Rantapuisto Nollamökkeineen ja rantasaunoineen on Vuosaaren helmi

pr-matka Domakers & Rantapuisto

Tervehdys blogin puolelle! Postausideoita olisi aikamoinen määrä takataskussa ja ne liittyvät paljolti matkailuaiheisiin. Hotelli Rantapuisto kiinnosti monia Instagramin puolella viime syksynä, joten siksi halusin tuoda sen bloginkin puolelle. Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon nytkin – kyllä meiltä Suomesta löytyy niin paljon huikeita paikkoja, joissa aika suorastaan pysähtyy. Hotelli Rantapuisto on ehdottomasti yksi näistä paikoista!

Entinen pankin koulutuskeskus, nykyinen hotelli

Helsingin Vuosaaresta löytyvä hotelli Rantapuisto rakennettiin 1960-luvulla pankin koulutuskeskukseksi. Siitä muistuttavat esimerkiksi ovenkahvat, joissa pankin logo on edelleen tallessa. Minusta on hienoa, ettei niitä ole hävitetty, vaan jätetty kertomaan paikan historiasta!

Rakennus on pitkälti tummanpuhuvaa tiiltä, joka myös henkii 1960-lukua. Meren läheisyys on ihastuttava elementti ja huoneestaan voi kävellä vaikka aamu-uinnille. 70 huonetta käsittävä kokonaisuus on aivan oma maailmansa. Vanhat takat, huonekalut ja hiljainen sijainti pysäyttävät vierailijan. Pitkät käytävät ovat hauskoja ja ne luovat ympäröivän luonnon kanssa atriumpihoja. Huone oli minusta hyvinkin tilava, eli sinne kyllä mahtuu. Moneen suuntaan lähtevät käytävät ovat lapsille ja lapsenmielisille suorastaan seikkailu!

Tarjolla on myös auditorio jopa kolmelle sadalle hengelle, vierailuaamuna hotellissa näyttikin alkavan jokin konferenssi. Kokoushotellina paikka toimii myös loistavasti ja aamiaisella näkyi myös lapsiperheitä. Jokaiselle jotakin, sillä myös leikkihuone hotellista löytyy!

Upea rantasauna sekä Nollamökki

Rannasta löytyy aivan upea ja uusi rantasauna paljuineen. Vaikka tila on uusi, on sielläkin huonekaluissa huomioitu hotellin rakennusvuosi ja esimerkiksi tuoleina palvelevat Artekin nojatuolit. Sekä saunan että takkahuoneen ikkunasta näkee merelle ja palju on rakennuksen takana ”piilossa” niin, että siellä voi hyvin järjestää yksityistilaisuuden omassa rauhassa. Saunaan mahtuu jopa 20 henkeä, suihkutila on suuri samoin kuin sauna ja paljuunkin mahtuu iso porukka.

Rantasauna on vuokrattavissa erikseen, mutta huoneen hintaan kuuluu päivittäin hotellin tiloissa oleva asiakassauna, jossa on erikseen naisten ja miesten vuorot.

Saunalta ei tarvitse pitkää matkaa jatkaa rantaa pitkin kävelyä, kun eteesi avautuu Nollamökki. Se on Marimekon ja Nolla Companyn yhteistyössä toteuttama majoitus suoraan meren rannalla. Mökissä todellakin yövyt luonnon helmassa merta katsellen, mutta samalla kaikilla mukavuuksilla, sillä Nollamökin hintaan kuuluu myös hotellihuone. Mökissä itsessään ei ole sähköjä tai juoksevaa vettä, siksi myös hotellihuone kuuluu hintaan. Voisin kuvitella, että tuosta mökistä on ihanaa suunnata aamu-uinnille, kun hieman ylempänä sijaitsevassa hotellissakin oli niin luonnon keskellä.

Ravintola Furu

Kuten muukin hotelli, on ravintola Furukin täysin luonnon keskellä. Ikkunoista näkyy niin meri kuin runsas puusto, joka hotellia ympäröi. Siellä tarjoillaan aamiaista, sunnuntaisin brunssia (muuten, blinibrunssia tarjolla vielä tällä viikolla!) sekä perjantaisin ja lauantaisin on A la carte-menu käytössä. Aamiiaiselta löytyi kaikki tarvittava ja vohvelien paistaminen oli hitti. Vaikket majoittuisi Rantapuistossa, niin kannattaa testata aamiainen. Sen hinta on vappuun asti 15 euroa, mikä on mielestäni hotelliaamiaiseksi edullinen.

Ravintola Furussa suositaan sesongin raaka-aineita ja söinkin siellä erinomaisen kala-annoksen saunomisen jälkeen.

Aulabaarissa on saatavilla puolestaan Design Lounge Menu, jota emme tällä reissulla testanneet.

Rantapuiston vahvuuksiksi nostaisin ehdottomasti sen rauhaisan sijainnin, luontoyhteyden sekä ehdottomasti omaleimaisen arkkitehtuurin. Niin ja erittäin ystävällisen henkilökunnan! Lapsivieraat näyttivät nauttivat leikkimisestä hotellin sisäpihalla ja synttäri- tai polttariporukalle rantasauna on ihana vaihtoehto. Keskustan sykkeen sijaan kannattaa välillä kokeilla muitakin alueita Helsingissä, eikä hotelliin ole kuin 15 km:n matka keskustasta.

Olisin mielelläni jäänyt aamulla pidempäänkin vaeltelemaan luontoon ja tutkimaan hotellin jokaista siipeä. Kesäaikaan hotelli vuokraa asukkaille ilmaiseksi Jopoja, joilla olisi ihanaa lähteä tutkimaan lähiseutua.

Mahtava arkiviikon pysähdys! Onko sinulla kokemuksia Rantapuistosta?