Oman tilan tärkeys

Olipa juhannussäät! Meillä vielä huipentui eilen juhannus siihen, että lähdimme katsastamaan uusia terassikalusteita alesta. Piti ostaa perussetti, eli pöytä ja tuoleja, mutta päädyimme hurahtamaan viimeiseen jäljellä olleeseen sohvaryhmään. Iltapäivällä kasasimme sohvat terassille ja tönötimme sitten siinä koko loppupäivän. Söimme siinä ja lasten nukkuessa menimme jopa läppäriltä katsomaan Loukussa-sarjaa pihasohvalle. Aivan ihanaa! Oli ihan etelänloma-fiilis.

Etelänlomasta puheen ollen. Täytyy sanoa, että välillä kotona on helpompaa lomailla. Tai olla. Jos jotain saisin matkaani Kreetalta, se olisi meri ja rantahiekka, mitkä toisin Suomeen. Niitä on aina hirveä ikävä. Mutta kaksi viikkoa hotellihuoneessa lasten kanssa on osaltaan vähän rankkaakin. Tavaroilla ei ole paikkaa ja aina on jollain joku hukassa. Lapset nukkuvat paljon huonommin reissussa, kuopus ei tainnut nukkua yhtään yötä heräilemättä. Vessa suihkuineen oli pienehkö ja aina märkä ja törmäilimme toisiimme ahtaassa huoneessa.

Kotona on tilaa olla, asioilla on paikkansa ja pihalla oli koko juhannuksenkin kavereita. Lisäksi kuopus, joka pisti meidät aika lujille välillä lomalla, on ollut kotona ihan eri tyyppi. Hän oli selkeästi päiväunista yms. huolimatta lomalla väsynyt, joka sitten johti siihen, että vähän joka välissä oli raivari pystyssä. Emme saaneet yhtään kertaa syötyä ilman, että hänen perässään täytyi juosta tai maanitella häntä syömään raivarin keskeltä.

Kun viime viikolla hyppäsin junaan ja naputin laskuja yms. koko matkan, mietin, että olen jotenkin enemmän lomalla kuin lomalla Kreetalla kertaakaan. Vaikka tein töitä. Sain istua paikallani ja tehdä tehokkaasti ja se tuntui jotenkin ihan luksukselta. Jouduin naputtamaan reissustakin päivittäin esimerkiksi sähköposteja ja monesti se oli tehtävä yöllä. Kun saimme kuopuksen nukkumaan klo 23, meinasivat omat yöt lyhentyä välillä vähän liikaa.

Älkää käsittäkö tätä väärin, ei ole tarkoitus valittaa ja lähtisin milloin vain uudestaan lasten kanssa lomalle. Tarkoitukseni on vain kertoa, miten reissussa huomaa asiat eri tavalla. Arvostaa ihan eri tavalla kotia ja säännöllistä rytmiä, näkee miten se vaikuttaa lapsiin. Arvostaa valtavasti kunnon yöunia ja muutenkin omaa sänkyä. Huomaa, miten tärkeää se oma tila on. Ei edes oma aika, sillä olinhan esimerkiksi lenkillä tai rannalla välillä yksin, kun lapset olivat pari tuntia kerhoissa. Vaan se oma tila, ettei törmäile toiseen ja omat jutut. On ihanaa saada asioita aikaiseksi kotona. Pestä pyykkiä ja nauttia hyvin arkisista jutuista. Lomailu pienten lasten kanssa on aika intensiivistä hommaa vai mitä olette mieltä? Sama olo tulee itselleni ihan joulusta mummilassa, viikko matkalaukkuelämää, hukassa olevia tavaroita ja liikaa ihmisiä samassa tilassa ja minä alan olla hepulissa. Olen luullut, että rakastan olla seurassa, mutta onko kuitenkin niin, että kaipaan omaa tilaa enemmän? Vai olenko muuttunut asiassa pikkulapsiarjen myötä? Olen vähän yksinäinen susi, mutta huomaan, että tykkään siitä. Puuhastella yksin. Samalla olen toki kiitollinen siitä, että saamme perheenä viettää aikaa yhdessä, mutta kahden lomaviikon jälkeen sitä kaipaa jo hetken hengähdystä.


mekko Kreetalta, kengät ostettu Kreetalta 3 vuotta sitten kenkäkauppa Migatosta Haniasta, ihan huippukauppa!

Meillä alkoi nyt sitten viimeinen päikkyviikko, jonka aikana yritän saada aika monta asiaa tehtyä, sillä sitten olen lasten kanssa kolmisin miehen ollessa töissä. Tiedän jo nyt, etten saa mitään noina päivinä tehtyä enkä haluakaan, vaan haluan mennä lasten kanssa rannalle, HopLopiin ja syödä mansikoita ennen tulevaa eskaria!

Kuka jakaa fiiliksiä? Oletko seuraeläjä vai lonely rider?

P.S. Tämä Kreetalta ostamani mekko (ainoa reissuhankinta) oli kaverin mielestä niin kiva, että pyysi tuomaan samanmoisen. Nyt minulla on siis näitä kaksi ja odottelen, että toinen niistä pääsee Jyväskylään! :)