Diagnoosista toiseen

Somen voima on ihmeellinen, niin hyvässä kuin pahassa. Kun olen kirjoittanut anemiasta ja ferritiineistä ja toipumisestani siitä, olen saanut paljon yksityisviestejä asiasta. Kiitosta, että kerroin, sillä moni on tämän myötä hoksannut tarkistuttaa omat rauta-arvonsa ja lähtenyt rautakuurille.

Valitsin siis tässä seuraavassakin diagnoosissa avoimuuden tien, sillä diagnoosi on sellainen, jonka on saanut noin joka 10. nainen maailmassa. Se tekee noin 176 miljoonaa naista samassa tilanteessa. Toisilla tilanne on hankalampi, toisilla helpompi. Sairaus on myös periytyvä.

Mistä sitten aloittaisin? Hypätään ajassa vähän taaksepäin, aina 1990-luvulle asti. Kärsin teininä niin hirveistä kuukautiskivuista, että eräällä ranskantunnilla 14-vuotiaana olin hysteerinen. Kipu oli niin kova, että itkin ja nauroin yhtä aikaa ja opettaja heitti minut lopulta ulos luokasta, kun en suostunut kertomaan mikä on vikana. No, ymmärrätte miksi en sanonut mitään, olin 14 ja luokka puolillaan poikia. Noihin aikoihin makasin lattialla itkien, sillä olisi pitänyt lähteä tallille hoitamaan hevostani enkä pystynyt olemaan. Särkylääkkeet olivat aika yhtä tyhjän kanssa. Noihin aikoihin hemoglobiini romahti ensi kerran 90 lukemiin.

Uskoisin, että kropassa kyti jo tuolloin jotain ehkä poikkeavaa, mutta aloin suht nuorena syödä hormonaalista ehkäisyä ja popsinkin sitä sitten 13 vuotta putkeen. Tuona aikana kivut hävisivät ja oli itse asiassa suhteellisen hyvä olla, ainoa vaiva oli alakuloisuus. Parikymppisenä oli vaikeaa napata kiinni siitä, että olin niin itkuinen ja alakuloinen ehkä hormonien takia. Pidin kerran vuoden tauon ollessani 24-vuotias, mutta lääkäri sanoi ettei kroppani toimi ja lasten saaminen tulee olemaan vaikeaa. Parempi syödä pillereitä ja ”hämätä” kroppaa. Aloitin ne siis uudelleen.

Kun lopetin hormonit, vannoin, etten enää ikinä niihin koske. Iho oli kuukausia niin hirveä, että kosmetologi käski mennä lääkäriin, hiuksia lähti niin että kampaaja kysyi mitä olen tehnyt, mutta minun mielialani senkun kohosi. Tukka ja ihokin tasoittuivat ajan kuluessa. Tajusin, miten paljon mielialani on ollut lääkkeiden viemä ja entistä tiukemmin päätin niihin olla koskematta. Olin tässä vaiheessa jo aika sopeutunut ajatukseen, että meistä tulee lapseton pariskunta ja olinhan jo kolmekymppinenkin.

No, tiedätte miten kävi. Kroppani päättikin sitten toimia kuin taikaiskusta kaksi kertaa. Meistä tulikin yllättäen lapsiperhe ja tuota asiaa olen miettinyt jatkuvasti. Kuinka järjettömän kiitollinen tästä saa olla.

Kun imetykset ja raskaudet alkoivat olla takanapäin ja oma hormonitoiminta palata, alkoi olla hankalampaa. Koko tämän vuoden olen tuskaillut oloni kanssa. Maha on kuin ilmapallo kierron puolivälissä, halaaminenkin sattuu, kun mahaan ei saisi koskea ollenkaan. On kaiken maailman ongelmaa, joita en nyt jotenkaan rohkene tähän luetella, mutta tuo mahakipu on yksi suurimmista. Elokuussa mieheni soitti ambulanssin rajun mahakivun takia.

Syyskuussa päätin vihdoin avautua ja Instastoriesissa valittelin tätä asiaa ja sain ison läjän viestejä. Moni ehdotteli ärtynyttä suolta, mutta moni myös endometrioosia. Olin ajatellut sen oireilevan eniten rajuina kuukautiskipuina, mutta oma oloni on ollut vaikein kierron puolivälissä. Sain viestejä muilta naisilta, että heilläkin näin. Sisuunnuin ja etsin asiaan perehtynyttä tyyppiä Tampereelta ja löysin Terveystalolta todella ihanan lääkärinaisen. Hän kuunteli juttujani ja sanoi, ettei tämä miltään endometrioosilta kuulosta. Tutki ja totesi olleensa väärässä ja paukautti minulle seuraavan diagnoosini. Endometrioosin.

Vähän hämmentyneenä lähdin pois Terveystalolta. Olin helpottunut, että hankalalle ololle oli joku syy ja samalla ahdisti todella – mihin se kehittyy? Joka kuukausi oloni on edellistä hankalampi, joten selkeästi asia kehittyy. Se hoito, mitä siihen tarjotaan on ne hormonit. Kävin jo hakemassa satsin, googletin kokemuksia ja avaamatta jäi. En uskalla koskea niihin. Toisaalta en pysty kohta olemaan, jos olo vaikeutuu joka kuukausi. Keskiviikkona jouduin makaamaan autossa piilossa 45 minuuttia, kun en pystynyt ajamaan ja yö oli todella vaikea. Kumpi on nyt pienempi paha? Tämä olo vai ne kaikki hormonien tuomat sivuvaikutukset?


paita LINDEX/ hame NOSH ORGANICS/ kengät Kreetalta/ korvikset UHANA DESIGN/ takki ONLY/ aurinkolasit UNOFFICIAL (saatu)

Näihin pohdintoihin siis olen jäänyt. Tämä vaiva on mielettömän yleinen ja mielelläni kuulen kokemuksianne vaikka yksityisviestillä. Millä saatte homman ns. pidettyä kurissa? Nämä Endometrioosiyhdistyksen jutut olenkin käynyt lukemassa.

Halusin kirjoittaa asiasta siksi, että oireilla voi monella tapaa. En minäkään uskonut vaivojeni johtuvan tästä. Siksi rohkaisen menemään tutkimuksiin, jos yhtään epäilyttää. Eilisaamuna lapseni halasi tiukasti jäädessään tarhaan ja minulla nousi kyyneleet silmiin, kivusta. Miten te pärjäilette asian kanssa, ketä se koskettaa?

Näin hypin diagnoosista toiseen. Onko sinulle kyseinen vaiva valitettavan tuttu? Hyvinvointia viikonloppuusi!

P.S. Loppuun pieni ylistyspuhe Noshin vaatteille. Vuosi sitten tytöille ostamani, todella paljon käytetyt tunikat ovat edelleen käytössä, ehjät ja priimat. Heillä on myös nämä Kierre-hameet mustana ja itse ihastuin luumuun hameeseen, joka on muuten nyt alessa! Hyvä suomalainen suunnittelu, nämä vaatteet ovat oikeasti todella kestäviä. Ja tämä ei ollut maksettu mainos, vaan innostuneen kuluttajan kotimaisen tuotteen ylistys!