Airbnb – uhka vai mahdollisuus?

MInun piti kirjoittaa teille tänään Tallinnan ravintolavinkki, mihin olin ottanut ihan todella monta kuvaa. Ja sitten juttu oli jäänyt ja jäänyt ja nyt oli hetki alkaa kirjoittaa siitä. Mutta näyttää siltä, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen mennyt ja hukannut ne kuvannut. Siis tuhonnut muistikortilta ennen siirtämistä. Jaa, no kerta se on ensimmäinenkin. Olen ollut koko kevään ja kesän niin väsynyt, etten oikeastaan ole edes yllättynyt.

Siirrytään siis aiheeseen seuraavaan, nimittäin majoitukseen reissuissa. Olen lukenut paljon blogijuttuja ja muita artikkeleita airbnb-majoituksista, joissa niitä on lähinnä haukuttu. Omistajat ovat tulleet öisin sisään ja ties mitä inhaa on ollut vastassa. Me olemme nyt olleet kolmesti airbnb:ssa yöpymässä ja aina kaikki on mennyt todella hyvin ja olemme yleensä saaneet enemmän vastinetta rahoille, kun olemme odottaneet. Toki kolme kertaa on niin vähän, ettei sen perusteella nyt voi tyhjentävästi kertoa kyseisestä majoitusmuodosta, mutta hyvin tyytyväisiä olemme olleet! Olimme viime kesänä airbnbssa Turussa, viime syksynä Budapestissä ja tänä kesänä taas Turussa.

Yritimme myös kerran majoittua perheenä Ahvenanmaalla juhannuksena, mutta omistaja vastasi meille, että keskikesällä on ollut niin paljon häiriöitä vieraiden puolesta, ettei hän ota ns. vieraita ihmisiä siihen ajankohtaan, ainoastaan sellaisia, jotka ovat olleet jo aiemmin heillä. Jaa, no se jäi sitten. Airbnbssahan täytyy aluksi valittuaan haluamansa majoituksen vähän perustella, mitä tulet sinne tekemään ja millä porukalla. Tuo kerta onkin ainoa hylkäys mikä meille on tullut.

Omistajiin saa pidettyä yhteyttä joko suoraan puhelimella tai airbnbn ”chatti”systeemillä, joten yhteydenpito on helppoa. Joka kerta meille on tuotu avaimet ovelle ja esitelty mitä asunnoista löytyy. Budapestissä meillä oli hulppeasti tilaa verrattuna hotellihuoneeseen ja jotenkin sai ihanan kosketuksen siihen, miten paikalliset elää sen sijaan, että olisi ollut hotellissa. Turussa olemme asuneet keskusta-asunnoissa, tällä kertaa asunto oli Samppalinnan vieressä Sepänkadulla.

Lapsiperheenä matkustaessa minusta ehkä parasta airbnbssa on se tila. Että on omat makkarit, eikä sitä yhtä hotellihuonetta. On kylppärit, vedenkeittimet ja pyykinpesukonekin yleensä. Voi tehdä ruokaa itse tai lähteä ravintolaan. Istuskella kesäkelillä parvekkeella. Tai kuten Budapestissä istuimme vielä syyskuun lopullakin partsilla. Viime viikon airbnbssa oli jopa voimapyörä tarjolla vatsalihastreeniin (käytin!), palikoita lapsille millä leikkiä, oli leipomo suoraan alakerrassa ja helposti pääsi uimaan Samppalinnaan tai lenkille Aurajoen varteen.

Ja jos nyt sanon epäsuositun mielipiteen – en ole hotelliaamupalojen fani. Apua, nyt sanoin sen ääneen. En yleensä aamuisin jaksa syödä paljoa ja tuntuu niin turhalta syödä se yksi puuro ja tee sieltä kaiken seasta. Lisäksi inhoan pukea ennen aamupalaa (ihmiset ovat kuulkaa hassuja joskus) ja inhoan sitä, että aamiaiselle pitäisi mennä yhtä aikaa niin, että yksi meikkaa, toinen raivoaa vaatteiden kanssa ja kolmas on jo toinen jalka ulkona ovesta. Ah miten helppoa on syödä airbnbssa yöppäreissä koko perhe! Arvostan!

Millaisia kokemuksia sinulla on, mistä kaupungeista tai maista? Olen kuullut kamalia juttuja New Yorkin airbnb-majoituksista, onko kukaan testannut niitä?