Mikään ei muutu?

Yö meni valvoessa ja aamulla törmäsin Minnean muruja-blogin tekstiin siitä, mikä elämässä on muuttunut viidessä vuodessa. Teksti pysäytti. Hymyilytti, kun mietin, että omassa elämässä lähes kaikki. Tai jos mennään ajassa 10 vuotta takaisin, millaista elämä oli silloin? Erilaista, hyvin erilaista. Tehdään pieni aikamatka näiden asukuvien myötä, jotka otettiin matkalla ristiäisiin.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2013

Tuo vuosi lienee muutoksen vuosista suurin, sillä minusta tuli ensi kertaa äiti. Alkuvuodesta taapersin mahani kanssa jännittäen tulevaa, purin parhaani mukaan vielä muuttolaatikoita ja pesin vauvanvaatteita. Kävin koiramme kanssa lenkillä ja jatkuvasti eläinlääkärissä. Vauva syntyi laskettuna päivänä kuin oppikirjasta ja muutti meidän elämämme täysin. Olimme olleet 12 vuotta yhdessä lapsettomina, joten arkea täytyi opetella uusiksi. Koira oli toki sitonut paljon, mutta yövalvominen oli ainakin ihan oma juttunsa! Kaksiviikkoisen vauvan kanssa olin taas eläinlääkärissä ja kun vauva oli 3 kuukautta vanha, tuli pommi, että uusi kotimme ei voi hyvin. Siinä sitten istuimme pihalla silmät ristissä valvomisesta, miettien mitä teemme jatkuvasti sairastelevalle koiralle, mitä teemme kodin kanssa ja miten tätä kaikkea jaksaa. Itkimme ja juttelimme aina yömyöhään, kun vauva oli nukahtanut.

Kesällä koiralle etsittiin uusi koti. Loppukesän myötä lopetin blogini, enkä uskonut sitä enää ikinä kaivavani esiin. Blogin nimi tuntui irvokkaalta siinä vaiheessa, kun itkin silmät päästäni koiraa, jaksoin hädin tuskin pukea, etsin meille väliaikaista kotia ja nukuin tunnin pätkiä öisin peläten miten selviämme. Syksyllä kävimme puolivuotiaan vauvan kanssa katsomassa vuokra-asuntoja. Tähän aikaan, itse asiassa 7.11. eli päivälleen viisi vuotta sitten kannoimme tavaraa varastoon ja vuokrakämppään ja muutimme takaisin keskustaan. Palkkasimme asianajajan, aloimme repiä kotia palasiksi. Koko se idylli uudesta omakotitalosta, koirasta ja vauvasta oli murentunut muutamissa kuukausissa. En jaksanut pitää ystäviin yhteyttä, olin synkkä itkuinen ihminen ja pimeä vuodenaika pahensi sitä. Pakotin itseäni vauvaharrastuksiin, jotta pysyin arjessa kiinni ja miehen kontolle jäi enemmän taloasiat. Parisuhteemme koki valtavan kovia.

Hassua siis, että tuo vuosi viisi vuotta sitten on sellainen, josta jäi päällimmäisenä kamalat muistot, vaikka se toisaalta oli elämäni onnellisin hetki, kun minusta tuli äiti. Yhtä aikaa elämään tuli paljon hyvää ja paljon pahaa. En ole koskaan ollut niin rikki ihmisenä, kuin tuona vuonna, enkä pysty ajattelemaan sitä itkemättä vieläkään. Elämä on muuttunut ja paljon viidessä vuodessa, lapsia on kaksi, kotia on korjattu ja paljon ja unet ovat palanneet, samoin kuin värit elämään.

10 vuotta sitten, 2008

Tämä muisto hymyilyttää, sillä kyseinen vuosi on niin valtavan kaukana nykyisestä tilanteestani! Olimme saaneet miehen kanssa yliopistot kasaan ja pääsääntöisesti olimme koko vuoden Phuketissa, kesällä muutaman kuukauden Suomessa. Olimme ajatelleet kokeilla yhden talven siellä asumista, mutta homma vei mennessään ja talvia kertyi kolme. Koin asiasta huonoa omatuntoa, sillä olinhan juuri valmistunut maisteriksi. Minun pitäisi suunnitella uraa ja asettua jajaja, eikä huidella maailmalla huusi omatunto. Samalla koin, että olin pitkästä, pitkästä aikaa hyvin riippumaton mistään. Ei ollut enää kouluja joihin on ”pakko” mennä, ei mitään pakkopakkoa elämässä. Miksi siis en työskentelisi ulkomailla, kun siihen oli mahdollisuus? Kotimme Tampereen keskustassa oli vuokralla ja teimme kuusipäiväistä viikkoa Thaimaassa. Palkalla tuli hyvin toimeen ja vapaapäivät sukeltelimme ja välillä piipahdimme muun muassa Kuala Lumpurissa sekä Singaporessa. Ennen kauden alkua olimme viisi päivää Similanilla sukeltamassa ja kauden jälkeen jäimme myös lomailemaan. Olen hyvin hyvin onnellinen siitä, että sain olla samassa työpaikassa mieheni kanssa ja jaamme nämä muistot. Sitä on vaikeaa selittää kenellekään, millaista elo siellä oli. Samalla tuntui, että olen maailman onnellisin ja toisaalta, että pakenen jotain ”oikeaa” elämää Suomessa ja vastuuta ja ties mitä.

Pidin tuona kesänä valmistujaisjuhlat ja ahdistelin, kun en halunnut jäädä Suomeen toimistohommiin. Molemmat meistä ajattelivat, että pitäisi, mutta kun kesäkuussa oli satanut pari viikkoa kaatamalla ja oli hirveän kylmä, tuli mieheni kesätyöpaikasta kotiin prätkällä, nappasi kypärän pois päästään ja sanoi kerrostalomme ovella ”kyllä me lähdetään takas sinne Thaimaahan”. Muistan 10 vuoden jälkeenkin tuon hetken hyvin elävästi ja missä kohtaa itse olin. Hymyilin onnesta, sitä minäkin halusin, mutta koko ajan mietin että ”emme voi”. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen monta kertaa kiitellyt sitä, että mentiin ja koettiin kun todellakin voitiin! En vaihtaisi noita vuosia mihinkään.

Kun palasimme Suomeen kesäksi, päätin suorittaa moottoripyöräkortin, jotta selviäisin paremmin Thaikkulassa mopolla. Sitä hieroessa menikin kesällä aikaa. Lisäksi opetin maahanmuuttajille suomen kieltä ja hämmästyin, kuinka he itkien päästivät minusta irti. Lapseni leikkivät nykyään kissalla, jonka sain venäläisiltä naisilta. En ollut tajunnut, kuinka he olivat kiintyneet opettajaansa ja hämmästyin lahjojen ja halausten määrää lokakuussa lähtiessä takaisin Thaimaahan. He itkivät, toivat ruokaa, pehmoleluja ja vaatteita muistoksi ja minä häkeltyneenä kiittelin.

Kesällä 2008 kuoli myös marsumme, joka eli kunnioitettavat 7 vuotta ja oli viimeisen talven veljieni hoidettavana.

Otsikkoon siis vastaten, todellakin muuttuu, kaikki muuttuu ja koko ajan. Yksi mikä on säilynyt erilaisten vuosien ja kokemusten läpi on parisuhteemme ja siitä olen hirveän onnellinen. Että voin jakaa kaikki reissumuistot ja lasten syntymät saman ihmisen kanssa. Edelleen arkipuheessamme on jotain thai-kielen sanoja ja edelleen viittaamme 10 vuotta vanhoihin juttuihin, onneksi toinen ymmärtää ne.


paita PART TWO (saatu BY EMKASTA pari vuotta sitten)/ rannekoru SYSTER P (saatu)/ hame NOSH ORGANICS/ korvikset THE OTHER STORIES/ kengät PALMROTH (saatu)/ takki VILA

Vastuuta ja sen myötä huolta ja murehtimista on tullut elämään lisää, mutta toisaalta sen kaltaista onnea, mitä en tiennyt edes olevan. Elämä on muuttunut ja elämä on kantanut. Kiitos Minnea tästä ideasta, rakastan vanhojen muistelua!

Asu kuvattiin Hämeenlinnassa, josta a) löysin söpön vaaleanpunaisen talon b) juoksin hirveässä kiireessä lapsille ristiäisiin juhlakengät ja jouduin ottamaan molemmille liian isot. Ristiäisasuun vaihdoin sisälle korkkarit, mutta pihalla oli nämä ylipolvensaappaat, jotka kestävät rapakelejä ja joista voi taittaa varren jos haluaa vähän vaihtelua ilmeeseen! Asu koostui kahdesta kovasta kotimaisesta sekä pari vuotta vanhasta paidasta, jota rakastan, mutta joka on ollut liian vähän käytössä!

Onko oma elämäsi muuttunut rajusti viidessä tai kymmenessä vuodessa?