Superjännittävä loppuviikko

Onpa vaikeaa kärsimättömälle ihmiselle odottaa. Olen siis kohta kaksi viikkoa odotellut starttirahapäätöstä ja sitä alkujaan kahdessa viikossa lupailtiin. Voi, tulisipa pian! Ja sitten taas kun ei ole tullut, eipähän ole ainakaan tarvinnut pettyä. Mutta haluaisin hommiin!

Sitten toinen juttu, mitä olen odottanut ja jännittänyt tapahtuu huomenna. Pääsen nimittäin työhaastatteluun! Olen tästä niin superhyperinnoissani (ja samalla jännittää hulluna) ettette usko. Niin lukemattomia hakemuksia on täältä lähtenyt ja koskaan ei edes haastattelua. Koen pelkästään haastattelun jo upeana mahdollisuutena ja olen siitä todella iloinen! Se tapahtuu Helsingissä, eli tie vie sitten huomenna Helsinkiin päiväksi ja sieltä kurvaan suoraan junalla Jyväskylään, sillä ylihuomenna vietetään veljeni häitä.

Siis ne häät! Niinpä! Voi viude mikä keli on tullut heille hääviikolle, mahtavaa! Puheeni on valmis ja nyt vain jännityksellä odotellaan. Ja yritän kaikkeni, etten ajattelisi mahdollisia sairasteluja. Joku stressi otti jo vallan, sillä ystäväni herpes pamahti huuleen parahiksi paikalle haastatteluun ja häihin. Voi että, maailman tyhmin vaiva! Tuli mieleen kaikki koulukuvat, joissa se lapsenakin huulta koristaa, nythän taitaa olla juuri koulukuvausaika. No, jos sillä selvitään niin pieni juttu on. Morsiustyttö veti eilen lipat pyörällä ja verta tuli jalasta, kädestä ja kylki meni naarmuille. Onneksi naamasta ei tullut hakatun näköinen ja onneksi ei käynyt pahemmin!


mekko PAPU STORIES/ korvikset MAANANTAIMALLI/ rannekoru BY PIA’S/ tennarit CONVERSE/ panta LINDEX

Ja sitten kun ovat haastattelut ja häät ohi, pitäisi minun näillä näkymin kurvata sunnuntaina takaisin Helsinkiin ja olla muutama päivä reissussa. Reissun ohjelma on niin jännittävä, että sydän jätti lyönnin väliin sitä miettiessä (kuulette varmasti tästä myöhemmin). No, onneksi en ehdi miettiä, keskityn nyt siihen huomiseen ekana. Ja mitä laitan päälle! Apua! En koskaan kulje hirmu business-lookissa, joten en halua pukeutua liian tiukasti, sillä sitten olo on epämukava. Mutta kuitenkin siististi ja kunnioittavasti.

No, ei auta kuin aloittaa viikonlopun kamojen pakkaaminen ja siinä samalla miettiä huomisenkin asu. Huih kun jännittää nyt ihan kaikki! Wish me luck!

*kuvat ovat taitavan Mimi & Nöden Saaran käsialaa ja mekko Papun uudesta mallistosta, eikö ole vastustamaton väri!