Loppuuko oma elämä lasten myötä?

Luin eilen Hannan postauksen otsikon aiheesta ja katselin samalla näitä asukuvia, jotka otettiin veljeni tyttären 1-vuotissynttärireissulla. Luovuinko koko omasta elämästä ja parisuhteesta lasten myötä? Juuri puhuin useampaan kertaan Changenkin reissulla naisille, että minun oli vaikeinta esikoisen odotusaikana työstää omat ajatukseni uusiksi. Olin elänyt kuusi vuotta ajatuksessa, ettemme voi saada lapsia ja olin kääntänyt ajatukset sellaisiksi, että lapset ovat tosiaan se elämän pilaava ikävä asia.

Kun heitä sitten siunaantui kaksin kappalein, elämä muuttui täysin. Olimme ja olemme aika hetkessä eläjiä ja ex tempore-ihmisiä miehen kanssa ja kyllähän lasten kanssa täytyy ennakoida eri tavalla. Vaikken edelleenkään tee viikoksi ruokalistoja, älyän nykyään jo välillä tehdä ruokia valmiiksi edellisenä päivänä. Matkakohteet ovat muuttuneet, siinä missä olimme viikon sukelluslomalla Bunakenillä tai kiersimme tyhjää Gilin saarta avojaloin, olemme lomailleet nyt monta kertaa aika erilaisissa kohteissa. En sano, ettei lasten kanssa voisi mennä Balille, mutta sukelluskohteeseen ei ainakaan (emme tehneet muuta kuin sukelsimme ja luimme kirjoja) ja Gililltä nappasin denguekuumeen ja olin 8 päivää sairaalassa. Sen jälkeen nuo kohteet lasten kanssa ovat arveluttaneet.

Lisäksi viisi jumppaa viikossa on täysi mahdottomuus, varsinkin kun lapset ovat vauvaikäisiä. Imetettävän kanssa kampaajareissukin voi olla mahdottomuus. Ollessani muotinäytösmallina puolivuotiaan äitinä, istuin meikissä ja kampauksessa ja mies toi vauvaa tissille sinne. Ei siis niinkään luopumista omista jutuista, mutta kyllä ne vähän järjestelyjä vaativat!

Pari esimerkkiä siis siitä, mistä pitää luopua tai mitä muuttaa. Mutta apua miten lyhyt aika se on! Olin vasta vauvojen äiti, nyt minulla on kotona kaksi itse vessassa käyvää, itse pukevaa ja syövää lasta. Pahinta koko kombossa on mielestäni unenpuute. Lähes 6,5 vuotta valvottiin, mutta nyt syksyn myötä (kopkop) olemme nukkuneet pari kuukautta! Se on ihan mieletöntä, miten se vaikuttaakaan ihmiseen!

Samalla kun elämä muuttuu, ei tietenkään ole kyse vain luopumisesta. Samalla saa elämään ihan hurjasti kaikkea. Ihmiset ovat kirjoittaneet kirjoja äidinrakkaudesta ja voisin itsekin kirjoittaa asiasta romaanin. Se palo, rakkaus mikä lasten myötä syttyy tekee ihan kipeää välillä. Sitä tosiaan olisi valmis tekemään heidän eteensä ihan mitä vain. Se rakkaus mitä saa takaisin, ne pienet kädet jotka ottavat omasta kädestä kiinni ja suukot jotka satelevat. Se on jotain käsittämättömän hienoa.

Lapset avaavat myös oven lasten maailmaan. Kuulostaa kliseiseltä tai ei, lasten myötä näen maailman eri tavalla. Näen miten suuri aarre joku kivi tai keppi voi olla, samalla näen valitettavasti yhtäkkiä hirveästi vaaroja ympärilläni. Ilahdun heidän lausahduksistaan, askarteluistaan, ajatuksistaan ja puuhistaan päivittäin. Olen käynyt valtavan määrän vauvaharrastuksia lasteni kanssa ja nauttinut ihan täysillä muskarista, loruttelusta, perhekerhoista ja muista. Sen lisäksi, että olemme saaneet tehdä yhdessä, olemme saaneet harrastuksista pysyviä ystäviä. Mies käy uimatreeneissä ystävän miehen kanssa. Äitiin ja lapsiin tutustuin ensiksi perhekerhossa ja sittemmin koko perheestä tuli ystäviä niin, että miehet taitavat pitää enemmän yhteyttä nykyään.

Toki oma aika on välillä kortilla ja hermo pinnassa. Välillä oikeasti unohtaa, että se isä perheessä on se puoliso ja rakastettu, kun arki vie mennessään. Pienikin irtiotto, kahdenkeskinen lenkki tai hetki kaksin kotona avaa taas silmät sille, mille pohjalle perhe onkaan perustettu. Parisuhdeaika on ihan supertärkeää! Samalla, kuten Hannakin kirjoitti, ei voi tippa silmäkulmassa olla katsomatta isää tyttärineen. Tunnen välillä olevani vähän ulkopuolinen heidän kolmen kombossaan. Mietin oikeasti johtuuko siitä, että ovat kaikki parin viikon sisään keväällä syntyneitä ja minä vähän omaa rauhaa usein kaipaava syksyn skorpioni? Oli miten oli, isällä ja tyttärillä on ihan oma maailmansa ja seuraan ilolla ja onnella sitä, miten omistautuva ja täysillä tekevä isä heillä on.


neule LIDL/ hame POMP DE LUX/ takki ONLY/ kengät H&M/ korvikset STORE OF HOPE

Ja näihin kuviin liittyen: miten ihanaa on, kun kavereilla on samanikäisiä lapsia tai kun tytöillä on serkkuja! Minä olen serkutta kasvanut, joten arvostan suuresti lasten serkkuja ja ilolla seuraan heitäkin. Kun halusin 1 vee kemuissa halia tädin pientä, eräs 3-vuotias hakkasi minua reiteen ja käski laittaa serkun pois sylistä. Hahhah, kevyttä mustasukkaisuutta! Mutta sekin, että voi jakaa vanhemmuuden ajatuksia ystävien ja sisarusten kanssa. Se on mahtava maailma, joka ottaa ja antaa, mutta paljon antaakin! Eikä se ole kenellekään helppoa, eikä ole olemassa yhtä oikeaa vastausta ongelmiin.

Ja yksi asia, mikä on tullut lasten myötä on isovanhemmuus. Meidän tytöt olivat ensimmäisiä lapsenlapsia vanhemmilleni ja on ollut ilo seurata ihan erityistä suhdetta, joka tytöillä on omiin vanhempiini. Miten paljon tässäkin suhteessa rakastetaan molempiin suuntiin, miten ihanaa isovanhempia on aina nähdä. Miten eri tavalla vanhempani ovat mukana elämässämme lasten myötä! Lapset avasivat tässäkin ihan uuden vaiheen. Muistan edelleen kuin eilisen hetken, kun esikoinen oli vain joitakin tunteja vanha ja ensimmäisestä lapsenlapsesta hullaantuneet isovanhemmat kiirehtivät sairaalaan. Äitini katsoi nukkuvaa myttyä ja kysyi ”onko tuo meidän?”. Nauratti, on se joo, teidän, ei kun meidän, no, meidän kaikkien rakas.

Syntyvyyden lasku Suomessa on ollut tapetilla viime päivinä. Uskon, että nykyään maailma on meille niin ”auki” ja täynnä mahdollisuuksia, että lapsia mietitään ehkä myöhemmin kuin aiemmin. Toisaalta jatkuvat pätkätyöt, yrittäjyys ja muut työn muodot eivät välttämättä helpota päätöstä ollenkaan. Pitäisi olla niin monessa koko ajan mukana ja täysillä. Elämä on hektistä ja kuluttavaa ja kroppa stressaantunut ilman niitä lapsiakin. Naisilla on aika erilaiset mahdollisuudet työelämässä kuin vuosikymmeniä aiemmin.

Kun tänä aamuna katselin takkutukkaista kolmevuotiasta sängyssämme, sydän ihan pakahtui. Kun hetken päästä pystyssä oli tappelu siskosten välillä, sydän pakahtui toiseen suuntaan. Elämä on juuri tätä, päivässä mennään tunnetilasta toiseen koko ajan, eletään, tunnetaan ja rakastetaan täysillä. Siitä on paljolti kiittäminen lapsiani!

Halaus viikonloppuusi!