Terveisiä Kreetalta, jossa takana on useampi aurinkoinen päivä ja kuvia kameraan on kertynyt jo 1400 kappaletta. Tulimme neljättä kertaa putkeen TUI Family Life hotelliin, josta oletimme saavamme helppoa perhelomaa. Uimista, jumppia, ruokaa, lastenkerhoja ja muuta perinteistä. Myös auto oli tarkoitus vuokrata, käydä jollain merireissulla ja olimme varanneet myös koko perheelle pyöräretken.

Loma lähti käyntiin uimapetojen touhulla, isän ja tyttären loputtomalla sukeltelulla ja sukellusvideoilla. Minä katselin heidän menoaan hymyillen kuopuksen julistaessa tauotta, että tämä on niin ihanaa. Niin ihanaa. Kun kysyin mikä, hän sanoi, että kaikki, ruoka ja uiminen ja kaikki. Samalla hänen perässään on saanut juosta tauotta ja suusta on kaivettu ties mitä pienistä kivistä sormukseen. Myrkytyskeskukseenkin soitettiin, kun neiti onnistui puraisemaan iltashowssa valotikun pään rikki ja nestettä pääsi vähän suuhun. Hän on kiivennyt koko ajan johonkin ja olemme sydän syrjällään pelänneet, ettei mitään sattuisi. Mutta vauhtia olimme odottaneet ja hänet tunsimme. Sen sijaan sitä, mitä oikeasti tapahtui emme osanneet yhtään aavistella.

Sitten koitti maanantai, lomamme neljäs päivä. Tuli jo olo, että täytyy päästä pois hotellilta, joten vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi. Ekana päivänä suunnattiin Elafonikseen, ns. pinkille rannalle ja päivä oli ihan huikea. Kun iltapäivällä lähdimme ajelemaan pois, aika pian kuopus ilmoitti pissahädästä. Päätimme pysähtyä näköalaravintolaan vuorille ja sovimme, että lapset saavat jätskit ja päästään vessaan.

Katselimme esikoisen kanssa kaukana vuorilla viilettäviä vuohia ravintolassa, jossa ei ollut ketään muita ja joka oli aika kotikutoisen näköinen. Sitä pitänyt mummo ei puhunut sanakaan englantia. Mies ja kuopus tulivat vessasta ja istuin alas, lapset aloittivat syömään jätskejään. Vilkaisin tielle päin ja samassa takaani kuului tuolin ryminää ja kova tömäys. Pelästyin että mies putosi tuolilta ja käännyin katsomaan, mitä ihmettä kävi. Maassa makasi hyvin hiljaisena irvistäen mies, joka piteli mahaansa. Katsoin vieressä lattiassa töröttäviä rautaputkia, jotka olin nähnyt aiemmin ja ensimmäinen ajatukseni oli, että hän kaatui niihin ja vatsassa on reikä. Taisin hokea herranjumalaa ja pyöriä hetken ympyrää paniikissa kiljuen mihin sattuu, mitä kävi? Mies sai sanansa takaisin ja tuskaisena irvistäen kertoi kompastuneensa niihin rautaputkiin, joita ei ollut ollenkaan huomannut maisemaa katsoessaan. Oli lentänyt selälleen ja ottanut perinteisesti ranteella vastaan. Sanoi heti, että kun on ranteensa ennenkin murtanut, tuntee, että nyt meni käsi rikki.

Olo oli hetken aikaa hyvin epäuskoinen. En voinut käsittää että näin voi käydä, keskellä kirkasta päivää, kesken jätskihetken. Että yks kaks noin rajusti voi kompastua. Mieleen pamahti sata ajatusta sairaalasta pieleen menneeseen lomaan ja paniikkiin, että mies pyörtyy kun näytti niin kivuliaalta. Hetkellisen hepuloinnin jälkeen aloin toimia. Käsi sidottiin niskan taa mukana olleella hamam-pyyhkeellä. Loput jätskit nakkasin roskiin ja hoputin tytöt autoon. Mies ei pystynyt melkein kävelemään autoon, kipu oli niin kova. Istuin nieleskellen kuskin paikalle – en ole aiemmin ajanut kapeita vuoristoteitä ja en saisi ajaa, sillä kuskiksi oli ilmoitettu vain mies. Eli vakuutus ei ollut voimassa minun ajovuorollani. Mutta hätätilanne, vaihtoehtoja ei ollut. Lähdimme rullailemaan kohti hotellia, jonne oli lähes tunnin matka.

Matkalla pysähdyin apteekkiin hakemaan jotain kylmäasiaa ja nakkasin miehelle pari särkylääkettä suuhun. Kun sanoin murtuneesta kädestä, apteekkari antoi minulle paketin kolmiolääkkeitä ja käski olla varovainen. Palautin paketin ja pyysin ihan särkylääkettä, se nyt vielä tästä puuttuu, että hän tipahtaisi kanveesiin ja en osaisi navigoida takaisin perille. Matka jatkui, vuoristoteiden ajaminen ei onneksi ollut paha rasti. Matkalla soitettiin vakuutukseen maksusitoomusta varten, mutta numero ei toiminut Kreikasta käsin ja isäni otti Suomesta käsin puhelun vakuutukseen, josta soitettiin sitten meillepäin.

Olo oli koko matkan ihan epätodellinen. Koko tapahtuma oli niin hämmentävä, ihan turha ja lievästi sanottuna ylläri. Mielessä pyöri miksi menimme juuri siihen paikkaan ja ties mitä, vaikka tiesin sen olevan ihan turhaa enää tässä vaiheessa. Mielessä pyöri suru siitä, ettei uimista rakastava mies pääsekään enää uimaan, pelko siitä mikä ja minkäasteinen vamma on kyseessä, miten meidän kesä tulee menemään ja harmitus siitä, että miehen koko kevään reistannut polvi olisi nyt parempi, mutta seuraava renkka iskee.

Pääsimme hotellille jo vähemmän tuskaisen tyypin kanssa, lääke auttoi pahimpaan. Täytyy kyllä sanoa, että hän oli ihan uskomattoman urhea. Kun minä hermoilin, hän oli se joka sanoi, että tästä selvitään ja vaikka olo oli selvästi aika kivulias, meni eteenpäin hammasta purren. Ei huutoa, ei itkua, ei valitusta ei edes kiroilua. Toista se kuulkaa olisi jos itseeni sattuisi noin, veikkaan. Kun saavuimme hotellihuoneeseen, tytöt järjestivät tappelua pystyyn, yritin auttaa heitä suihkuun ja samalla auttaa miehelle jotain muuta kuin uimashortsit päälle. Tuli avuton olo, miten minä ehdin auttaa kaikkia kolmea, apua! Yritin sanoa tytöille, että nyt pois turhat taistelut, isiä sattuu tosi paljon. He eivät tainneet uskoa, kun verta ei valunut ja isi oli niin urhea.

Mies lähetettiin taksilla Hanian sairaalaan, jotta lasten ei tarvitse jonotella siellä ja homma siellä toimi nopeasti. Kuvat ja lausunto oli tehty alle kahdessa tunnissa ja tuomio oli, ettei kipsi riitä. Leikkaukseen mentävä. Täräys oli niin kova, että käden luut poksauttivat kyynärluun halki. Tai jotain, kirjoitan tätä yöllä enkä voi enää kysyä tarkennuksia. Se vaatii pari ruuvia tullakseen ehjäksi. Onneksi murtuma oli siisti, eikä esimerkiksi pirstaleinen.

Lääkäri oli sitä mieltä, että mies lähtee kotiin yksin ja leikataan siellä. Oloni oli todellakin epätodellinen. Että jään 10 päiväksi Kreikkaan yksin lasten kanssa? No selvä sitten. Ei kun, eikä. Ei tämä nyt voinut mennä näin, voiko tämän peruuttaa? Hei oikeasti elämä!

Eilen suomalainen kirurgi soitti ja sanoi, että vamma on niin helppo leikata, että hän suosittelee sen tehtäväksi Kreetalla. Yksityissairaala on hyvä. Mutta vielä on auki, suostuvatko tekemään sen täällä, lähteekö mies kotiin, jäämmekö tänne, suostuuko vakuutus sittenkin kotiuttamaan kaikki vai vai… Odottelen pala kurkussa soittoa tänään. Kaikki vaihtoehdot ovat kurjia, mutta tyttöjen iloon ei isi rannalla onneksi vaikuta. Sen sijaan isi Suomessa kyllä.

Olen aika orjallinen ihminen, joka haluaa, että asiat menevät suunnitellusti. On vaikeaa hyväksyä, että tämä meni nyt näin. Tämä loma ja tämä kesä. Mutta ei elämä mene läheskään aina niin kuin on suunnitellut. Samalla harmitus miehen puolesta on ihan hirveä. Ihan kuin oma käsi olisi kipsattu, harmittaa niin valtavasti! Ja on ikävää katsoa kipua ja sitä, kun asentoa nukkumiseen ei meinaa löytyä.

Olemme puhuneet siitä, että onneksi ei käynyt pahemmin. Ettei iskenyt vaikka päätänsä. Että ajokortti on molemmilla ja ei tarvinnut kökötellä jossain vuorella kyytiä odottelemassa. Yrittäneet suhtautua positiivisesti. Paljon pahempiakin asioita voisi sattua.

Fiilis lomasta laski kuin lehmänhäntä, mutta seuraavana päivänä jo hymyiltiinkin. Kyllä tästä selvitään. Tavalla tai toisella.

Sellaisia uutisia tällä kertaa!