Lokakuun eka! JEEEE! Kuulaat aamut, ehkä ensimmäiset jäätyneet lätäköt missä hyppiä. Syysloman odotus, synttärikuukauteni. Kuukausi, mikä on ollut täynnä kaikkea ihan älyttömän kivaa yleensä, yhtenä kohokohtana ovat olleet muun muassa I love me-messut. Hullarit ovat tuoneet väriä ja hulinaa harmaaseen katukuvaan lokakuussa. Lokakuu on toivoa täynnä, herään eloon kun se alkaa! Johtuuko oikeasti siitä, milloin on syntynyt? Että lapsuudessa on oppinut riemuitsemaan lokakuusta? Tällä kertaa kaikki on vähän toisin, lokakuu näyttäytyy vähän pelottavanakin. Oli se sitä muuten 26 vuotta sittenkin, kun eri mittaiset jalkani leikattiin synttäriviikolla. Silloin suurin pelko oli jäädä kotiin toipumaan ja kulkea monta viikkoa kepeillä, silloin putosi täysin kavereiden jutuista ulos. Muistan vieläkin sen ulkopuolisuuden tunteen, kun pääsin taas normaalisti kävelemään. Sairaalasta kotiin pääsin 12-vuotissyntymäpäivänäni. Lokakuuhun liittyy muistoja!
Lokakuun suunnitelmat: HCR huonoilla treeneillä
Tänä keväänä minun (meidän) piti juosta neljättä kertaa Helsinki City Run. Toukokuun tapahtuma siirrettiin keväällä tulevalle viikonlopulle. Johonkin hamaan tulevaisuuteen. Sanon ihan suoraan, että koronan ja kaikkien tapahtumien perumisen myötä motivaationi treenaamiseen laski kuin lehmänhäntä. Olen kyllä juossut kymmeniä kilometrejä viikossa, mutta kaikki tavoitteellisuus puuttuu. Lisäksi treenit ovat humpsahtaneet aivan liian yksipuoliseksi, syyskuussa uskalsin kolmesti käydä salilla ja jumpassa. Se ei riitä sitten mihinkään. Kesällä analysoity anemia ja maailmantilanne… Ajattelin, että en osallistu puolikkaalle. Mies totesi, ettei polvi anna periksi, sen verran alkoi vihoittelemaan alkuviikon pyöräilypäivästä.
Mutta sitten aloin ajattelemaan sitä fiilistä. Kun lennän pitkin Helsingin katuja ja ehkä pääsen maaliin, ehkä kontaten, sillä kroppa ei ole parhaassa tikissä. Mutta ajasta viis, se maaliin pääsyn euforia on jotain, mitä en ole saanut mistään muualta. Kysyin mieheltä, lähteekö mukaan vaikkei juokse. Että jos mennään omalla autolla ja josko hän vaikka olisi juomapullon kanssa kannustusjoukoissa, että olisi helpompi välttää ruuhkia. Pakko päästä! Veri vetää sinne ja samalla ajattelen, että olen hullu kun lähden. Kai siellä pohjalla joku peruskunto on, mutta ei se varmasti hyvältä tunnu, kun pitkät lenkit ovat olleet minimissään. Pakko vähän työntää itsensä yli rajojensa! Mutta jännittää siis aivan kamalasti, aivan kamalasti.
Ruka ja Karmiva karnevaali. Vai eikö sittenkään?
Ensi viikolla alkaa lasten ensimmäinen virallinen syysloma. Kyllä! Ensin oli kotiäitiaika, jolloin syysloma oli tyhmin viikko kaikista – perhekerhot ja muut olivat lomalla ja kaikissa harrastuspaikoissa, HopLopeissa ja uimahalleissa oli hirveästi ihmisiä. Odotin aina innolla, että viikko on ohi. Päikky- ja eskariaikoina minulla on aina ollut töitä kyseisellä viikolla ja tytöt ovat olleet osan viikosta hoidossa. Nyt edessä on ensimmäinen vapaa syysloma, ihan sellainen virallinen molemmilla! Tarkoitus olisi olla osa viikosta Rukalla, mutta pelottaa suunnitella mitään, kun voi olla hetken kysymys, että päätyy esimerkiksi karanteeniin. Samalla ei voi odottaa lähtöpäivään, vaan olisi hommattava uudet monot lapsille ja niin edespäin. Epävarmuus lapsiperheissä on sinällään tuttua, ainahan joku saattaa alkaa oksentaa tai jotain, mutta tämän laajuinen epävarmuus on kyllä aivan uutta.
Ja Karmiva Karnevaali Särkässä alkaa ensi viikolla myös! Minusta on hämmentävää, miten tarkkaan tytöt muistavat sen. Viime syksynä siellä oli kolmen vanha, joka selitti ihan into piukeana miten jännää on, kun Kantti X Kantti-autoissa istuu vieressä luuranko! Laitan muuten lippuarvontaa IGssa (optimismia_katja) huomenna kehiin tuonne Särkän syyslomatapahtumaan, olkaahan kuulolla!
Lokakuu, synttärikuukausi
Miksi sitä odottaa synttäreitään enää tämän ikäisenä? Sen täytyy olla joku lapsuudesta jäänyt juttu, sillä ikävuodet saisi nyt pikkuhiljaa hidastua. Kaiken maailman kolotuksia sitä onkin jo nelikymppisellä! Äitini kysyi tällä viikolla, miten aioin viettää juhlapäivääni? Mietin, että haluaisin ehdottomasti pitää jotkut juhlat, kutsua ystäviä, laittaa kynttilät palamaan, syödä kakkua, nauraa ja jutella, pelata jotain seurapeliä. Mutta ei se nyt käy. En halua itse mennä juhliin saman katon alle vieraaseen porukkaan, enkä uskalla sellaisia järjestää. Vanhuus kai se on, kun mikään pynttäytyminen tai ravintolaillallinen ei innosta, toiseksi eniten haluaisin mennä johonkin mökkiin ja saunoa illan pimeydessä. Mietin, että Varjolan tila ja sen savusauna olisivat kyllä ihan täydellinen vaihtoehto! Ehkä olen kotona ja halaan lapsia vain, sillä tuon saunan vuokra ei ole ihan pieni. Ehkä joku pieni vuokramökki saunoineen? Joka tapauksessa lokakuu tuntuu erityiseltä.
paita H&M/ housut KATRI NISKANEN/ takki VERO MODA/ korvikset MAMAKORU/ kengät PALMROTH (saatu)
Näissä fiiliksissä siis lokakuun ensimmäiseen päivään! Millä mielin siellä? Onko syksy ahdistavaa vai ihanaa aikaa?
P.S. Huomasitko eilisestä postauksesta, että saat koodilla Katja15 15% alennusta Palmrothin kengistä aina 11.10.20 asti? Verkkokaupan löydät täältä.