10 pitkää päivää

Muistatteko, miten rikki olin tarhan aloituksesta elokuussa? Itkeskelin Instagram-storiesit täyteen ja olin ihan hätää kärsimässä. En voi jättää lapsiani sinne! Nyt onkin tilannepäivityksen aika, kun tytöillä on reilut kaksi kuukautta tarhauraa takana!

Edelleenkin minua harmittaa jotkut asiat tarhassa. No, taudit tietenkin, mille nyt ei mitään voi, mutta ulkoilu on toinen asia. Monet sanoivat etukäteen, että tarhassa ulkoillaan kelissä kuin kelissä, mutta ei tuolla. Herkemmin olemme kotona lähteneet vesisateeseen hyppimään, tarhassa lapset jäävät sisälle aika herkästikin sateella. Se on vähän tylsää. Lisäksi ihmetyttää, miten paljon käytännön eroja ja eroja henkilökunnassa voi olla tyttöjen ryhmien välillä, kun ovat eri ryhmissä ja vain seinä välissä. Nämä ovat onneksi vain pikkujuttuja. Sen sijaan olen yllättynyt miten paljon heillä on kaikkea aika huikeaa ohjelmaa. On käyty kirjastossa usein, voimisteluhallissa, jumppa kerran viikossa pitää sisällään vaikka mitä välineitä, jopa 2-vuotiaalle on jumppaa. On luvattu lasten pääsevän luistelemaan sisähalliin ja parin viikon päästä esikoisen ryhmä lähtee HopLopiin! Wau! En minä tiennyt että sellaisia tarharyhmien kanssa tehdään.

Tytöt ovat saaneet ystäviä ja kuopus on hyvin kiintynyt ryhmänsä tätiin (oikeasti, tiedän että toisia ärsyttää tädittely, mutta mikä olisi oikea nimitys), joka sattuu olemaan äidin kaima. On kutsuttu synttäreille ja Halloween-juhliin. Kaikki on siis mennyt hyvin.

Se mikä itseäni on tässä kombossa yllättänyt on oma ajanhallinta. Aluksi 10 tarhapäivää kuussa tuntui todella paljolta. En ole ollut yksin kokonaisia päiviä viiteen ja puoleen vuoteen ja nyt olisin yhden kolmasosan kuusta yksin? Minähän ehtisin vaikka mitä! Urheilla, tehdä työhakemuksia, blogata jajaja…. Onkin käynyt niin, että tarhapäivinä olen kaikkein kiireisin, yritän samalla kirjoittaa hakemuksia, hoitaa puhelinasiat, kipittää lenkin, siivota kodin, tehdä ruoan valmiiksi, kirjoittaa pari blogijuttua ja… Sitten huomaan että tytöt täytyy jo hakea, lounas on unohtunut ja olen vielä juoksukamoissa, apua! Olen jo kahdesti istunut puhelimessa päiväkodin johtajan kanssa, siinä on vierähtänyt helposti puoli tuntia. Olemme keskustelleet siitä, voinko vaihtaa viikon hoitopäiviä ja tästä oli pariin otteeseen epäselvyyttä.

Uskottelin siis itselleni, että aikaa on paljon. Kun lokakuu jakautuu viidelle viikolle, ei se 10 päivää tunnukaan enää niin paljolta. Tytöille tulee esimerkiksi nyt kahden viikon sisään kaksi tarhapäivää. He olivat tarhassa viime viikon torstaina, ovat tänään ja seuraava päivä on keskiviikkona. Olen siis lähes kaksi viikkoa perinteisesti kotiäitinä ja hoidan omat touhut yöllä tai kuten tällä hetkellä, junassa. Nuo ensi viikon pari tarhapäivää menevät Helsingissä.

Olen siis hämmentynyt siitä, että aika tuntuu loppuvan kesken. Miten ihmeessä minä ennen hanskasin kaiken? Vai tuleeko aikaa käytettyä yksinään johonkin istuskeluun enemmän? Toki käyn Helsingissä ehkä useammin, nyt kun siihen on tarhan myötä mahdollisuus. Ehkä. Tai aiemmin palkkasin vain hoitajan jos lähdin.

Asioita on vaikeaa välillä priorisoida. Minne ryntään tänään, mitä kaikkea yritän saada aikaiseksi? Välillä on naurattanut, että olen ihan hiki päässä illalla, oltuani päivän… Yksin.

Lisäksi tämän syyslomaviikon myötä huomasin, että olen ehkä opettanut tytöt liikaa siihen, että äiti viihdyttää. Kun lenssu pukkasi itselleni päälle, mietin hetken miten pidän homman kasassa, kun kotona vipeltää kaksi energiapommia. Finnrexinin voimin vein heidät uimaan ja sirkustyöpajaan, saatiin kivaa puuhaa ja energiaa purettua. Mutta kun yritin vartin tehdä jotain omaa hommaa, ei se käynyt esikoiselle. Sen sijaan kuopus leikkii herkemmin yksin, hän on ilmeisesti tottunut alusta asti vähän vähempään hyysäämiseen kuin siskonsa.

Tiedättekö mitä huomasin myös tämän viikon myötä? Tappelu palasi meille enemmän. Kun tytöt ovat eri ryhmissä tarhassa (toki näkevät esim. ulkona), he ovat sävyisämmin kotona. Kaipaavat selkeästi toisiaan. Nyt kun olemme olleet yhdessä koko viikon, tuntuu että barbeilta irtoavat päät, kun tappelu on palannut ihan eri tavalla. Jännä juttu sinänsä!


mekko Budapestistä/ takki ONLY/ korvikset SAMASKORU/ kengät DR. MARTENS

Sellaisia fiiliksiä täällä parin päiväkotikuukauden jälkeen. Ketään ei enää itketä siellä käyminen, mutta minä kaipaisin selkeästi jotain ajanhallintaopastusta elämääni! Mihin kaikki minuutit karkaavat!

Asussa on muuten kengät, joista haaveilin vuosia, mutten raaskinut. Syyskuussa käytin niihin Stockan lahjakorttini ja ovat olleet jalassa lähes koko ajan. Olette varmasti huomanneet, ketkä olette livenä minua nähneet. Rakastan! Koska teksti syntyi junassa, en muista millään mikä tuon mekon merkki on!

Mitä fiiliksiä omasta ajankäytöstäsi on? Osaatko hyvin priorisoida? Ja hei, nähdäänkö tänään I love me-messuilla? Iloista alkavaa viikonloppua!