi omituista oli, että sattumalta törmäsin heihin, kun olin vähän eksyksissä lähiöissä.

Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän tulee paniikki, että täytyisi saavuttaa jotain suurta. Ja mitähän sekin sitten olisi? Sen suurempaa ei ehkä voikaan saavuttaa kuin omat lapset, mutta jotain muutakin ehkä pitäisi tehdä, nyt kun kasvavat. Nieleskelin, kun luin tämän aamun lehdestä 32-vuotiaasta kunnanjohtajasta. Hänkin päässyt jo niin pitkälle! Sitten mietin, mitä oletin saavuttavani tänä vuonna, kun ikä raksahtaa lähemmäs neljääkymppiä. Oliko tavoitteita? Suurin tavoitteeni on ollut olla hyvä äiti, läsnä lapsille, pitää parisuhde pystyssä ja elää jokainen päivä täysillä. Ottaa jokaisesta päivästä kaikki irti. Vaikka ne olisivat pieniä juttuja, kuten hyvä juoksulenkki, onnistunut puolimaraton, puhtaat lakanat sängyssä tai leipominen viikonloppuna, ne ovat isoja juttuja loppupeleissä. En tainnut edes tähdätä kunnanjohtajaksi, mutta silti tuli ahdistus – minullakin on taskussa läjä hallintotieteen opintoja yliopistossa, pitäisikö niillä saada ”vähän enemmän” aikaiseksi?

On tänä vuonna tapahtunut ihan mahtaviakin juttuja. Keski-ikäistyvä minä alkoi hiihtää ensimmäistä kertaa sitten teiniaikojen ja hei, eilen näin tämän vuoden synttärisankarin, veljentyttäreni ensimmäistä kertaa. Katselin häntä sylissäni ja mietin, että tunsin ihan erilaisia fiiliksiä näin tätinä. Hän oli heti perhettä ja tulen varmaan jatkossakin haahuamaan siellä Helsingissä aika paljon, hän vei kyllä tädin sydämen. Menin siis ensi kertaa julkisilla veljeni luokse ja onnistuin jäämään väärällä juna-asemalla pois. No, lopulta pääsin perille, mutta kyllä siinä kesti!


paita ja hame LINDEX/ kengät ILSE JACOBSEN/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset ja hattu H&M/ arskat KAPP AHL

Olen siis ihan ikäkriisissä jo kuukautta ennen synttäreitä, joten selviän varmaan itse syntymäpäivästä helposti. Ehkä ensi vuonna minusta tulee jotain ”suurempaa”? Vai tarvitseeko toisista tulla ikinä? Ehkä siitäkin selviää?

Postauksen kuvat ovat vähän lämpöisemmältä keliltä kuin tänään, mutta tämäkin asu taipuisi saappailla ja neuleella tähän keliin sopivaksi. En sitten vielä tähän ikään mennessä ollut oppinut pukeutumaan aktiviteetin mukaisesti, piti ottaa pyöräilyä varten housutkin mukaan, mutten pakannut yksiäkään housuja. Siinä sitten sidoin hametta useampaan kertaan ettei mene Budapestin kaduilla pyöräillessä pinnojen väliin…. Mutta selvisin!

Onko muita synttärihulluja?