Joulun kaunein talvipuutarha

Joululahjoissa ehkä yksi parhaita juttuja on kuulla, miten niihin on päädytty tai millä reissulla ne on hankittu. Minä itse horisin Instastoriesissa Uhana Designin upeasta Winter Garden-kuosisesta paidasta. Katselin heidän kuviaan joulukuun Designtorilta ja kommentoin omassa Instassa, että tämän niin haluaisin.

Mies oli sitten kurvannut korvatulehduslapsen kanssa Designtorille. Ihmettelin, miten kauan heillä kestää lääkärissä, mutta kuulemma oli myöhässä ja piti käydä apteekissa jaja… En miettinyt hetkeäkään, että olisivat menneet Designtorille! Ja loppu oli jo koot sieltä, joten mies kurvasi seuraavana päivänä keskustaan ja Uhanan liikkeeseen.

Edessä oli seuraava ongelma: olin puhunut kauluspaidasta, mutta kyseisellä kuosilla oli vain mekkoja kauluksilla ja paitoja ilman kauluksia. Mies sitten ajatteli ostavansa ehkä paidan, mutta kyllä minä puhuisin mekosta. Kolmas tuska oli koko ja kysyin, ettet kurkannut kaapistani Uhanan vaatteiden kokoa. Kuulemma minun kaappini tutkiminen oli täysi mahdollisuus, sitäkin oli yritetty.

Mutta lopulta kävi niin, että osui oikea koko, osui toivomani kuosi ja tähän asuun yhdistyi puolivahingossa neljän eri suomalaisen tekijän tuotteita, mistä olin hirveän iloinen. Menimme kuvaamaan sitä talven omaan talvipuutarhaan – tapaninpäivänä järven jäällä oli älyttömän kaunista. Kuvaushetkellä satoi vesitihkua ja maisema oli aika paljon sumuisempi kuin eilen, mutta kaunis silti.

Tuolla talvipuutarhassa on käynyt joulun aikaan kuhina. Järven jäällä on niin napakelkka, putsattu retkiluistelurata, hiihtolatuja ja nyt hipsimme sinne hiihtäjien sekaan kuvaamaan. Kyllä nauratti heilua siellä ilman takkia, pelkäsin vaihteeksi että joku hiihtää puuhun meidän touhua katsoessaan. Mutta tiedättekö mitä tein siellä vesitihkussa aiemmin tänään? Luistelin 6 kilometriä. Wehei! Enpä olisi vielä eilen uskonut.


mekko UHANA DESIGN/ housut KATRI NISKANEN/ kengät PALMROTH/ korvikset RUNOKKA/ takki VILA

Talven ulkoilukelit olivat täydellisiä ja ulkoilmaihmisenä nautin aivan suunnattomasti järven jäällä luistellessani. Tosin meinasin kerran lentää nenälleni jään pettäessä hieman luistimen alla, luonnon jäässä on puolensa. Niin ihastunut olen tähän talviparatiisiin, että huomenna haluaisin vielä hiihtää siellä! Jotenkin talvipuutarhakuosi oli pakko palata kuvaamaan talvipuutarhaan, olen eniten nauttinut joulussa paljun lisäksi ulkoilusta ja tästä vaatteesta tuli ehdottomasti kaunein joululahjani. Lisäarvoa sille tuli vielä vaivannäöstä, kun mies oli itkuisen korvatulehdusnaisen kanssa sitä etsinyt.

Oletko itse ulkoillut joulun pyhinä? Tai törmännyt tähän Uhanan kuosiin, eikö ole kaunis tamperelaisten suunnittelema mekko?