Mitä veriarvosi kertovat terveydestäsi?

*kaupallinen yhteistyö SYNLABIN kanssa

Varmasti lähes kaikki ovat kuulleet viime vuoden aikana sanan ferritiini. Hassua kyllä, minunkin paha anemiani löydettiin viime vuonna (lähtötasoina hb 100, ferritiini 3) ja siitä jonkun verran teille kirjoittelin. Jotenkin viime vuonna alkoi tulla ihan hurjasti siihen liittyviä kirjoituksia ja myös kommentteja siitä, etteivät lääkärit välttämättä suostu mittaamaan ferritiiniä tai kokeisiin pääsy on vähintäänkin hankalaa. Minutkin naurettiin ulos lääkäristä tuolla ferritiiniarvolla 3, kun kysyin pääsyä rautainfuusioon, eli että rautaa saisi tipan kautta. Toiset ovat päässeet isomillakin arvoilla tiputukseen.

Mutta ihminen ja hyvinvointi on paljon muutakin kuin ferritiiniarvot ja esimerkiksi minulta, kotona olevalta kevytyrittäjältä ei kukaan koskaan mittaile kolesteroleja, sokeriarvoja tai eläessäni en ole mittauttanut mikä mahtaa olla D-vitamiinitasoni. Raudan osalta olen seurannassa, mutta monet veriarvot ovat olleet vuosia pimennossa. Siksi halusin kovasti testata SYNLABin tarjoamat palvelut, jossa laboratorioon pääsee lyhyellä varoitusajalla ja he tarjoavat erilaisia laboratoriopaketteja omaan terveyteen liittyen. Täältä pääsee kurkkaamaan millaisia paketteja on tarjolla, minusta mielenkiintoisimmat ja itselleni sopivimmat olivat liikkujan paketti sekä kasvissyöjän paketti, (146 euroa/14 verikoetta) joista valitsin kasvissyöjän paketin.

Minä olen ollut syömättä punaista lihaa nyt yli 20 vuotta ja kasvissyöjän paketissa tutkitaan muun muassa b-vitamiinitasot. B12 vitamiinihan monesti on se, joka jää uupumaan kasvissyöjän ravinnosta. Testi auttaa arvioimaan, saako ravinnosta riittävästi proteiineja, rasvoja, rautaa ja vitamiineja. Erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen setti siis!

Ajan SYNLABin tutkimuksiin voi varata joko netissä tai puhelimitse. Itse sain ajan kahden päivän päähän ja nämä kokeet vaativat 12-14 tunnin paastoa. Ajan ollessa kymmeneltä aamulla ja aamun lasten kanssa suht aktiivinen, huomasin miten kipeästi tarvitsenkaan aamupalaa! Nälissäni saavuin Rautatienkadun laboratorioon, jossa minut otettiin ystävällisesti ja ajallaan vastaan. Vaikken mitenkään kammoa verikoetta ja niitä on otettu viime vuosina ja paljon, seitsemän näyteputkea siinä nälässä teki sen, että alkoi heikottaa ja pyörryttää. Hoitaja ystävällisesti kysyi, että kai minulla on laukussa jotain evästä. Eipä ollut. Hän sitten toi minulle muun muassa pillimehua ja olo koheni heti. Siis, jos olet yhtä kova syömään aamupaloja kuin minä ja tottunut niihin, ota evästä mukaan! Itse en älynnyt ajatella, miten heikoksi olo meneekään.

Tulokset tulevat jopa samana päivänä terveyskansioon, jonne pääsee kirjautumaan pankkitunnuksilla. Kasvissyöjän paketti valmistuu kolmessa päivässä. Tulokset ja viitearvot näkee itse terveyskansiosta ja jos arvot ovat viitteiden ulkopuolella, kehoitetaan ottamaan yhteyttä lääkäriin, SYNLAB ei erikseen tarjoa lääkäripalveluja. Koska teimme nyt tämän yhteistyön, minulle soitti lääkäri Tommi Vaskivuo ja keskustelimme tuloksistani. Siellä oli jotain, jota olin osannut odottaakin ja jotain, mikä vähän hämmensi.

Se jokin oli se ferritiini. Siinä missä se oli viime keväänä 3 ja syksyllä sain sen nostettua arvoon 39 oli se nyt pudonnut arvoon 16. Hemoglobiini oli minulle ennätyksellisissä lukemissa (129) edelleen, eli se ei ollut pudonnut. Ferritiini oli laskenut kolmessa kuukaudessa 23 pykälää vaikka syön jonkin verran lisärautaa. Tämä oli ahdistava tieto. Ilmeisesti rautaa täytyy vaan tankata päivittäin, jostain syystä ferritiini laskee välittömästi ilman rautalisää. Kuten lääkärin kanssa keskustelin, se on vielä viitearvoissa, sillä ferritiinin pitäisi olla vähintään 10. Tästäkin on mielestäni monenlaista koulukuntaa liikkeellä, toiset toitottavat että arvon pitäisi olla ainakin 80, toisten mielestä vähempi riittää. Itse olin todella hyvässä kunnossa arvolla 39, eli se piisaa minulle, mutta harmi että se ei pysy ilman rautalisää siellä.

Sen sijaan se b-vitamiinitaso oli kaukana minimistä. Minimiarvon ollessa 35 oli omani 121, eli b-vitamiinia on tankattu! D-vitamiinitason tulisi olla vähintään 75 ja itse jäin arvoon 69, eli sitä taas selkeästi pitäisi tankata ainakin näinä talvikuukausina. Kolesterolit, proteiinit, sokerit ja muut olivat kunnossa, ainoa pieni heitto oli valkosoluarvoissa. Se jäi vähän itseäni vaivaamaan, lääkäri Tommi sanoi heiton olevan niin olematon, että se voisi johtua vaikka atooppisesta ihosta (jota ei kyllä ole) eikä nähnyt syytä huoleen. Mutta toisaalta kiva, että tiedossa on puolen vuoden päästä uusintamittaus ja näen, mihin suuntaan valkosoluarvotkin kehittyvät! Unohdin kysyä, voiko krooninen stressi niitä laskea, olen niin kova stressaamaan koko ajan.

Aika kattavan paketin siis omasta terveydentilastani sain ja kehoituksen syödä D-vitamiinia ja myös rautaa, jos omassa olossa tuntuu tuo ferritiinien laskeminen. Itse asiassa treenit ovat kulkeneet ja jaksamista ollut, mutta minä huomaan ferritiiniongelmat siinä, että alan kärsiä unettomuudesta ja pinnani lyhenee. Lääkärin kysellessä olenko ollut väsyneempi vastasin rehellisesti että en, mutta en kehdannut kertoa, että hermostun herkemmin ja arvasin, että rauta-arvot ovat taas laskeneet.

Minä siis tsemppaan parissa lisäravinteessa ainakin ja katsotaan, mihin arvot muuttuvat vuoden kuluessa. Jos sinäkin olet kiinnostunut veriarvoista ja siitä, mitä ne kertovat, niin kurkkaa ihmeessä SYNLABin palvelut, toimipaikkoja on 40 eri kaupungissa!

Milloin sinä olet mittauttanut veriarvosi? Kuulutko meihin, jotka kamppailevat rautatasojen kanssa?