”Tavataan sitten ainakin siellä taivaan kodissa kaikki”

Katsoin mummoani, joka kyynelsilmin kiitti, että olimme tulleet paikalle ja jätti taas jonkinlaisia hyvästejä. Emme uskaltaneet ostaa hänelle mitään lahjaa, koska mummo on kaikkea kulutusta ja ostamista ehdottomasti vastaan. Toimme itsemme ja lasten piirrustukset, itse tehtyä omenasosetta ja äitini itse tekemää mehua. Entinen naapuri toi paljon kortteja ystäviltä. Menimme brunssille Kluuvinkadun Fazerille, jonne mummoni ja ukki veivät vanhempani syömään jo 1970-luvulla, koska se oli hieno paikka keskustassa. Niin se on edelleen.

En ollut nähnyt mummoani lähes puoleen vuoteen ja kun nyt katselin häntä hymyilemässä kukkakimppu kädessä ja kiittelemässä kyynelsilmin mietin, että jos tämä nyt olisi viimeinen kerta kun näemme, muistaisin ainakin ikionnellisen mummon. Joka onnellisena nauroi poikansa höpsöille jutuille, katseli hymyillen pojanpoikaansa, oli kiinnostunut pojantyttären miehen juoksukunnosta, sekä pojantyttärentyttären koulun aloituksesta. Mummo on terävä kuin partaveitsi, joten on vaikeaa kuvitella, että hän heittää hyvästejään vähän joka kerralla. Ihana, onnellinen, vähän kasaan painunut isomummo. Aina hän sanoo, että aika hänestä jättää ja aina hän on yhtä iloinen, terävä ja yhteiskunnasta kiinnostunut. Omilla jaloilla lenkillä käyvä. Supertyyppi.

Kluuvikadun Fazer

Keskustelimme pöydässä brunssilla ollessamme siitä, onko vuonna 1891 perustettu Fazerin kahvila todellakin ollut siinä silloin. Siis ajattelimme, että tehdas on ollut silloin, mutta ei, kyllä se kahvila on perustettu siihen 1800-luvulla, kuten äitini väitti. Karl Fazer perusti tuolloin Kluuvikadulle ranskalais-venäläisen konditorian ja nykyään sieltä saa lounaita, mainiota brunssia, mielettömiä jätskiäannoksia sekä tuliaisia. Kahvilassa on ostettavissa Fazerin uutuussuklaat sekä perinteiset herkut, joten se on täydellinen nähtävyys myös turisteille!

Me suuntasimme brunssille, jonne muuten kannattaa tehdä etukäteen pöytävaraus. Meitä oli 10 henkeä, emmekä kyllä olisi mahtuneet sekaan ex tempore käynnillä. Brunssipöydän valikoima oli sellainen, että harmittelin vielä monta kertaa kotimatkalla miehelle, etten jaksanut syödä enempää. Leipiä oli montaa lajia, salaatteja sitä enemmän, ihania juustoja sekä aivan taivaallista mansikka-raparperihilloa niiden kanssa. Lohta, munakasta, kapriksia, haudutettua teetä ja…. kakkubuffa! Lapset olivat silmät pyöreinä sen äärellä. Oli Geisha-kakkua, suklaakakkua, juustokakkua, brownieta, no, oli kakkua. Itse mietin muuten jo mennessäni paikkaan, että ihanaa saada haudutettua teetä, voin luottaa Fazerilla siihen. Ja sitä sain!

Neljä sukupolvea yhdessä – mikä onni

Takaisin mummoon. Meillä on hyvin pieni suku. Olen kasvanut ilman serkkuja ja isäni on ainoa lapsi. Joskus sitä on ajatellut somesta (!) serkkutapaamisia katsellessaan, että millaista olisi, jos olisi 10 serkkua. Tai olisi vaikka setiä. Olen ajatellut asiaa usein, mutta aina palannut siihen, mitä minulla on. Kiittänyt lujasti siitä. Sillä se on paljon se, eilen taas tuli se todistettua. Minulla on hyvin läsnäolevat vanhemmat, hyvin rakastava isä ja hyvin läheiset mummot. Olen ollut ainoa lapsenlapsi molemmilta puolilta syntyessäni. Arvatkaa mikä prinsessa-asema siitä seuraa!

Meitä oli eilen 10 henkeä brunssilla. 3 puuttui. Siinä olisi jo ollut ns. kaikki. Pieni, sitäkin tärkeämpi, läheisempi ja erittäin kullanarvoinen suku. Oli ihan hurjan arvokasta kävellä eilen pitkin Helsingin katuja lähes puolen vuoden jälkeen (oli ikävä!), nähdä mummoa ja jutella, nähdä perhettä, nähdä mummon onnellisuus. Nähdä miten isäni taantuu vähän pikkupojaksi äitinsä edessä (kukaan ei jaksa nauraa enää isäni kalat on vetteen pissanneet jutulle paitsi mummo), ja samalla nähdä isäni auttamassa häntä kantamaan kahvia ja valitsemaan kakkuja pöytään. Hyi en minä syö makeaa, sanoo mummoni. Haha, ymmärrän, itsekin jätin kakut väliin. Onko tuo pikkupoikakin jo ukki? Aika katoaa tässä seurassa. Olen vain järjettömän kiitollinen siitä, mitä näen ja todistan.

Se parituntinen, jonka eilen olimme Helsingissä oli ihan korvaamaton. Kevään jälkeen se, että sai istua Helsingissä oman pienen perheensä (sen 10 hengen) ympäröimänä tuntui siunaukselta.

Taivaan kodissa nähdään myös mummo. Mutta monta kertaa ennen sitäkin. Olet super! Onnea 94 vee!