Kouluportti aukesi viimeisenä päivänä!

Voi sitä riemua eilen! Viimeistä päivää kun lapseni oli vielä kuusivuotias, nappasi isänsä toisen etuhampaan siimalla irti ja siinä se oli. KOULUPORTTI! Ja siis oikeasti en ollut kuullutkaan tällaisesta sanonnasta, kuulin sen joltain seuraajistani. Kiitos siis siitä! Mahtava sanonta!

Aamulla oli kulunut tasan 7 vuotta siitä, kun minusta tuli äiti. En unohda varmaan ikinä sitä hämmennystä ja samalla suurta onnea. En tiennyt lastenhoidosta hölkäsen pöläystä ja ajattelin, ettemme kyllä selviä tästä. Mutta hyvin on selvitty. Kai. Ollaan me!

Seitsemän vuotta sitten mies oli pistänyt minut tarpomaan hankilenkkiä. Oli valtavan korkeat nietokset tuolloin, joskin päivällä jo vähän pehmeät. Upposin polviani myöten hankeen ja kiroilin, viikkoja oli 39+9. Haenko auton ja tulen hakemaan, jos istut tässä odottamassa? No et varmana hae, minähän en kyllä luovuta!

En luovuttanut ja tehokkaan lenkin palkinto alkoi syntyä seuraavana yönä. Samalla kun aamu valkeni, olin kauniin tyttövauvan äiti. Tuijotin miestä, jonka kanssa olimme talsineet 12 vuotta yhdessä. Tuijotin vain hiljaa kun hän istui keinutuolissa selkeästi hyvin jäykin hartioiden jännittäen. Ei meillä ollut kokemusta ollenkaan vauvoista, pelotti käsitellä pientä myttyä ja mietin, että en kyllä opi koskaan sanomaan itseäni äidiksi. Tai miestäni isäksi!

Mutta todellakin opin. Muistan hyvin elävästi kun lapseni täytti 6kk. Silloin hän hymyili levää hymyä päiväunien jälkeen ja kiskoin minua tukasta. Ajattelin, että nyt me tunnemme jo toisiamme. Pahimmasta alkuhämmennyksestä on selvitty.

Ja mihin vuodet juoksevatkaan. Nyt on kouluportti auki ja vuosia kasassa seitsemän. Hän on mielettömän upea, kaunis ja hyvin lempeä tyttö. Niin sosiaalinen ja ystävällinen, että hämmästyn jatkuvasti. Reipas ja rehellinen. Kehitys vuosien 6 ja 7 välissä on ollut järisyttävä ja kavereista on tullut entistä tärkeämpiä eskarin myötä. Se tyttö, joka vuosi sitten hiihtäessä heitti huutamaan väsyessään, hiihti nyt Kuusamossa 1,5 tuntia (äidin moka, vein liian pitkälle lenkille) ja mutisi mennessään itselleen ”et kyllä luovuta, et kyllä luovuta”. Eikä luovuttanut. Nauratti salaa sisälläni, kuka jupisi hangessa samalla tavalla lapsen ollessa vielä siellä sisäpuolella. Sisulla mennään!

Seitsemänvuotiaat ovat mielettömässä iässä. Heillä on hyvin paljon ymmärrystä maailmasta ja asioista, mutta silti vielä suuri kaipuu olla myös vanhempiensa kanssa. He oppivat tällä hetkellä hirveästi asioista. Heidän kanssaan voi jutella ja harrastaa jo vaikka mitä. Eskarista erotessaan ovat valtavan suloinen tyttölauma, kun kaikkia pitää halata.

Synttärijuhlien piti olla vähän erilaiset, tänään ne vietettiin perheen kesken. Kummien lahja, kännykkä saapui juuri ajoissa postissa ja teimme yhdessä kakun. En ollut tehnyt täytekakkua 15 vuoteen ja oikeasti miten hyvä tuli, joskaan ei niin kaunis. Sain itse ihan kiksit onnistumisesta! Pala on noussut kurkkuun kaverien viesteistä puhelimeen ja video-onnitteluista. Toivottavasti päästään vielä jossain välissä juhlimaan.

Miten upea oletkaan esikoistyttöni. Miten paljon oletkaan kasvattanut meitä vanhempia ja opettanut siskollesi. Rakastamme sinua valtavasti. Onnea. <3 Tänään ei ole puhuttanut korona. <3