Miksi viikko oli täysi napakymppi?

Olen ollut tällä viikolla ihan hirveän onnellinen. Siihen on monta syytä. Ja pelkään sanoa tätä ääneen, sillä pelkään aina, että jos sanon olevani onnellinen tapahtuu jotain pahaa. Siis oikeasti, mistä tällainen ajatusmalli? Lipsautin sen nyt varovasti, olen ollut tällä viikolla onnellinen.

Mitä on sitten tapahtunut? Paljonkin, pieniä ja isoja asioita. Olen tsempannut treenien kanssa ja tehnyt muutakin kuin juossut. Eiliseen mennessä juoksukilsoja viikolla oli 24 kilometriä, hiihtoa 16 kilometriä ja mikä parasta yksi muokkausjumppa ja yksi bodybalance! Melkein itkin siellä balancessa, niin ihanalta tuntuu tasapainoilla, venyttää rankaa ja jalkoja auki ja niin ihana ohjaaja on GoGon Mirka, se hyvä olo toisista ihmisistä vaan tarttuu. Lupasin jo loppuvuodesta, että käyn balancessa kerran viikossa, mutta niin se aina vain jää. Miksi!

Tällä viikolla iltataistot uhmiksen kanssa ovat olleet aina hyvin hanskassa ja hän on ollut yleensä 21.15 mennessä unessa! Se tuntuu jo pitkältä illalta meille kaksin, jos taistelua ei tarvitse jatkaa yli kymmeneen. Hän on mennyt hienosti nukkumaan, mikä myös on onnenkyynelten paikka. Keskiviikko-torstai yönä tapahtui lisäksi jotain kummaa: molemmat tytöt nukkuivat täyden yön. Sitäkään ei tapahdu ikinä, eikä ole tapahtunut sen jälkeen. Seuraavana yönä kolmelta taas pieni kaivautui väliimme ja sama painajais- yms.meno jatkui, mutta yksi kokonainen yö tällä viikolla tuli. Tietysti se, kun itselläni kello soitti 5.30 kun ponkasin kohti Matkamessuja, muttei haitannut yhtään – olin nukkunut sikeästi siihen asti!

Yks kaks tällä viikolla puhelin soi usemmankin kerran ja moni työkuvio loksahti kohdilleen. Olen nyt hetkellisesti täystyöllistänyt itseni kaikella pienellä silpulla ja erilaisilla projekteilla. Tai no, täystyöllistänyt, tarhapäiviä on se 10 kuussa eli operoin niiden puitteissa, mutta esimerkiksi illat ja viikonloputkin menevät monesti työn touhussa. Olen täynnä iloa, intoa ja tarmoa ihan kaiken suhteen, vähänkö kivaa kokea olevansa ”haluttu”!

Kelitkin ovat pääasiassa olleet ihan hulppeat. Tampere olikin sitten torstaina se paikkakunta, joka sai eniten lunta Suomessa käyneessä lumipyryssä. Pyryssä, josta ei tullutkaan mitään kaaosta. Lunta on 15 cm enemmän kuin vuosi sitten tähän aikaan ja hiihtoladut sekä luistinkentät ovat priimaa. Olen iloinnut ihan hurjasti siitä, että lapset hyppivät lauantaiaamuna tasajalkaa, kun olivat niin innoissaan lähdössä hiihtämään!

Sitten oli vielä historiallinen ilta eilen – palkkasimme lastenvahdin neljäksi tunniksi illaksi ja menimme kavereille syömään. Emme ole vuosiin käyneet ilman lapsia kavereilla kylässä. Kaikki lapsivapaa aika on vietetty lenkkipolulla tai käyty kaksin pyörähtämässä jossain. Viimeksi muistaakseni kävimme kaksin illalla jossain synttäreilläni lokakuussa. Varasimme lastenvahdin illaksi jo pari kuukautta etukäteen ja pessimistisesti mietin, että näinköhän ilta toteutuu. No, pienin olikin jo lauantaina nuhassa, mutta pari vuotta meillä käynyt hoitaja selviää kyllä nuhaisesta pienestä. Tuntuu ihan mielettömältä saada yksi ilta pitkästä pitkästä aikaa niin, ettei esimerkiksi hoida nukutusta tai stressaa, että kuinka pitkään miehen tarvitsee istua lastenhuoneen lattialla.


huppari HM X MOSCHINO/ farkut CUBUS/ takki H&M/ pipo ja kaulahuivi SILVERJUNGLE/ hanskat A+ MORE/ korvikset MAANANTAIMALLI/ kengät Prahasta

On siis ollut paljon iloisia hetkiä ja onnistumisia tällä viikolla ja toivon, että fiilis välittyy näistä kuvistakin. Minun piti oikeasti kirjoittaa teille arjen palapelistä ja siitä väännöstä, miten haastavaa on jakaa viidelle viikolle 10 tarhapäivää niin, että saan kaiken lupaamani hoidettua, kun tukiverkkoja Tampereella ei ole. Piti kertoa, miten joustamaton systeemi on ja miten hiihtoloman hoidontarve pitäisi jo päättää. Mutta istuessani alas minusta kumpusi vain ilo ja kiitollisuus tästä viikosta ja aloin sitten horisemaan siitä toivoen, että tartutan teihinkin iloa. Kyllä ne hommat taas jossain välissä hoidetaan ja hiihtolomakin lutviutuu varmasti. Ja jos tuo nuha pienellä menee taas korviin niin kuin joulukuussa, lääkäreitä on joka puolella. Kaikki selvinnee.

Mieleeni jäi pyörimään tällä viikolla myös perjantai-illan lausahdus, jälleen hierojani suusta, kun hän kysyi, olenko aina ollut tällainen. Ihmettelin, että millainen, johon hän vastasi että elohiiri. Aina tekemässä jotain. En osannut vastata, mutta kerroin mihin suuntiin äitini oli viikolla höyrynnyt, kerroin pikkuveljeni hiihtokuvista ja vauhdista töissä ja hän totesi, että taitaa olla geeneissä. Kysyi, mistä tuon energian saa ja mietin silloin, että näin on hyvä. Kun puuhailee sitä sun tätä, ehtii kaikkea. Olen myös ehtinyt ihastella niin auringonnousua – kuin laskua lasteni kanssa hiihtoladulla ja pysähtyä kirja kädessä sohvalle. Lämmin kiitollisuus tästä viikosta mielessä.

Toivon oikein paljon hyvää mieltä sunnuntaihisi!