9 viikkoa takana aikaa, kun on täytynyt kokata 5 ateriaa päivässä. Kivaa, opettavaista ja luovuutta vaativaa (ja välillä vain lämmitystä kiitos valmiiden kouluruokien), mutta ideat! Ne ovat välillä täysin hukassa! Varsinkin kun kaupassa on käynyt harvoin ja istuu miettimään monen päivän ruokia, tulee mieleen aina ne samat kalakeitot ja makaronilaatikot.
Nettiä tutkiessani löysin pari todella kivaa, maistuvaa ja nopeaa ja helppoa kasvisuruokareseptiä, jotka jaan (valltettavasti vain taas kännykkäkuvin, on ollut suht vauhdikkaat kokkaukset monesti) teidän muidenkin iloksi. Vielä on edessä kotikokkausta, vaikka lounas putoaakin pois pelistä kouluun palaajien kanssa.
LEHTIKAALI-LINSSIPATA
Kyseisen ruoan bongasin Yhteishyvästä ja sovelsin sitä vähän, sillä meillä mm. inhotaan syvästi korianteria.
AINEKSET
1 pussi lehtikaalta
1 keltainen paprika
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
500g paseerattua tomaattia
2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 pakettia punaisia säilykelinssejä
2 dl turkkilaista jogurttia
Mausteeksi kurkumaa sekä itse laitoin Unkarista ostettua paprikajauhetta, joka on aika tulista. Chili sopii tähän kuin nenä päähän, vaikkei alkuperäisessä ohjeessa sitä olekaan!
RESEPTI
Huuhtele lehtikaali, revi lehdet suupaloiksi, niin että lehtiruoti jää pois. Huuhtele ja pilko paprika. Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota paprikaa ja sipuleita hetki öljyssä (käytin itse oliiviöljyä). Lisää paseerattu tomaatti, vesi sekä murenna joukkoon kasvisliemikuutio. Mausta kurkumalla sekä chilillä. Anna hautua kannen alla 20 min.
Lisää joukkoon valutetut linssit ja lehtikaali, anna hautua vielä 10 min. Tarjoa turkkilaisen jogurtin sekä hyvän leivän kera. Niin hyvää ja helppoa!
KYLMÄ NAKKI
No niin, miksi kasvisruokaresepteistä kertovan otsikon alla lukee kylmä nakki? Siksi, että se on kahden äidin Instagrammissa pitämä tili, josta löytyy helppoja ja nopeita arkiruokavinkkejä. Suosittelen ottamaan seurantaan. Tilin takana ovat muutenkin ruokaa käsittelevistä työnkuvistaan tunnetut Hanna Gullichsen sekä Elina Ylitervo. Sieltä bongasin tosi nopean ja helpon arkiruoan reseptin, jota tuunasin vähän. Alkuperäiseen reseptiin kuuluu tomaatteja, mutta minä en voi sietää kuumia tomaatteja. Grillattuja, uunissa olleita, sellaisia joista se kuuma sisus valuu suuhun. Kuopuksella on sama ongelma. Niinpä vaihdoin tomaatit paprikaan.
TORTELLONIVUOKA
AINEKSET
500g tortelloneja
2 prk valmista pastakastiketta (Mutti on niin hyvää!)
1 keltainen paprika
120 g mozzarellaa
250 g mascarponea
tuoretta basilikaa
RESEPTI
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kippaa tortellonit voideltuun vuokaan. LIsää pastakastikkeet sekä huuhdeltu ja pilkottu paprika. Revi päälle mozzarella ja lusikoi mascarpone. Paista 25-30 min ja revi päälle tuoretta basilikaa.
Seuraavaa satsia ajatellen laitan kyllä mausteita sekaan enemmän (esim. pippuria) ja lisäksi luulen, että voisin jättää pois mascarponen. Se maistui sieltä liikaa ”sellaisenaan” ja lapset eivät niin välittäneet tuosta juustosta. Tupla-mozzarellalla ilman mascarponea putoaisi varmaan parhaiten lapsille, tätä versiota kehui mies aivan älyttömästi!
Meneekö testiin? Käsi ylös keneltä ideat ovat olleet viime aikoina hukassa, mitä uutta teillä on kokeiltu?
Lisää aiheesta aiemmissa kirjoituksissani, näitä on kyselty paljon tänä keväänä!
2 arkiruokareseptiä
Helppoja arkiruokia
Salaatti ruusukaalista
Herkkusalaatti