Minä olen ihmisenä sellainen, joka tekee koko ajan jotain, unissaankin. Joskus aikanani jouduin ottamaan kynän ja paperia yöpöydälle, kun tuntui että nukahtaessa tuli parhaat ideat päähän, eikä voinut nukahtaa, koska ne unohtuisivat. Ja tämä oli aikana ennen lapsia, mihinköhän potenssiin tekeminen ja hösääminen onkaan heidän myötä kasvanut!

No, mutta sitten kun jotain en saa aikaiseksi, niin en myöskään saa. Jos joku ei tunnu omalta tai ole mieluista, se vain jää. En jätä väliin joulukorttikuvauksia, en influenssarokotteita ja laitan synttärikutsut matkaan viittä viikkoa etukäteen. Mutta joissain asioissa olen täysin saamaton. Niihin asioihin kuuluu mm. kaappien siivous sekä tässä tapauksessa mennä keskustaan ja ostaa pari metriä silkkinauhaa. Niin. Kun en koskaan siellä keskustassakaan käy.

Kysyin nimittäin keväällä 2017, voisiko mummoni kutoa minulle ylipolvenvillasukat. Kävin itse ostamassa langat ja etsin sukkamallin. Mummohan on tehnyt meille lapaset ja villasukat vuosikymmenet ja jälki on kuin tehtaasta. Tahti on kuitenkin ymmärrettävästi hidastunut korkean iän myötä ja hän lupasi tehdä ne, mutta hetki aikaa menisi.

Sain nuo sukat lokakuussa 2017 synttärilahjaksi. Äitini toi ne tullessaan ja sanoi, ettei mummo ehtinyt käydä ostamassa nauhaa ja tai pujottaa sitä varsiin, se minun pitäisi tehdä itse. Joo joo, toki teen, vannoin. Ajattelin, jospa pysyvät jalassa ilman nauhaa. No eivät, kyllä se täytyy olla kiristämässä. Sitten se ajatus unohtui, kun en heti ostanut. Ei koskaan kaupungilla tullut mieleen, että voisin ostaa sen nauhan. Vuotta myöhemmin äitini hermostui tähän saamattomuuteen (on muuten hänkin aika touhuntäti) ja viime lauantaina googletti, missä on Eurokangas Tampereella (en ole käynyt sen koommin kun oli Hämeenkadulla ja sitten Tullintorilla) ja näin päädyimme Ratinaan. Ostamaan kaksi metriä silkkinauhaa, hinta oli 1,5 euroa. Äiti vielä pujottikin sen, ettei vaan jää homma taas puolitiehen. Kyllä minua nolotti ja nauratti yhtä aikaa!

Laitoin sukat jalkaan ja olin niissä koko loppupäivän. Siivosinkin ne jalassa! Palelen hirveän herkästi ja sukat olivat kuin villahousut päällä. Halusin ne siis päälleni myös johonkin asukuviin, sillä olen kiitollinen mummolle, joka vaivalla ne kutoi ja äidille, joka vähän patisteli minua saamaan sukat käyttöön. Ne ovat hameen kanssa todellakin kuin villahousut, eikä kylmä varmasti tule, mutta meinaavat kengän kanssa vetää vähän kurttuun. Varmastikin siis parhaat kotisukat, saa nähdä keksinkö minkä kenkien kanssa olisivat parhaat!

Kuvaushetkikin oli jännittävä, sillä sovin ensimmäiset kuvaustreffini ikinä Kristan kanssa. Jännitti, kun kameran takana oli joku muu kuin mies ja jännitti, osaanko minä ottaa hänelle kuvia. Tuli sellainen viime hetken paniikki, etten minä osaan ja olen ihan huono ja toinen ottaa parempia kuvia jajaja.. Perinteinen minun syndroomani! Mutta hommasta jäi todella hyvä mieli ja kävimme vielä pikaiseen teellä Moro Skybarissa kuvausten jälkeen. Onneksi sain aikaiseksi toteuttaa tämän! Lähtee siis kolmelle naiselle tämän postauksen myötä kiitokset!

neulemekko ja takki VILA/ kengät DR.MARTENS/ pipo Kädentaitomessuilta/ hanskat A+ MORE/ korvikset CORUU (saatu)/ villasukat Made by grandma

Tässä on kyllä luottovaatteeni talveksi, ihanat lämpimät sukat! Voisinko vain hengailla takkatulen äärellä näissä joululauluja kuunnellen? Ei sillä että joulusta yhtään intoilen…!

Onnistuisiko itseltäsi kutoa pitkät sukat? Tai löytyykö kaapista sellaiset? Lämpöistä lokakuun viimeistä kaikille!

*kuvat minusta otti Krista