Tampereen Kauppahalli repäisee tänään ja huomenna!

Ihan Tampereen ytimestä, Hämeenkadun ja Hallituskadun välistä löytyy oikea helmi ja Tampereen sydän, suuri Kauppahalli. Se on täynnä mahtavia ravintoloita, tuoreita vihanneksia ja kalaa, suussa sulavia juustoja ja leivonnaisia. Siellä voi laittaa tukkansa kuosiin, ostaa kauniit kukat tai tuliasteet matkaansa tai istuskella sushilla. Silti se jää vähän piiloon monelta ja olen miettinytkin, miksi? Myönnän, että minulla meni varmaankin monta vuotta Tampereelle muuttamisen jälkeen, ennen kuin älysin piipahtaa Kauppahallissa ensimmäistä kertaa!

Kauppahalliin pääsee niin Keskustorin, Hämeenkadun kuin Hallituskadun ovista tai sinne voi puikahtaa suoraan Sokokselta. Vaihtoehtoja siis löytyy. Ehkä ovet ovat hieman piilossa tai kyltit eivät huuda valomainosten kera, sillä minun oli sinne 15 vuotta sitten vaikeaa löytää. Sitten kun löysin, älysin paikan hienouden. Harmitti aikanaan kovasti, kun Jyväskylän pieni, mutta jotenkin perinteikäs Kauppahalli meni täysin nurin, joten nyt onkin käynnissä niin sanotut Tampereen Kauppahallin pelastustalkoot! Tulkaa mukaan ja käykää lounaalla, ostoksilla tai kupposella teetä! Muistan kun istuskelin teellä joulukuussa 2014 yksivuotiaani kanssa hallissa ja siellä soitettiin livenä joululauluja, jäi varmasti ikuisesti lämpimänä muistona mieleen!

Itselleni on perinne hakea joulujuustot hallin Juustosopista ja käydä joskus siellä lounaalla tai teellä. Liian vähälle käytölle se on itsellänikin jäänyt ja nyt pelastustalkoiden myötä olen ensimmäistä kertaa ikinä käynyt muun muassa syömässä 4 vuodenaikaa-ravintolassa. Kyllä, ensimmäistä kertaa, ihan hävettää. Mutta menen uudelleen, ruoka oli ihan huikean hyvää! Söin turska-lohiannoksen, jonka fenkoli vei kielen mennessään ja seuralaiseni salaatin. Ruoka oli huipputasoa, eikä kympin lounashinta ole mitenkään paha. Odotusaikakin oli inhimillinen.

Tuon upean lounaskokemuksen lisäksi olen viime aikoina käynyt nauttimassa Linkosuolla salaattia, Kahvila Aniittan superhyvän ja tuhdin lämpimän lohileivän ja tyttöjeni kanssa kävimme Pikku Kakkosen puistossa ulkoilun jälkeen Ohanan hampurilaisilla. Ohanan hampparithan on äänestetty Tampereen parhaimmiksi ja sanon, että mm. ohraa, kvinoaa sekä mustapapua sisältänyt kasvispihvi oli yksi parhaimpia syömiäni. Jätin terveiset siitä jo paikan päälle, mutta kiitos tätäkin kautta!

Kotiin iltaruoaksi toin puolestani Nygrenin herkkuja: ihania kuhapullia ja samana päivänä tehtyä kanttarellikastiketta. Himosin myös heidän herkullisen näköisiä lohibageleitaan, mutta vielä ovat maistamatta. Kotiin vein myös Mama’s cornerin valmista risottoa, johon lisäsin naapurilta saatuja tatteja – tuli aika herkkua!

Niin! Ja sain päivitettyä rautapullonikin hallin Vitanellassa, eli sieltä löytyy vaikka mitä! Samalla ostin kamomillateetä ja sain kuulla, että raudan kanssa kuparinkin syöminen on tärkeää, jos ne varastot ovat tyhjinä. Arvaisitteko saavanne Kauppahallissa monipuolista vitamiiniasiantuntemusta? Niin, en minäkään.

Eilen teekupposeni äärellä istuessa mietin, että jos yleisistä saunoista löytyi kesällä sitä the Tamperetta, niin voi pojat paljonko löytyy hallista. Vieressäni istuvat herrasmiehet juttelivat armeijan aikaisista morsioistaan ja tuntuivat tapaavan monta tuttua kasvoa hallin lounasvilinässä. Täällä asuu siis palanen aitoa Tamperetta ja hallin säilyminen olisi ehdottoman tärkeää!

Mutta mihin asiakastoiveeseen halli tänään vastaa? Ilta-aukioloihin, eli tänään halli on poikkeuksellisesti auki aina kello 20 asti. Voit siis mennä lasilliselle töiden jälkeen tai illalliselle, yleensähän halli sulkeutuu jo kello 18 ja pidempiä aukioloaikoja on toivottu. Mukana on Chef Santeri soittamassa leppoisaa musiikia. Tempaus on osa hallin syysmarkkinoita, jotka jatkuvat huomenna. Lauantaina tiedossa on muun muassa lasten rastirata, jolla pääsee onkimaan, maistelemaan hallin makuja ja kurkkimaan taskulampun kanssa kellariin. Eikö kuulosta ihan mahtavalta koko perheen jutulta? Markkinoita vietetään huomenna kello 10-16.

Toivottavasti nähdään mahdollisimman monen kanssa tänä iltana hallissa! Tai huomenna rastiradalla! Pidetään halli pystyssä ja nautitaan sen helmistä! Mikä on oma suosikkisi Kauppahallissa?

*kuvissa näkyvät ruoat ja juomat saatu osana pelastustalkoita