Sinne meni oi ihana toukokuu! (sis.arvonnan)

Luulin, ettei toukokuulle ehdi paljon asuja julki, sillä ei niitä ehtinyt kuvatakaan. Viikonloput, jolloin on yleensä paras hetki kuvata, menivät trikoissa kiivetessä puuhun, toppavaatteissa seistessä kirppiksellä ja shortseissa juostessa puolimaratonia. Käytin vaikka mitä asuja toukokuun aikana, mutta juoksin niissä junaan ja kävin ehkä sata kertaa (tuntui välillä siltä) Helsingissä, missä asuja ei saanut kuvattua. Jostain kuitenkin ilmestyi se aika perusmäärä, eli 8 asua tällekin kuulle!

Yksi näistä kuvista on otettu kovassa sateessa, yksi kovassa lämmössä ja yksi lumisateessa. Muistatteko missä kuvassa näistä satoi kaatamalla? Kuvat 3 ja 6 on kuvattu ilman assareita ympärillä, muuten he ovat olleet aina mukana. Ja vaikka paljon on menty, lähes jokainen asukuva on tallentunut Tampereella.

Toukokuu, kuten aiemmin kerroin oli aika liitoa, mutta myös täynnä ihania hetkiä. Nyt otamme reissussa vastaan uuden kuukauden ja kuvaamme arvatenkin täällä muutamat aika kesäiset asukuvat. Joskus olen käyttänyt niitä vielä elokuussa, kun kylmä keli on laittanut Suomessa vaihtamaan fiilistä.

Huomaatteko, että kevään myötä asuihin tuli enemmän väriä mukaan? Löytyykö helposti suosikkisi? Kerro se kommenttikenttään niin olet mukana arvonnassa! Kerro myös, olisiko paketti 1 vai 2 mieluisampi? Paketissa 1 on kuorintaa, vartalovoidetta ja kasvojen hoitotuotteita, paketissa 2 on koru”tarjotin”, johon saa esille esimerkiksi paljon korviksia sekä aurinkorasvaa ja kynsilakkaa kesäkynsille. Kumpi paketti iskee sinuun?

Pidän poikkeuksellisen pitkään arvonnan auki, eli voittaja arvotaan 13.6.2019 klo 18.

Onnea matkaan! Ja aurinkoa kesäkuuhun!

*arvottavat tuotteet saatu