”ÄITI MÄ OLEN ODOTTANUT TÄTÄ PÄIVÄÄ KOKO VIIKON!”. Siis viikon? Vai vuoden? Frozen 2 on ollut niin odotettu tapahtuma, että lauantaina olleeseen kutsuvierastilaisuuteen valmistauduttiin todella suurella hartaudella. Leteillä, kynsien lakkaamisella violetiksi ja Elsaksi pukeutumisella. Vihdoin, vihdoin Frozen 2 leffa on täällä! Se saa ensi-iltansa virallisesti ylihuomenna eli joulupäivänä ja veikkaan, että leffateatterin ovella nähdään aika monta Elsa-fania joulupyhinä!

Meillä alkoi Frozen-mania lapsen toimesta alkuvuodesta 2015, eli lähes viisi vuotta sitten. Hän halusi ostaa pyjaman, jossa halasi kaksi tyttöä ja luki sisters. Mietiskelin itse mitkä lie siskokset, mutta asia selvisi minulle aika pian. Tuo pyjama on muuten tämän kesän käytetyin pyjama pikkusiskolla, jota ei ollut vielä mahassakaan kun pyjama ostettiin! 2-vuotiaamme ihastui lähtemättömästi muiden pikkutyttöjen tapaan Elsaan ja Annaan ja vauvasta asti siihen tottui myös pikkusisko.

En itse oikein muista mitä ajattelin Frozen-leffasta alunperin. Sen on nähnyt niin sata kertaa, että osaa sen etu- ja takaperin. Tarina on läpeensä tuttu ja luettu kirjoina, nähty Disney on Ice-versiona ja kodissamme on kaikenlaista Frozen-kamaa. Olen ollut jopa helpottunut, että pahin huuma on ohi ja jännitti, alkaako tästä nyt toinen hurja Frozen-kausi? Millainen leffa mahtaa olla, mistä se kertoo?

Jännityksellä suuntasimme lauantaina Mall of Triplaan, sielläkin kävimme ensi kertaa. Muuten emme paljon paikkaa tutkineet, mutta kävimme lounaalla ja tykkäsin todella siitä, että keskellä oleviin pöytiin sai kantaa annoksensa eri ravintoloista. Juuri tällaista olen kaivannut Tampereelle, kun pienin lapsi rakastaa sushia, isompi hamppareita ja äiti haluaisi salaatin. Kiva konsepti!

Ylhäältä löytyikin sitten uututtaan hohtava leffateatteri Cinamon. Ihanan tilavat ja ”jyrkät” katsomot, oli helppo mennä ja pienimmänkin nähdä. Hämmästyin kun kuulin, että lastenliput alkavat heillä 5,50 eurosta. Siinä on kyllä kilpailukykyinen hinta! Oli kivaa jutella tuttujen kanssa ennen leffaa ja käydä poseeraamassa ”Elsan” ja ”Annan” kanssa!

Sitten se hetki oli. Leffa alkoi. Myönnän, että olen luukuttanut alkuperäisiä biisejä juoksulenkeillä, kuuntelen usein Disney-biisejä juostessa. Into the Unknown on aika voimabiisi! Joten heti alkuhetkien hyräilyt olivat tuttuja.

Leffaa oli mennyt ehkä minuutti, kun huokaisin miehelle miten mieletön se on visuaalisesti – kyllä kehitys on kehittynyt kuudessa vuodessa, joka ensimmäisestä Frozenista on! Mielettömät värit ja syvyys sekä fotorealistisuus oli valkokankaalla! Elsan ja Annan jutellessa joka ikinen hius ja varvas ja kaikki liikkuivat mukana. Todella taidokasta ja oikeasti nautinnollista katsoa.

Juoni on ehkä vähän köykäisempi kuin ensimmäisessä tarinassa, tässä palataan tyttöjen lapsuuteen ja tarinaan, jonka isänsä heille kertoi Pohjan väestä sekä Arendelin väestä. Lumotusta metsästä, josta kantautuva ääni kutsuu Elsaa ja hän haluaa selvittää, mikä on suututtanut henget. Siitä alkaa tiivis ja mukaansatempaava seikkailu.

Kun ensimmäisessä leffassa ihmettelin keitä nämä hahmot ovat, mihin hävisivät isä ja äiti (he kuolivat niin ”nopeasti” että meni jopa vähän ohi), oli kakkososassa heti vastassa tuttuja. Vuosikaudet on höyrytty ja luettu heistä ja siinä he olivat taas, ihan kokonaan uudessa tarinassa, mahtavaa! Paljon viittauksia ensimmäiseen osaan oli, mutta jokainen hahmoista sai paljon ruutuaikaa ja syvyyttä. Ihan paras oli kyllä Olaf, jonka rooli oli aika suuri ja faktat ihan huippuja. Googletimme kotimatkalla, oliko Olafin lausahdus ”tiesittekö että vompatit kakkaavat neliön muotoista kakkaa?” totta. No olihan se! Niin kuin muutkin faktat! Nauroimme miehen kanssa ihan ääneen Olafin letkautuksille. Huikea hahmo!

Kaikki hahmot saivat laulaa ja esiintyä yksinään ja mietin, häiritsikö minua hieman Kristoffin uusi ääni, mutta ei pahasti. Niin siis olen kasvanut hahmoihin kiinni sen sadan katselukerran myötä, että äänetkin ovat hyvin tuttuja! Leffa oli kuin musikaali ja lauluja oli todella paljon.

3-vuotias jännitti vain yhdessä kohdassa ja nojautui isäänsä päin, eli hirveän pelottava leffa ei ollut ja minusta jotenkin positiivisempi kuin edeltäjänsä jo ihan sävymaailmaltaan. Lapsia ihastutti valtavasti Elsan ja Annan uudet asut ja kuopus hihkui ääneen kesken leffan, miten ihanalta Elsa näyttää tukka auki, oih! Esikoisenkin mielestä Elsa oli jälleen ihanin. Itse mietin, että olipa Anna nyt kivan oloinen, menetin ekassa leffassa ihan hermoni hänen supernaiiviin ja höperöön olemukseensa. Nyt hän oli selkeästi aikuisempi ja vahvempi hahmo.

En edes ehkä kehtaa tunnustaa, että viihdyin leffassa paremmin kuin monessa ”aikuisten” leffassa ja väitän, että tämä on aika iätön elokuva. Siitä nauttivat niin pienet kuin isommatkin ja eri ikäiset saavat eri asioita leffasta irti. Esikoinen sanoi liikuttuneensa kyyneliin parissa kohdassa ja niin liikuttui äitikin. Jotenkin kahden vahvan sisaruksen yhteys, rakkaus ja tarina saavat kahden tyttölapsen äidin rakastamaan tätä leffaa. Elokuva oli tarina rakkaudesta, rauhasta ja vahvoista naisista.

Sanoisin, että rakastin tätä enemmän kuin ensimmäistä, mutta siihen vaikutti tietenkin paljon hahmojen tuttuus ja uutuudenviehätys. Miten ihanaa olivat uudet asut, biisit, vitsit, kaikki. Hymyilin ihan pöhkönä illalla tätä ajatellessani, miten voin rakastua piirrettyyn näin? Siis menkää ihmeessä avoimin mielin katsomaan, pitkä odotus on todellakin palkittu!

Kiitos kaunis Cinamon sekä Domakers kutsuvierasnäytöksestä, olimme niin innoissamme!

Kuka on jo nähnyt? Tai menossa joulunaikaan?