Sä oot siellä mä täällä – 18 vuotta tänään

Siltä se on viime aikoina monesti tuntunut. Sä olet uimassa, mä keittelen puuroa. Mä olen Helsingissä, sä kuskaat lapsia hoitoon. Mä juoksen lenkkiä, sä rakennat hirmuiselle pieteetillä lautakioskia lasten kanssa pihalla. Sä osaat paremmin faktat, mä vedän levottomammat tanssimuuvit kesken iltapalan. Me ollaan erillään. Ei kun ei olla. Me ollaan edelleen yhdessä. Tänään tulee 18 vuotta kuluneeksi siitä, kun käytiin syömässä sen kunniaksi, että oltiin menty kihloihin. Ihan vain hiljaa käytiin syömässä (Cumuluksessa, sitäkään enää ole) ja otin tilanteesta valokuvan. Teetin ja panin valokuva-albumiin sen Cumuluksen kuitin kanssa, joka oikeastaan on niin ajan patinoima, ettei kukaan tietäisi missä olemme syöneet. Jos ei tietäisi.

Minä muistan hyvin. Sen helmikuisen päivän vuonna 2002. Söimme Cumuluksessa ja joimme lasilliset viiniä. Nurkan takana oli silloin Lindex ja minä siitä lasillisesta (tai kahdesta) olin niin villinä, että ostin paketillisen sukkia silloin. Viinilasillisen jälkeen viidet nilkkasukat. Kipitimme hihitellen uudet sukat muovipussissa roikkuen (totta kai, aika oli vielä se, kun ei muoveista tai pusseista puhuttu) Hervannan bussiin. Asuimme todella karussa kaksiossa, mutta mitäpä sen oli väliä – asuimme yhdessä ja meillä oli edessä viikon kovin juttu, saunavuoro!

Kun törmäsin juuri facebookissa vanhoihin kuviin, joissa asuimme Thaimaassa ja hehkutin 7v kihlapäiväämme vedin melkein teet väärään kurkkuun. Oikeasti. Muistan tuon illan niin elävästi, olimme viettämässä pomomme häitä ja jotenkin niin hirveän huolettomia. Miten siitä voi olla 11 vuotta? Vaikken missään nimessä vaihtaisi nykyistä tilannetta mihinkään (koska lapset), niin olisin avosylin valmis antamaan tämän huolen tai edes osan siitä pois. On iso talovelka, on jatkuva huoli lapsista (toissapäivänä lääkäri sanoi, että tämä varmaan ihan normaalia, mutta käykää uudelleen), on yrittäjyyden epävarmuus, on valvominen. Siis ihan ”normaalia” nelikymppisen elämää vai mitä? Paljon, paljon huonomminkin voisivat asiat olla.

Silti sen kaiken keskellä sinä menet sinne ja minä tänne. Kun yhteiset lenkkimme jäivät 14 kk sitten, pala myös meistä kuoli. Olimme saavuttaneet yhdessä juoksukisoja ja kun toinen ei pystynyt, osa juoksun ilosta kuoli. Kun purimme turhautumisen toisillemme ties monettako iltaa putkeen sen takia, että lapset eivät nuku, ajattelin ettei tästä tule mitään. Kun lopulta menimme nukkumaan saman tien lapsen nukahdettua kello 23.30, väsyneinä ja molemmat kiukkuisina eri kerroksiin, mietin missä piilottelee se perheemme ydin, me.

Kuinka monta kertaa luin nuorena, että skorpionin pahin puoliso merkiltään olisi oinas? Kun olin naimissa oinaan kanssa, synnyttänyt yhden oinaan ja odotin toista, hyvin todennäköisesti oinasta alkoi jo naurattaa – katsotaan pitääkö tämä paikkansa! Me olemme merkkeinä molemmat (nyt mennään vain vanhempiin) hyvin itsepäisiä. Hyvin omistautuvia, täysillä rakastavia, täysillä riiteleviä, hetkessä hermonsa menettäviä tyyppejä. Samalla toisia niin tukevia ja ei ikinä periksi tyyppejä.

Olen todellakin ymmärtänyt, miksi oinaan ja skorpionin liitto ei ole helpoin. Siinä hakataan päätä seinään ja paljon, kun kumpikaan ei anna periksi. Siinä samalla halataan joka ikinen päivä, mennään pää savuten nukkumaan ja rakastetaan täysillä aamulla. Pidetään kädestä kiinni niin pinnan alla kuin päällä.

Tänään on kulunut 18 vuotta kihlauksestamme ja tuosta Cumuluksen ateriasta. Ollaan siltä osin täysi-ikäisiä. Vietämme päivän eri paikoissa, itse asiassa jopa eri maissa. Sä olet siellä, mä täällä. Tai minä tyttäriesi kanssa. Mutta me ollaan yhdessä edelleen (ja aina, eikö?). Kyllä se ydin, me, on siellä vahvana ja olen siitä ylpeä. Täysi-ikäisestä kihlauksestamme.

Me ollaan todellakin me. Kaksi hetkessä eläjää, impulsiivista menijää, jotka innostuvat hetkessä mistä vain. Hyppäävät käsi kädessä mereen, menevät jokaisella aikuisten lomalla vesipuistoon kiljumaan ja katsovat ylpeinä toisiaan silmiin lasten oppiessa uutta. Me ollaan tiiviisti me, jotka vaihtaa tauotta päivien ajan whatspp-viestejä ja kertoo toisillensa kaiken. Kyllä me siellä ollaan kiireen alla, vahvana.

Kiitos. <3

* kuvat vikaa kuvaa lukuun ottamatta MR photo