*risteily saatu Silja Line
Joulu on vahvasti läsnä kotonamme, kuusenkin laitoimme jo marraskuun alussa. Ja niin se on läsnä myös Itämerellä, kuten on tullut todettua risteillessä. Osallistuimme itsenäisyyspäivän ympärillä järjestetylle Silja Serenadella Skidit-risteilylle, joka suuntasi päiväksi Tukholmaan. Lempilaivani ja millainen ihana joulufiilis Tukholmassakin on! Laivassa meitä vastassa oli joulupukki, tax freesta matkaamme lähti jouluisia karkkeja ja buffetissa oli huomoitu niin joulu kuin itsenäisyyspäivä. Tervetuloa mukaan laivalle sekä Tukholma-päiväämme!
Tekemistä lapsille ja aikuisille Siljalla
Skidit-risteilyllä on erityisesti ohjelmaa lapsille. On esimerkiksi perhebingoa, lastendiscoa ja iltasatu. Itse asiassa ohjelmapuolella oli suorastaan runsaudenpula. Kaikkea ei voinut millään suorittaa ja lapsilla oli selkeänä mielessään, mitä he haluavat. Väkeä laivalla oli hurjan paljon ja ensimmäisenä iltana disco oli niin täynnä, että käyntimme jäi pikaiseksi.
Ihan mahtava lisä risteilyyn oli FriendSHIP-ranneke, joka sekin sisälsi kivaa tekemistä. Hytissä odotti kapteenin kirje, jossa oli aarrejahdin kartta. Sen suoritimme nelistään, en tiedä kuka mahtoi olla eniten innoissaan, ehkä minä! Lisäksi rannekkeeseen kuului 10 euroa shoppailurahaa, kapteenin yllätyslahja sekä pääsy kylpylään. 6-vuotias liikuttui kyyneliin, kun sai ihan vapaasti valita mitä haluaa tuolla kympillä. Hän mietti tarkkaan ja teki valintansa vasta yön yli harkittuaan. Suositus siis tuolle rannekkeelle, jonka hinta on 18,90 euroa.
Toinen suositus laivan mahtaville Queen- ja Abba-tribuuteille, jotka pyörivät ensi vuoteen asti! Aivan huippuluokan esiintyjiä. Katselimme showt, söimme rauhassa ja Tukholma-päivän päätteeksi kävimme kylpylässä. Loppujen lopuksi emme ehtineet juuri muuta, vaikka minulla oli kova tarkoitus mennä perhebingoon, mutta valitsimme kylpylän. On ihana tapa rentoutua saunassa, kun on tarponut menemään koko päivän Tukholmassa!
Ensiluokkaista ruokaa – joulubuffet ja Bon Vivant
Ensimmäisenä iltana söimme laivan joulubuffetin, josta löytyvät kaikki jouluruoat sillistä laatikoihin ja kinkkuihin. Myös jälkiruokapöytä on ihastuttava kakkutikkareineen. Erityissuositus sienisalaatille sekä vegaaniselle Waldorfin salaatille! Tiesittekö, että Siljan buffetissa on 40 erilaista vaihtoehtoa myös kasvissyöjille, eli kaikille löytyy jotain.
Mutta mikä räjäytti tajunnan oli toisen illan illallinen Bon Vivant-ravintolassa. Syyskuussa uudistunut Menu Nordic vie makumatkalle pohjolaan ja mikä makumatka se olikaan. Menussa on suomalaisia ruokia aasialaisella twistillä, mikä koettiin heti alussa tonnikalan, suppilovahveron ja yuzumajoneesin myötä. Savustettu kuha ja maa-artisokkapyre oli vain yksinkertaisesti täydellistä. Söimme miehen kanssa menun, josta minulle vaihdettiin possu kasvisversioon. Lapsille oli oma lista, he tilasivat alkuruoan ja tietenkin pääruoaksi hampurilaiset. Niihin kaipasimme lisää makua ja täytettä, mutta olipa kokonaisuudessaan ihastuttava illallinen ja ihana rauha istua ikkunapaikalla.
Ja jos jotain suosittelen, niin Tavolatan aamiaista! Ihana tapa aloittaa päivä. Rauhallinen ravintola, erilaiset smoothiet, ravut ja haudutettu tee virittävät hyvin uuteen päivään.
Tukholma – Eataly ja Paradox-museo
Jouluinen Tukholma on kaunis varsinkin iltapäivästä, kun hämärä alkaa laskeutua ja valot loistavat. Aivan ydinkeskustassa pääsee luistelemaan (luistimet voi vuokrata paikan päältä) ja minusta pelkästään kävely ja tunnelman ihastelu toimii näin joulun alla!
Meillä oli suuntana Paradox-museo, josta olin nähnyt somehehkutusta ja halusin itsekin nähdä, mistä on kyse. Google maps vei muuten hyvin perille, mutta pyörimme museon ”päällä” hetken, ennen kuin tajusimme laskeutua alas tunneliin. Museoon siis mennään metron sisäänkäynnistä, mikä hämmensi hetkeksi.
Aistit saavat kyytiä museossa ja siellä viihtyvät niin lapset kuin aikuiset. Otimme kuvia ilman vartaloa, ylösalaisin, leijuen, kävelimme vinossa huoneessa ja vaikka mitä. Todella hauska kokemus! Eikä suuren suuri, eli tunti riittää hyvin visiitille tuolla. Ja mikä kivaa – moni museo on maanantaisin kiinni, Paradox ei!
Museon jälkeen suuntasimme Eatalyyn, jota vanhempani ovat kovasti hehkuttaneet. Italialaista ruokaa tarjoava ravintola sisältää myös puodin, josta ruoan ystävä saa ostettua herkulliset tuliaiset.
Valitsimme lounaaksi pastaa ja pizzaa (yllätys!) ja kaikki oli herkullista. Pizza ehkä ykkösenä! Palvelu oli minusta vähän erikoista, mutta se ei kokonaisuutta pilannut ruoan ollessa niin herkullista. Paikkakin on näkemisen arvoinen! Eataly-ketjun ravintola löytyy muun muassa Lontoosta ja New Yorkista asti!
Viimeisenä tutkimme vielä NK-tavaratalon jouluikkunat, ennen kuin siirryimme kohti laivaa ja poreammetta. Tukholman valot jäivät taakse poreissa istuen ja saunan ikkunasta merelle kurkkien.
Oletko menossa tai käynyt jo jouluisilla laivoilla tai Tukholmassa?
P.S. Seuraava Skidit-risteily järjestetään maaliskuun lopussa!