Väliinputoaja

Tällä hetkellä tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Koti on siivoamatta, postimyynnistä tilatut pari paitaa olleet viikon sovittamatta ja yritykselleni suunnittelemat asiat tekemättä. Minulla oli maaliskuun alussa ihan tosi vahva tunne ja draivi päällä yritysjutuista. Oli kaikkea kivaa suunnitteilla keväälle ja olin juuri tavannut ensi kertaa yrittäjyysbuustin ihmisen, markkinointinaisen, jonka tarkoitus oli auttaa minua kehittämään liiketoimintaa. Olin ihan into piukeana etsimässä tekijää yrityksen kotisivuille, tein uuden mediakortin, laadin portfoliota. Ja sitten kaikki rysähti niskaan ja kaikki suunnitelmat peruuntuivat. Päivät täyttyivät lasten kanssa ulkoilusta, eskaritehtävistä, lukemisesta, leipomisesta ja ruoanlaitosta. Tulipalojen ja tappeluiden sammuttelusta. Sitten kun mies lopettaa illalla työt ja olisi minun aika paahtaa, olen monesti niin väsynyt, että on pakko pitää tauko. Lähteä yksin juoksemaan ja hengittää. Ja kohta ollaan jo iltapuuhissa. Taloudellinen pärjääminen ahdistaa ihan hirveästi, mutta aikaa keskittyä mihinkään ei ole.

Päällimmäisenä on kuitenkin huoli kuopuksesta. Hänelle on hirveän tärkeää, että pysytään tiukoissa rytmeissä. Kuinka moni pysyy tällä hetkellä ihan täysin samoissa ruoka-ajoissa? Väkisin välillä esimerkiksi lounas venyy. Hän kaipaa eniten meistä tiukkaa päiväkodin rytmiä, ikävöi päivittäin rakkaita ihmisiä, niin opettajia kuin kavereita sieltä. Purkaa sen vanhempiin raivoamalla. Siinä missä isosiskolla on ikätovereita naapurustossa, ei pienemmällä ole. Hän menee sinnikkäästi isompien mukana ja pärjää hyvin, mutta välillä isojen tyttöjen supatukset ja jutut saavat hänet kyllästymään ja sitten puuhaa yksin. Lisäksi kun hän on luonteeltaan todella omatoiminen ja jaksaa pitkäänkin pihalla tehdä tiedeprojektejaan ja laulaa mennessään, hän helposti myös unohtuu sitten yksin puuhailemaan.

Tänään aamu aloitettiin neuvolalääkäristä, jolle yritin asiaa puhua. En saanut kyseiseltä ihmiseltä mitään tukea vauva-aikoinakaan ja nyt kommentti oli ”toisille ottaa lujemmille kuin toisille, ota syliin”. No, minäpä otan. Soittelin myös päiväkotiin, jossa oltiin hyvin ymmärtäväisiä ja annettiin kasa numeroita, jos äidin jaksaminen ei riitä. Yritin kyllä sanoa, että ikätoveriksi en vain millään muutu, vaikka soittelisin mihin. No, ehkä siitä saisi henkistä tsemppiä tilanteeseen, sillä vaikka äitini sanoi, ettei lapsi tästä rikki mene, minusta on alkanut tuntua, että puolessa vuodessa ehkä meneekin. 4-vuotiaamme on hyvin fiksu ja erittäin aktiivinen, joka tuntuu tarvitsevan puuhaa koko sen ajan kun on hereillä. Jos sitä ei järjestä, niin hän kyllä keksii. On edelleen täynnä siirtotatuointeja, lattiasta olen putsannut kynsilakkaa, hinkannut niin seinistä kuin tuoleista piirrustuksia ja… Tiedätte.

Esikoisen tutkimuksia on puolestaan jatkettu, ihan mielettömän perusteellisen ja ymmärtäväisen lääkärin olemme saanet Mehiläisessä avuksi ja yritetään nyt pala kerrallaan selvittää terveyttä kohdilleen. Palaan tuohon vielä, kiitos teille ymmäryksestä ja tuesta! <3

Miten teillä lapset voivat? Onko joku ikä helpompi kuin toinen tässä tilanteessa? Eilen kun kysyin ystävältä kahden samanikäisen tytön ja etätöiden kanssa jaksamista, oli sieltäkin viestinä, että meinaa uuvuttaa. Niin varmasti monia. Jaksamista jokaiselle!

*kuva MR Photo/Marina Rotkus Photography