Uutta normaalia kohti – kouluun vai ei?

Siis sanokaa kenelle tämä kysymys on ollut helppo? Muotoilin otsikon noin yleisesti, vaikka ei meilläkään varsinaisesti koululaista ole talossa. Silti, kun esikoulu on alakoulun yhteydessä ja samassa tilassa, koen, että jos lapsi menee eskariin, voi sanoa hänen menevän kouluun. Entä sitten palatako päiväkotiin? Joo vai ei? Näitä puheenaiheita on vähän hurjaa ottaa puheeksi, sillä kaikilla on joku mielipide, toisilla vahva ja toisilla epäilevä kuten itselläni. Mutta minusta on mielenkiintoista puhua aiheesta, saada kuulla miten teillä on homma järkeilty tai oliko sinulle ihan itsestäänselvää, että lapsi palaa ensi viikolla kouluun tai hoitoon? Oppivelvollisuus toki painaa varsinkin koululaisia, mutta ymmärtääkseni tässä tilanteessa on saanut kohtalaisen helposti luvan olla vikat kaksi viikkoa kotona, erityisesti jos perheessä on riskiryhmäläisiä.

Yritän kertoa tiivistetysti omia ajatuksiani. Aluksi ajattelin heti, että joo totta kai lapsi eskariin. Hän saa hyvästellä sen eskariryhmän missä talven oli, hakea sadevarusteet ja todistuksen ja koulutarkastuskin on toukokuussa. Hän on kaivannut kavereitaan ja on itse tietenkin into piukeana menossa. Koulutauosta ei tule niin pitkä, eli puolen vuoden mittainen, eikä koulusta niin ”pelottava” paikka pitkän tauon myötä. Minä saan painaa ihan eri tavalla duunia, eikä lasten tarvitse keskenään leikkiä päivisin, kun itse jäänkin jumiin johonkin työhön ja mies on pitkissä palavereissa. Lapset eivät todennäköisesti tartuta tautia niin paljon tai ainakaan tartuta sitä rajuinta muotoa tai samalla eivät itse sairasta sitä rajuinta muotoa, näin on uutisoitu. Meidän perheessä ei ole esimerkiksi riskiryhmäläisiä. Olen ollut aika moneen otteeseen todella riittämätön tilanteissa, joissa lapset kaipaavat apua ihan erilaisissa tilanteissa ja itseni pitäisi hoitaa joku töihin liittyvä asiakaspalvelutilanne mahdollisimman pian. Olen tehnyt duunia paljon lasten mentyä nukkumaan, silmät kirvellen. Niin kuin varmasti moni muukin. On väsyttänyt ajoittain ihan hirveästi, kun poikkeusolot ja epävarmuus on vielä tuonut unettomuutta. Ja. Tämä tilanne ei tule poistumaan elokuuhun mennessä, kun koulut taas alkavat. Riskit on vain pakko jossain vaiheessa kohdata. Nyt toukokuussa vai elokuussa?

Pienempi on kaivannut ikätovereita hirveästi. Mennyt esikoisen ja hänen kaveriensa perässä, mutta vähän yksinäisenä. Tuntuu, että jos toisen vie varhaiskasvatuksen pariin, miksi jättäisi toisen kotiin. Hän olisi entistä yksinäisempi. Koen myös, että päiväkodissa kuopuksella on pieni ryhmä, he syövät siellä keskenään huoneessa ja ovat kohtalaisen eristettynä ryhmänä, eli se näyttäytyy turvallisempana kuin eskarit isossa kouluruokalassa koululaisten kanssa.

Sitten ne miinuspuolet. Miksi en osaa perustella itselleni aukotonta ”joo on todella hyvä idea avata koulut ja totta kai vien”. Jos minun olisi ollut pakko, esikouluhan on itse asiassa (samoin kuin päiväkodit) olleet auki koko ajan. Jos olemme pärjänneet tähän asti, emmekö pärjäisi jatkossakin ihan hyvin. Miksi kahdeksi viikoksi nyt veisin ketään mihinkään? Lapset eivät ole olleet vain kaksin, vaan ovat saaneet leikkiä naapureiden kanssa ulkona. Pihalla on mennyt jopa 8 tuntia päivästä kelistä riippuen. Tutkimuksia on senkin puolesta, että lapset tartuttavat tautia, eli tarkoittaako koulujen pariviikkoinen sitten keskikesällä uutta rajua sulkua? Entä sitten ihan peruslenssutkin, tuntuu, että lapset niiskuttavat vähän väliä normaalissa hoitoarjessa. Pienestäkin nuhasta tulee jäädä kotiin, mutta pitääkö iskeä itsensä ihan karanteeniin? Koko perheen siis? Ja olen lukenut artikkeleita myös siitä, että kaikkien ei pitäisi tulla, jotta turvallinen lähiopetus saadaan järjestettyä. Tai kaikkien ei pitäisi mennä päiväkoteihin. Pitäiskö tässä tajuta olla se, joka jää pois, jos ei ole ihan ihan pakko? Apua! Ja jos olisin uskaltanut mennä kesäkuun alussa mummilaan, en varmasti uskalla, jos laitan lapset hoitoon. Sitten taas odotellaan keskenämme kotona pari viikkoa ja seuraillaan lasten kuntoa.

Niin ja sitten ne ihan hassut jutut. Luin jostain kommenttikentästä, että on itsekästä nyt viedä lasta mihinkään jos ei ole ihan pakko, kommentoija oli neljän pieni äiti ja tietää kyllä mitä se on, eikä vie lapsiaan mihinkään. Tuli välittömästi ahdistunut olo, niin varmaan onkin. Samalla mietin, että yhdeksän viikkoa nelistään on aivan uskomattoman erilainen aika mihinkään aiempaan verrattuna ja minullahan tulee ihan hirveä ikävä! No, kaksi viikkoa menisi kyllä siiivillä. Ja olen kaivannut ihan hirveästi työntekoa ja sitä, että siihen on aikaa.

Mitään ohjeistusta suoraan koululta ei ole tullut, mietin tuleeko vai sinne sitten kävellään vain ensi viikolla jos päättää mennä? Ja huomenna on viimeinen päivä ilmoittaa tarvitseeko lapsi kesällä hoitoa. No tarvitseeko? Voinko pyytää äitiäni kesällä apuun, mikä on omien töiden tilanne, pystynkö jo esimerkiksi tarvittaessa vaihtamaan kaupunkia ja niin edespäin. Olimme ilmoittaneet lapsen viikon kesäleirille, joka tietenkin vaikuttaa kesän hoitotarpeeseen, mutta mistä sen tietää toteutuuko leiri?


mekko ZEZE NORDIC/ kengät DR.MARTENS/ sukkikset KAIKO/ korvikset MAJO DESIGN/ takki ONLY/ arskat H&M

Minä alkujani pähkäsin miten on järkevää järjestää kesä, kun pienellä koululaisella pitkä loma, mutta entä nyt? Kun ei voi edes välttämättä pyytää isovanhempia apuun? Miten ihmeessä osaatte ratkoa nämä? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, pari viikkoa koulussa vai se, että pysyy kotona ehkä paremmin turvassa ja turvaa näin kesän? 

P.S. Kuvat otimme vappuaattona, kun hain brunssikassit. Keskustorilla ei ollut kuin kaksi lokkia tekemässä lisää lokkeja ja tuntui todella eksoottiselta tulla pois ns. kuplastaan suoraan keskustaan. Ihan huikean normaalilta hetkellisesti (vaikkei siellä kyllä ihan normaalia ollut, kun en nähnyt ketään torilla ja oli vappu).