Karanteenipuuhia!

Viimeiset 10 päivää ovat kyllä olleet aikamoinen päiväni murmelina viime maaliskuun loppuun verrattuna! Taas kaikki neljä kotona ja suhteellinen luoviminen, miten saadaan hoidettua koulu ja työt. Kaikkein hankalinta on selkeästi ollut kuopuksella, siinä missä isommat soittelevat videopuheluita, ovat etäkoulussa ja kirjoittelevat kirjeitä, on kuopus ajoittain ollut katkeamispisteessä kun on ollut niin tylsää. Hän ei myöskään ole mikään ruutuihminen tai telkkarin tuijottaja, pätkät telkkarin edessä ovat lyhyitä. Mutta niin se vain on hurahtanut tämä aika, mitä kaikkea olemme puuhanneet?

Ekaluokkalaiset etäkoulussa

Etäkouluun osallistuminen on vapaaehtoista, mutta esikoinen on ainakin meillä halunnut ihan hirveästi olla mukana ja osallistunut jokaiseen teamsiin. Alku oli vähän sekoilua, opettaja oli hukassa ja poikittain eivätkä yhteydet toimineet täysillä, mutta tänä aamuna pärähti aapislaulu soimaan hienosti minuutin etäajassa. Oma lapsi tykkää todella paljon koulusta, keskustelusta ja viittaa kuulemma tunneilla ahkerasti. Siksi teams on ollut hänelle tärkeä, hän sielläkin ”viittaa” usein ja saa puhua open kanssa sekä nähdä kavereita. On ollut tosi iso juttu.

Etäkoulun tehtävinä perinteisten lukemisen, laskemisen ja kirjoittamisen lisäksi on ollut muun muassa sään tarkkailu, jumpan pitäminen saksaksi (siis piti laskea saksaksi), uskonnon videoiden katsominen, kanapolkan laulaminen sekä ulkoilu.

Leivontaa karanteenissa

Näinhän siinä on käynyt, että aika paljon aikaa on mennyt keittiön puolella. Esikoinen on innostunut leipomaan ja viime viikolla syntyi kolme eri kakkua/piirakkaa. Suurimman osan sai onneksi pakkaseen, onpahan sitten vierasvaraa kun joku joskus taas voi kyläillä. Eilen osallistuimme kolmistaan Pilvilinnan Annan leivontaliveen Instagrammissa, sekin oli hauskaa! Kyllä 8-vuotias osaa jo vaikka mitä.

Askartelu, leikit, käsityöt ja lenkkeily

Viikkoa aiemmin ei olisi vielä onnistunut lenkkeillä niin, että minä juoksen ja lapsi pyöräilee. Nyt on päästy jo sillä tavalla liikkumaan ja tehty pitkät lenkit! Niillä on muun muassa viety luokkakaverille kirje hänen postilaatikkoonsa ja postitettu kauempana asuvalle, eri koulussa olevalle kaverille (joka myös karanteenissa) postia.

Postissa ovat tulleet loput synttärilahjat, joissa ihan parasta on, jos sieltä on tullut puuhaa. Kummien lähettämät Trolls-legot innostivat niin rakentamaan kuin leikkimään. Mummi lähetti helmityön, jota itse asiassa emme ole ehtineet edes vielä aloittaa!

Tytöt ovat kepparoineet lähimaastossa paljon ja leikkineet viimeisissä lumissa. Löysimme jopa tyhjän pulkkamäen, missä pääsimme laskemaan.

Askarteluissa on syntynyt virpomisoksia ja läksynä koulusta oli myös sormivirkata. Olen ihan uuno käsitöissä ja lapsi pyysi tekemään alkusolmun lankaan. Mitään havaintoa hommasta ei ollut, mutta onneksi on Youtube! Sehän oli kivaa, teki mieli alkaa itse sormivirkata!

Pelastuksemme Disney-kanava

Esikoinen on katsonut lähes joka päivä myös yhden leffan. Kyllä sitä aikaa on niin paljon päivissä ilman kavereita kuitenkin. Olemme vaihtelevasti muutkin katsoneet niitä mukana ja tahkottu on mm. kaikki viisi Yksin kotona-leffaa läpi. En ollut nähnyt numeroa 5 ennen, sehän oli ihan hyvä! Sen sijaan kolmonen ja nelonen olivat järkkyjä. Kuopukselle (ja osittain vielä esikoisellekin) tekstit täytyy lukea ääneen ja se on yllättävän raskasta, papattaa 1,5 tuntia leffan vuorosanoja ääneen. Mutta tuleepahan itsekin katseltua tarkkaan samalla.

Disney-kanava on kyllä ollut kaiken kaikkiaan ihan huippu!

Ja onpahan tullut poistettua jouluvalot, leikattua omenapuu ja muuta yleishyödyllistä. Tai siis en minä leikannut tai poistanut valoja, mies on meillä se pihan puuhaaja.

Vähän tämä aika väkisin on sitä, että keittiöhommiin ja muuhun menee niin paljon aikaa, että itse pystyy tekemään lähinnä pakolliset. Palaan siis ruotuun ja pois näistä kännykkäräpsyistä mahdollisimman pian. Karanteeni alkaa olla taputeltu ja lapsilla täällä Tampereella ensimmäistä kertaa ikinä vielä viikon pääsiäisloma! :D

Mitä teillä on puuhailtu karanteenissa? Iloista alkanutta pääsiäisviikkoa!