Noin kuukausi sitten mietiskelin, että kaipaisin jotain piristystä miehelle. Onnistuisikohan kahdenkeskinen ilta hänen syntymäpäivänään? Mikä oli kaikista kivointa? Mies on sitä sorttia, jota ei kuulemma tarvitse juhlia tai saa muistaa juhlapäivänään. Mietiskellessäni päähäni pulpahti, että kavereita näkee ihan liian harvoin nykyään. Josko järkkäisin yllätyssynttärit kotona? Pääsisikö kukaan, mistä saisin lapsille yöpaikan?

Aloitin siis kyselykierroksen. Kysyin muutamalta naapurilta yökyläpaikkaa tytöille, muttei onnistunut. Kyselin kavereilta miltä näyttää, pääsisivätkö tulemaan. Kun useampi vastasi kyllä, mietin että jes, nyt vaan keksin sen yöpaikan. Lopulta tyttöjen tarhakaverin äiti lupautui ottamaan lapset. Sitten vain kutsua kavereille ja odottelemaan iltaa!

Perjantai-iltana jääkaappi alkoi täyttyä sellaisilla eväillä ja kakkulaatikolla, että oli pakko alkaa paljastelemaan seuraavasta päivästä jotain. Siinä vaiheessa kerroin myös tytöille yökyläilystä. Jännitin mitä kuopus tuumaa, kun hän ei ole ollut yökylässä muualla kuin mummilassa. Turhaan jännitin, into oli kova! Ja tytöillä oli ollut hurjan kivaa, mitä nyt lievää väsymystä pukkasi.

Menin tarjoilujen osalta mahdollisimman helpolla linjalla, koska tiesin, että liikaa aikaa valmistella ei ole. Tulimme viemästä tyttöjä yökylään 10 minuuttia ennen ensimmäistä vierasta. Pilvilinnan leipomon Anna toteutti ihanasti pyyntöni triathlon-henkisestä kakusta. Lisäksi hän teki pari suolaista piirakkaa, minä tein puolestani pari salaattia pöytään ja paistoin läjän siipiä. Kakussa oli tummaa suklaata ja vadelmaa ja se oli muuten superhyvän makuinen ja kehuttu!

Voi että mitä jännitystä on yrittää pitää asioita salassa. Ja jännittää itsekseen, onnistuuko kaikki, eihän lapset nyt tule kipeäksi, entä jos yöpaikassa tullaan kipeäksi? Jäämmekö kotiin kakkuinemme. Kaikki jännitti ja jännitti mitä mies tuumaa. Toivoin, että tämä osoittaa paljonko välitän hänestä ja toivon, että saisi kivan illan.

10 vierasta saapui iltaa viettämään ja olin tosi iloinen, että kaikki saivat lapsenvahteja järjestymään ja pääsivät. Valitettavasti esimerkiksi kukaan sisaruksistamme ei päässyt paikalle, mutta hyvä poppoo meitä oli. Heräsin sunnuntaiaamuna siihen, että mies ja kaverinsa juttelivat keittiössä. Kello oli 9. Sanoin, että olettepa aikasin heränneet, mihin totesivat etteivät ole vielä nukkuneet. Olivat sitten parantaneet ihan urakalla maailmaa. Olin iloinen, sillä tuollaisia tilaisuuksia ei juuri enää tule. Uskon, että kaverit ja rauhassa juttelu ovat juuri sitä, mitä mieskin on kaivannut. Ihania ihmisiä sitä onkin elämässä! Ilta meni vikkelään ja ihanan tosissaan ihmiset ottivat biisintunnistuskisan, johon olin valinnut 10 hittiä vuodelta 1982.

Rakastan järjestää juhlia ja nyt on onnistuneesti juhlittu kolme perheenjäsentämme. Ensi viikolla jatketaan juhlintaa 85-vuotiskemuilla tällä kertaa. Ihanaa! Ja taas muuten kuvasaldo on tässä, voi miksi en kuvannut ihmisiä ja ottanut jotain yhteiskuvaa porukasta? Äh! Se aina jää.

Tykkäätkö itse järkätä kemuja, oletko järjestänyt yllätysjuhlia?