18 vuotta sitten ja tänään

Tein tänä aamuna jotain, mitä en ole varmaan tehnyt ikinä ennen. Laitoin kellon soimaan ennen seiskaa, jotta ehdin ajoissa paistaa jääkaappisämpylät aamiaiselle, taikina oli uunissa yön. Yön yli siellä oli myös mignon-juustokakku, leipomiseni määrä on koronan myötä hypännyt potenssiin tuhat tai jotain!

Ihan juuri viime vuonna asuimme Hervannan kaksiossamme ja Tampereella oli hyvin pienet piirit silloinkin, olimme hyvin paljon kaksin. Miehelläni oli 20-vuotissynttärit (apua!) ja päätin tehdä täytekakun. Ajattelin, että onnistuu helposti, sillä olin niitä koti-kotona tehnyt, mutta ei se niin vain onnistunutkaan omassa pikkukeittiössäni. Hermostuin ensimmäiseen lässähtäneeseen kakkuun ja tein uuden. Taisi olla aikaa tai jotain. Sitä 20-vuotiskakkua sitten söimme pienen pienessä keittiössämme kaksin kevätauringon paistaessa.

Vuosia on vierinyt yhden täysi-ikäisyyden verran. Mies on sitä sorttia, että ei tarvitse koskaan kuulemma mitään lahjoja ja mitään synttärijuhlia ei nyt ainakaan halua. Tämä välillä ärsyttää itseäni, sillä minähän olen ihan ääripää. Synttärijuhlat pitää olla, ainakin yksi lahja ja sehän on parasta, kun saa päivän ajan tuntea olevansa prinsessa! Jos miehelle haluaa pitää juhlat, ne ovat sitten yllätyssynttärit. Sellaiset olen järjestänyt mm. kun hän täytti 30 vuotta ja ostimme porukalla myös laskuvarjohypyn lahjaksi. Onneksi järjestin myös viime vuonna yllätyssynttärit, sillä tänä vuonna se ei olisi onnistunutkaan. Ja aina hän on kyllä tykännyt juhlista ja nauttinut ystävistä, ei vain haluaisi olla huomion keskipiste. Kaksi vuotta sitten vietimme juhlapäivää kaksin Kööpenhaminassa ja olimme viiden tunnin pyöräturneella. Siinäpä oli muuten sankarille mieleinen tapa juhlia!

On jännä ajatella yhdessä vietettyjä syntymäpäiviä ja niiden määrää. Monesti viime aikoina miehen juhlat ovatkin olleet hyvin pienet, kun olen täysillä järjestänyt lapsille synttäreitä juuri niiden alla. Pari kertaa olemme juhlineet miestä vastasyntyneen kanssa ihan pää pöhnässä väsymyksestä. Seitsemän vuotta sitten uskaltauduimme ensi kertaa brunssille kolmisin vauvan ollessa kaksiviikkoinen. Hienosti meni, neiti nukkui koko brunssin ajan ja vakuutuimme, että uskallamme lähteä uudestaankin!

Siitä ruskeasilmäisestä pojasta, johon aikanaan ihastuin, on kasvanut ainakin ulkoisesti aikuinen mies. Sisäisesti hän on ihan yhtä pöhkö kuin aiemminkin, siis hyvällä tavalla pöhkö. Hän jaksaa leikkiä tyttäriensä kanssa täysillä, tehdä hyppyreitä lumipenkkoihin ja päätin jo viime viikolla, että tarvitsee oman DIY-blogin, sillä tahdilla lapsille valmistuu kaikki luomukset, mitä keksivät pyytää. Mies rakastaa tehdä käsillään, taas yksi täydellinen vastakohta omaan tekemiseeni. Hän jopa ompeli keppihevoselle silmät viime viikolla, kun minä karsastan neulaa ja lankaa.

Tuo aikuinen mies on ehkä rehellisin ja luotettavin ihminen kenet tiedän. Hän ei liioittele, valehtele tai jätä asioita kertomatta (no okei, on tänne tullut ovelle ties mitä pyöränosia joista ei ole informoitu). Hän sanoo suoraan mitä ajattelee (välillä ehkä liiankin) eikä murehdi ja mieti, mitä muut hänestä ajattelevat, vaan on rehellisesti ja ylpeästi juuri se, mikä on. Taas täydellinen vastakohta itselleni. Mutta esimerkillään hän on saanut minutkin uskomaan itseeni. Valtavan vahva persoona, meidän peruskallio. <3

Hän opettaa tytöille suoraselkäisyyttä ja itsensä kunnioittamista ja muistaa kehua heitä usein. Luotettavuus korostui Thaimaan vuosina, kun hän sukelluskouluttajana vei aika monta ensikertalaista pinnan alle. Se kärsivällisyys, millä sai minutkin lopulta uskaltamaan on uskomatonta. Kun itkin, etten pääse moottoripyöräkortin käsittelykoetta läpi, hän vuokrasi pyörän ja opetti minua viikonlopun yli tauotta Pirkkahallin parkkipaikalla. On se sitten lumilauta, moottoripyörä tai polkupyörä, kuuluu korvissani aina sanat ”luota siihen että se kääntyy, ei se kaadu”. Ja minä hepuloin ja hidastan liikaa ja käännös on ihan tönkkö. Meillä on hyvin erilainen tapa suhtautua elämään, siinä missä minä jännitän ja stressaan, hän elää päivä kerrallaan ja luottaa. Siinä missä minä kirjoitan loputtomiin ja hion pilkkuja, hän ei tuota tekstiä mutta numerot ja käsillä tekeminen on helppo nakki.

Ehkä se sitten menee niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Oli miten oli, olen onnellinen tästäkin syntymäpäivästä, jona saimme häntä onnitella. Nyt ei vietetä sitä enää kaksin, vaan nelisin. Se on ihan mieletöntä. Hänestä on kasvanut ihana isä.

Näillä fiiliksillä uuteen päivään. Sankari painaa hommia ja meidän pitäisi varmastikin vähän tsempata eskaritehtävissä, aurinkoinen keli on vienyt pihalle ihan tauotta. Aurinkoista tiistaita kaikille! Ja onnea rakas!

P.S. Kakun ohje täällä ja sämpylöiden täällä.