Kuinka moni pääsi eilen aamulla näkemään taivaan värit? Itse juoksin puoli yhdeksän aikaan niskat kenossa tuijotellen pinkkinä ja oranssina hehkuvaa taivasta. Mieletön maisema! Pikkupakkanen nipisteli poskipäitä ja mieli heräsi. Endorfiinit jylläsivät kropassa ja luonto oli käsittämättömän kaunis.

Marraskuu on kuulemma ollut pimein iäisyyksiin ja siitä kärsii moni. Apuina on muun muassa vitamiineja ja kirkasvaloja. Kun eilen kävelin kohti rautatieasemaa Helsingin keskustan jouluvalojen läpi, mietin että tämäkin on yksi lempparikuukausistani. Jokaisessa on omat puolensa, mutta taidan olla jonkinlainen yksinäinen susi, joka tykkää kietoutua pimeän verhoon. Ainainen vesisade tökkii minuakin, mutta nyt on mielestäni (mutu tuntuma, ei tilastoja katsottu) ollut kohtuu kuiva marraskuu. Se tekee ulkoilusta lasten kanssa helpompaa.

Marraskuussa on minuakin väsyttänyt enemmän, en tiedä onko se osaltaan pimeys, mutta paljon se on liittynyt unettomuuteen ja huonoihin öihin lasten kanssa. Juoksuharrastusta on puolestaan kiittäminen siitä, että tykkään nykyään lähes jokaisesta vuodenajasta. Olen nimittäin nykyään aina ulkona, joka päivä, kelissä kuin kelissä. Juoksijaa ärsyttää jäätävä tuuli, mutta vettä ja lunta ja pimeää saa olla. Olen siitä hullu suorittajanainen, että jos kesällä aurinko paistaa, ponkaisen ylös ja patistan katraani äkkiä nauttimaan kelistä ”KUN SIELLÄ KERRANKIN PAISTAA!”. Niin ja eihän sinne voi lähteä noin vaan, kun kesävaatteista näkyy sääret ja kainalot ja varpaat ja ties mitä. Karvat sojottavat sataan suuntaan.

Marraskuussa saa vapaa-aamuina hyvällä omalla tunnolla juoda teetä ja katsoa piirrettyjä. Tehdä palapelin lasten kanssa ja lähteä myöhemmin ulos. Pukeutua kerroksiin ja vähät välittää rapisevasta kynsilakasta, törröttävistä jalkakarvoista (en nyt sentään apinaksi ole muuttunut, uimahallireissuja on onneksi tehty) ja iskeä pipon päähän. Tukkakin jää monesti harjaamatta. Marraskuussa keitetään ekat jouluteet ja huumaannutaan siitä tuoksusta, sytytellään niin iltaisin kuin aamuisin ikkunoiden jouluvalot (tähän on ihan paras kaukoohjain, joka valo räpsähtää päälle napinpainalluksesta) ja hissutellaan villasukissa. Nautitaan rauhasta, jonka pimeys tuo. Olin lasten kanssa perjantaina ulkona kello 19.30. Kävelimme kotia kohti ja ihastelin naapuruston jouluvaloja ja mietin, miten hiljaista oli. Missään ei ollut ketään. Samaan aikaan heinäkuussa grillit tirisivät ja musiikki soi naapurin pihabileissä. Vikat ruohonleikkurit pörisivät ja lapset pyöräilevät ja lenkkeijät paahtoivat. Nyt sai hengittää hiljaisuutta.

Kuulostankohan nyt ihan ihmisvihaajalta juttuineni? Sitten kun on kesäkuu, hehkutan sitten sitä. Puolensa kaikessa, kuten sanoin. Syksyn pimeyteen rauhoittuminen ja katujen hiljentyminen on minusta ihanaa. Juoksuharrastus ja jatkuva ulkoilu pitää mielen virkeänä, viikonloppuna pikkupakkasessa metsässä juostessamme huokailin, miten upean vihreää sammal oli. Ruokavaliota on tehnyt monipuolistaa ja aina kun on väsyttänyt, ulkoilu on piristänyt.

paita LEVIS/ farkut BY PIA’S/ kengät DR. MARTENS/ neuletakki ONLY/ takki VILA/ korvikset AARIKKA

Marraskuu tarvitsee ehkä keskelleen joitain piristysruiskeita, mekin kävimme Tukholmassa tyttöpoppoolla, kutsuimme ystävät yökylään ja painelemme äidin kanssa viikonloppuna Kaija Koon keikalle. Mutta ei se minusta masentava kuukausi ole, ei ollenkaan, vaan tykkään möllöttää pimeässä. No okei, valokuvauksen ”vaikeus” välillä ärsyttää! Nämä kuvat otettiin kamalassa tuulenpuuskassa, mutta saatiin pieni marraskuun piristys kuviin, synttärilahjaksi äidiltä saadut Pikku Myy-korvikset kuviin!

Ymmärrän tietysti, jos fysiologia pistää vaan pimeydelle vastaan. Muistan Thaimaan vuosien jälkeen, kuinka hurjalta syksyn pimeys vuosien jälkeen tuntui.

Kuinka sinä asennoidut marraskuuhun, onko se kuukausi muiden joukossa, lemppari tai kenties inhokki? Lempeää keskiviikkoa!