Tunteikas elokuu (sis. arvonnan!)

Ei ole unohtunut tämä elokuun asukollaasi, vaikka ensimmäinen viikko on jo syyskuustakin mennyt. On vain ollut haipakkaa! Se on kyllä se lause, joka on kuvannut viime aikoja. Tuntuu, että teen ihan koko ajan jotain ja silti aikaa ei jää mihinkään. Joku organisointiongelma?

Elokuu oli tunteita täynnä. Ensiksi vietettiin viimeisiä lomapäiviä kolmisin, sitten pala kurkussa saattelin esikoisen eskariin. Eskari pyörähti hirmuisen kivasti käyntiin ja lapsi viihtyy siellä todella hyvin. Harmitti, että nyt tuli yli viikon tauko hommaan. Kuopus puolestaan solahti uuteen päikkyryhmäänsä ilolla ja julisti juuri eilen illalla, että päiväkodissa on kivaa, töissä on isillä tylsää, kun siellä ei saa ulkoilla. Ihan totta varmasti.

Elokuussa vietettiin kälyn polttareita, jotka olivat todella ihanat. Samoin sitten elokuun viimeisenä, kauniina ja lämpöisenä iltana vietettiin pikkuveljen häitä, jotka olivat todella ihanat. Lupasin kai toimittaa heille ensi viikolla kuvia, joten se pitäisi ottaa viikonlopun projektiksi.

Elokuussa pääsin myös käymään Tykkimäellä ja tutustumaan valtavan upeisiin pyörätuolitanssijoihin, joiden myötä minulle aukeni pala ihan uutta maailmaa.

Elokuun asut olivatkin sitten aika yllättävä setti, sillä olen mieltänyt olevani henkeen ja vereen housuihminen. Missä farkut? Mistä ihmeestä tupsahti näin monta hamekuvaa?

Vanhalla tutulla kaavalla siis kohti asuäänestystä ja arvontaa. Huikkaa suosikkiasusi elokuulta kommenttikenttään ja olet mukana setin arvonnassa, jossa on ihanan Organic Shopin vartalovoita, kuorintaa sekä hiusnaamio. Lisänä mustaherukka-minttusuklaatuliainen Pärnusta! Kuulen mielelläni myös, mitä sinä odotat eniten syyskuulta? Tai onko jotain postausaihetta, josta haluaisit ehdottomasti kuulla?

Arvonta on auki aina 11.9.2019 klo 18 asti. Onnea matkaan kaikille ja ihanaa viikonloppua!

*arvottavat tuotteet saatu