Joulukalenterin upea arvonta numero 1!

Huomenta ja ihanaa alkanutta maanantaita! Miten teillä vietettiin ensimmäistä adventtia? Me kävimme Tampereen joulunavauksessa, joka jäi kohtalaisen pikaiseksi, sillä piti kiirehtiä Ransun jouluteatteriin Komediateatterille, jonka 2-vuotiaskin jaksoi hyvin katsella. Suosittelen kaikille pikkuihmisille, meidän tytöt tykkäsivät kovasti tarinasta! Osallistuimme myös lauantaina Hopen joululahjakeräykseen ja Joulupuun keräykseen haluaisin osallistua myös!

Joulukalenterit ovat lähteneet avautumaan varmasti lähes kaikissa kodeissa. Itse nautin tee- ja lakukalentereistani ja lapset ovat innoissaan kummitädin itse tekemästä kalenterista. Se on minustakin tosi kiva, kun en yhtään tiedä, mitä pusseista tulee. Kolmen ekan päivän saldo on leimasimet, xylitol-karkkirasia sekä Euro-arvat. Ryhmä hau-kalenteri aiheuttaa päänvaivaa, sillä taapero haluaa ja odottaa vain Kajaa ja Haltia ja suuttuu jokaisena aamuna, kun niitä ei tule. Eilen hän yritti jo kiukuissaan repiä kaikki luukut auki, jotta löytäisi Kajan. Ja pahaksi onneksi olemme katselleet, että luukut 21 ja 23 ovat aika koiran kokoisia…. Eli odottelemme kiukulla ehkä kolme viikkoa sitä Kajaa!

Mutta sitten blogin joulukalenteriin. Päätin toteuttaa sen samalla tavalla kuin viime vuonna, eli jokaisena maanantaina aukeaa luukku, joten viimeinen luukku aukaistaan sitten jouluaattona. Yhteensä siis neljä eri luukkua. Haluan muistaa teitäkin uskollisesta seuraamisesta, joten yritin kerätä näihin paketteihin jotain vähän ”enemmän” kuin normiarvontoihin.

Ensimmäiseen halusin kerätä jotain pehmeää ja hemmottelua itselle, joten ensimmäinen paketti sisältää Elivon kasvoveden, käsirasvan ja hiustenhoitosuihkeen. Lisäksi siinä on pari Puttipajan kynttilää sekä supersuperpehmeä Gudrun Sjödenin villaa ja kashmerea sisältävä huivi. Paketin arvo on noin 80 euroa.

Ja kuinka pääset arvontaan mukaan? Voit osallistua joko blogissa JA/TAI Instagrammissa. Jos osallistut molemmissa, saat TUPLA-ARVAN. Jos vain toisessa kanavassa, olet mukana yhdellä arvalla. Blogissa pääset mukaan jättämällä kommentin tähän postaukseen (kuulisin mielelläni mitä kalenteria teillä avataan, tokin pelkkä hep tai mukana riittää myös). Instassa puolestaan pääset mukaan seuraamalla tiliäni @optimismiakatja ja tägäämällä arvontaan ystäväsi.

Tämä eka arvonta on auki aina itsenäisyyspäivään 6.12.2018 kello 18 asti, sitten arvon ensimmäisen voittajan. Seuraava arvonta aukeaa ensi maanantaina.

ONNEA MATKAAN kaikille!

*arvottavat tuotteet saatu blogin kautta